Muistot

Olen kirjoittanut näköjään jo vuosia jatkuvasta muutoksesta. Viimeksi päättymättömältä vaikuttavasta koronasta rokotteineen ja rajoitteineen ja varsinkin nykyisestä maailmantilasta. Sodasta. Kiovasta josta minulla on omakohtaiset muistot yli 50 vuoden takaa. Oli myös haave vielä kerran matkustaa sinne. Nyt se kuvasto mielessäni on vaihtunut uudeksi uutisseurannan vuoksi.

Viimeisin muistojen muokkaus on paljon lähempää. Yllättäen poikani löysi kirpparilta entisen mökkipaikkamme nimellä olevan visakoivuisen avaimenperän. Sain sen muistoksi. Paikka oli monella tavoin minulle ja meille merkittävä. Olen  kirjoittanut useita postauksia  siitä tänne blogiin . Mökki on myyty vuosia sitten. Meni kovasti tunteisiin tuo avamenperä ja sen tuomat muistot luopumisesta. 

Teimme nettihaun ko. paikannimellä. Osumia ei juuri ole ollut. Olin ajatellut, että uusi omistaja on osannut hyvin rajata korpimökin näkyvyyttä. Tällä kertaa tuli muutama osuma, sillä jo pari vuotta sitten kesäpaikan  päärakennus oli poltettu hallitusti opetuskohteena. Tietenkin artikkelit olivat lehdistä, joita ei päässyt lukemaan ilmaiseksi. Sen verran asia kiinnosti, että Black Friday -tarjoushinnalla tilasin paikallislehden määräajaksi. Niin pääsin näkemään myös kuvat. Kyllä se oli totta. Talo oli sytytetty huone kerrallaan, koska opiskelijat harjoittelivat savusukellusta yms. On se ollut iso roihu korkealla mäellä.

Koko tapahtuma on mitätön asia suuressa kuvassa, mutta se, miten minä sen koin,  kertoo paljon  suhteestani historiaani, perheemme tarinaan. Onneksi asumme nyt niin kaukana, etten ensi tilassa lähteneyt katsomaan miltä mäki nyt näyttää. Onneksi on muistot.