Väsyttävä pimeys on vaihtunut vitivalkeisiin päiviin, jotka rasittavat valonarkoja silmiäni. Enää ei väsytä pimeys eikä varsinaisesti nilkkavammakaan. Käyn jo päivittäin harjoittelemassa kävelemistä tasaisilla teillä. Huomaan kyllä itseeni iskostuneen pelon uusista lankeamisista. Tässä iässä reilun kuukauden tauko liikunnasta ei tee hyvää.
Olen katsellut erikokoisten laitteiden ruutuja liikaa ajallisesti. Sisällöt ovat toki olleet melkein itse valitsemiani. Elokuvia, dokumentteja, sarjoja ja välistä aivan selkeää hömppää. Jaksamisen ja mielialan mukaan. Radiota toki kuuntelen, eniten musiikkia, mutta en vieläkään olen saanut itseäni koukutettua podcastien ihmeelliseen maailmaan, mikä johtuu siitä että äänikirjojen kuunteleminen on aikoinaan tyssännyt siihen, että nukahdan aina kesken kappaleen. Menee "kelaamiseksi".
Digikirjasto on ollut pelastus pitkinä päivinä. Ja ystävien lainaamat oikeat paperiset kirjat. Vaikuttavimpia lukukokemuksia viime aikoina ovat olleet Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa ja Anna Soudakovan Mitä männyt näkevät. Näitä ennen luin Paula Nivukosken romaanit Nopeasti piirretyt pilvet ja Mainingin varjo. Olin aivan unohtaa. Kaikissa näissä teoksissa minua kiinnosti, kiehtoi ja vei mukanaan sekä romaanien tarina että kieli. Jos olenkin elokuvia katsonut enemmän kuin aiemmin, niin tänä koronatalvena luetut tekstit, lauseet joihin olen voinut palata, ovat puhutelleet elävää kuvaa syvemmin.
Kaikki yllä kertomani on ollut eskapismia tästä pandemia-arjesta, jolle ei loppua oikein näy. Toki rokotteet ovat luvassa jossakin lähitulevaisuudessa. Mitä sitten tapahtuu, kun rokotteet on saatu? Käsidesit, maskit ja eristäytyminen on jo arkea. Jokainen aivastus ja nuhanpoikanen tuo mieleen koronapeikon. Koronatestit. Hallituksen, STM:n ja THL:n infot. Kaupunkien infot. Naapurien infot. Puskaradio.
Akuuttisairaanhoito on turvattu, mutta vuosikontrollit ovat siirtyneet kerta kerran jälkeen kuukausia ja vuosi eteenpäin. Minulla piti eilen olla omalääkärin vastaanottoaika pitkästä aikaa. Toissapäivänä soitettiin monen kommervenkin kautta, että aikaa joudutaan siirtämään kuukausi eteenpäin, koska koko terveysasema on jouduttu sulkemaan loppukuuksi. Kahden peruutuksen jälkeen pääsin kuitenkin hammaslääkäriin tänään. Hiukan lohduttaa.
Huomenna kyllä aion ainakin kokeilla hiihtämistä. Hiihtoloma alkoi tänään ja lunta ja latuja on. Jos se toteutuu ja onnistuu, niin se riittää iloksi nyt.
Tosi harmillista tuo omalääkärin ajan siirtyminen. Minullakin siirtyi vuoden vaihteen yli syöpäkontrolli. Ajan muutokset ovat ikäviä.
VastaaPoistaHyvää hiihtolomaa! Auringonpaistetta lomapäiviisi!
Tarja,
PoistaAuringonpaistetta ei ole ollut, mutta hyvin riittää se että on päässyt taas kerran hiihtämään.
Jaksaa jaksaa vielä vähän. Tuo on huono että lääkäriajat siirtyvät, mutta kai se on venyttävä vielä jonkun aikaa, hyvä että edes hammaslääkäri, se on omalla kohdallani siirtynyt, kun ei ole huvittanut mennä:) Mukavaa hiihtelyä, täällä kelit muuttuivat jo kovemmaksi.
VastaaPoistaIrja,
PoistaSilmälääkärissäkin kävin, oli tiukat turvatoimet. Uusia rajoituksia astui voimaan eilen. Onneksi saa ulkoilla. Olen siis hiihtänyt hiljalleen muutaman kerran. Nyt sataa lisää lunta taas, välillä jo väheni täällä. Aurinkoa!
Kohta on vuosi vierähtänyt viime talvisesta postauksestasi ja yhä elämme koronatalvea.
VastaaPoistaKalevi,
VastaaPoistaKolmas koronatalvi menossa ja elämä on muuttunut siinä määrin samojen asioiden ympärillä pyörimiseksi, että tuon voisi melkein julkaista uutena. Toki kirjat ovat toiset, samoin sarjat ja elokuvat. Toki aika tuntuu kuluvan entistä nopeammin, sillä arkirutiinit vievät vuosi vuodelta enemmän aikaa.
Mikä ihmetyttää on se, etten tahdo osata enää vastata kommentteihin. Joku kikka täässä varmaan on, mutta en ole sitä vielä hoksannut. Ehkä tämä onnistuu näinkin.
Aurinkoisena päivän on jo kevään tuntu.