On aika

 

Muistaakseni Kotiliedessä oli aikoinaan otsikon niminen palsta. En tiedä onko nykyisin, koska en enää ole tilaaja. Meitä muistutetaan vuoden varrella milloin mistäkin, puutarhahommista, koulujen alkamisesen liittyvistä huomioitavista asioista, ekaluokkalaisista liikenteessä mm. Televisiossakin on tietoiskuja, jos kukaan enää lineaarista televisiota jaksaa katsoa. On siellä kyllä hyviä luonto-ohjelmia ja dokumentteja. 

Entä jos ei ole aikaa. Tarkoitan tällä että päivän tunnit eivät yksinkertaisesti tahdo riittää.  Päivieni aikataulu ei ole enää hallittavissani, vaan se on pilkottu toisiinsa liittyviin ja vaikuttaviin ja joka päivä toistuviin osasiin mahdollisimman hyvin. Toki tiedän että sellaista aikataulua ei tulisi laatia. Omalla kohdalla se on nyt vain koko elämän edellytys. 

Aikataulu pettää aika usein. Ei tarvitse kuin nukkua tuntia pitempään  Tai mennä aamulla syömättä ja juomatta odottamaan vuoroaan sairaalan laboratorioon. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmuus. Maailman myllerryksissä ja ihan omassa pienessä elämässä. Jonkinlainen rutiini kannattelee, mutta toisaalta arki on uuvuttavan tylsää neljän seinän sisällä.

Ulkona sentään tapahtuu jotakin. Olkoonkin että lentokenttä on liian lähellä äänineen. Puutarhat ovat vielä kukkaloistossaan. Latupohjan varrella saa väripilkkuja jo etsiä. Lokit ovat kaikonneet, sorsiakin näkyy yllättävän vähän. Pikkulinnut sirkuttavat pensasaidoissa ja pyrähtävät porukalla lätäkköön juomaan. Aamujen sumun hävettyä aurinko paljastaa kasteen kimaltamat seittiansat, jotka on tietenkin tarkoitettu mahdollisimman huomaamattomiksi. Tänään aurinko sattui paistamaan juuri oikeasta suunnasta.

Luonto on ihmeellinen.