Inventaarioiden aikaa

Vuoden vaihtuessa on aina tilinteon tuntua. Minulla se konkretisoituu apteekkikuittien niputtamiseen ja yhteenlaskemiseen ja sairasmatkalaskujen ynnäämiseen Kelaa varten. Näin on ollut jo monen vuoden ajan.

Kivun tai ahdistuksen mittareita ei ole kukaan vielä keksinyt. Eipä taida ilojakaan voida millekään asteikoille asettaa. Päivä kerrallaan menen eteenpäin. Taivallan ylös ja alas vuoron perään. Niinpä taitaa moni muukin. 

Kuluneelta vuodelta on paljon mukavia muistoja, vaikkakin kivun suodattamia. On ollut muutamia aivan kivuttomiakin hetkiä, minulle juhlaa. Hyvää vuodenvaihdetta kaikille!

Täysi päivä

Aamulla saimme iloksemme Onnin ja Iidan vanhempineen. Minulla vain sattui olemaan keskipäivän käynti hierojalla, mutta pikkuiset taisivat ottaa päiväunet sillä aikaa. Tärkeät tutut tavarat olivat taas kovassa käytössä, olohuoneen lattia oli täpötäynnä leluja hetkittäin. Leikit kuitenkin sujuivat sopuisasti ja roolit itse kullakin vaihtuivat.

Smurffit ovat in, samoin vanhat kirjainpalikat. Onni tunnisti niistä melkein kaikki kirjaimet. Iidan suosikkeja olivat vanha muovinen vauvanukke ja vinkukissa. Ja kiipeily oli kivaa. Piti käydä helisyttämässä joulunkelloja vähän päästä. Hyvin pärjäsimme, vaikka vanhemmat pistäytyivät katsomassa elokuvissa.  Mariasta oli iso apu lattiatasoleikeissä. Tuntui mukavalta, kun pikkuiset näyttivät viihtyvän hyvin ja suorastaan nauttivan olostaan.

Enkelit lähtivät lentoon

Joulu taitaa olla ohitse, kun yritin vanhaan postaukseen vaihtaa kuvaa enkeleistä, niin koko postaus katosi. Tehdäänpä uusi yritys. Alennusmyyntivouhotus on menossa ja kinkun rippeiden loppukäytön suunnittelu ajankohtaista. Pakkanen on toistaiseksi kireintä tänä talvena, mutta entisiin verrattuna ihan kohtuullista. Kohta vaihtuu vuosi, mitä tuokoon tullessaan, toivottavasti paljon enkeleitä. Hups! Ne löysivätkin tien takaisin.

Me teimme sen yhdessä

Tuisku toi valkoisen joulun ja kinokset teille. Välistä jo huoletti, kun tiesi rakkaitten olevan liikenteessä. Turvallisesti pääsivät perille kaikki tontut ja pikkuenkelit. Oma jaksaminen se kuitenkin myös askarrutti. Mutta me teimme sen! Joulun. Aattona matkasimme vain 15 km Pitkälahteen valmiiseen joulupöytään. Siellä saimme ihmetellä lasten jouluiloa ja -jännitystä.

Loppuihan se piina aikanaan, kun Joulupukki suurine säkkeineen vihdoin ilmaantui takaoven kautta. Porot piti parkkeerata takapihalle, koska etupiha oli täynnä talonväen ja vieraiden menopelejä. Kirjavista paketeisa ilmestyi vaatteita arkeen ja juhlaan, päivään ja yöhön, kirjoja, urheiluvälineitä, pelejä, prinsessajuttuja... Kaikkea en muista enkä nähnytkään.

Tänään saimme sitten koko perheen koolle. Ensimmäinen ongelma oli, mistä riittää rivitalon pihassa tuiskun jäljiltä parkkipaikkoja. Naapurin paikka oli tyhjä, joten laitoin tekstiviestin ja pyysin lupaa pitää yhtä autoista siinä. Aika kauan siinä saikin olla, mutta lopulta auto piti kuitenkin siirtää, peräti pääkadun toiselle puolelle kirkon luo.

Toinen kysymys kuului: "Miten mahdutetaan kahdeksan aikuista ja neljä lasta kuuden hengen ruokapöytään?" Kääntelimme vaarin kanssa pöytää eri tavoin kulmittain, mutta ei se siitä yhtään kokoa kasvanut! Kaikki saivat itsensä kylläisiksi, vaikka lomittain ja limittäin liikuimmekin. Oli helinää helskettä, vilinää vilskettä ja lopulta luonnollisesti väsymys.

 Minun paras joululahjani oli se, että sain nähdä lapset perheineen ja kipukin pysyi siedettävissä lukemissa. Kiitosmielellä jatkan huomiseen.

Vieraita vaille valmista

Lunta sataa hiljalleen, näyttää kauniilta, mutta tien päällä olijoille ei varmaankin paras mahdollinen keli. Turvallista matkaa! Rauhassa odottelemme länsirannikolta saapuvia tonttuja, joilla taitaa olla riemua rinnassa. Kuusi on korea käpyineen ja koristeineen, keittiön pöytä sai jo juhlavan liinan, parveke valon myrskylyhtyynsä ja verannan lyhdyt kynttilänsä. On aika istahtaa ja antaa joulun tulla tavallaan. Suuri lahja olisi, jos säryt voisi siirtää hetkeksi jonnekin. Ehkä pienet tonttuset auttavat siinä asiassa.

Kaikille lukijoilleni ja kanssakulkijoilleni toivotan Hyvää joulua ja Siunattua Uutta Vuotta 2006!

 Tapaamisiin joulun jälkeen, tutut ja anonyymit.

Yllätysvieras ja vipinää luvassa

Matot tuultuvat rauhassa pakkasessa. Ei se mitään haitannut, kun hyvä ystävämme L. ilmaantui oven taakse illalla. Ainoa hankaluushan tässä vain on se, etten pysty istumaan ja juttelemaan pitkään. Olisi ollut monta tarinaa kerrottavaksi. Siihen nämä blogit ovat yksi ratkaisu, tapahtumat säilyvät ja ne voi sieltä kerrata.

Toinen rakas ystävä, entinen työtoveri, soitti, mutta yksi asia kerrallaan tuntuu olevan voimilleni nyt sopiva. Vaihdoimme pikaiset tervehdykset ja keskustelut siirsimme parempaan aikaan. Ystävien kanssa voi toimia näin.

Nyt on luvassa tavanomaista vilkkaampi iltapäivä, koska Noora ja Oskari ovat tulossa käymään. Jospa vaikka yhdessä pipareita leipoisimme ja joulukoristeita valitsisimme. Saa nähdä, mitä keksimme, jotta äiti saa hetken siivousrauhan...

Palikat olivat ylivertaisesti eniten lapsosten käytössä, kalat piti kuitenkin ensiksi ruokkia, ajaa autoilla automatolla ja lopulta kilvan kaulita piparitaikinaa ja napsia suuhun torttutäytettä. Ei voinut Oskari pitkään sohvalla istua, ettei vain uni olisi yllättänyt. Aktiviteettejä oli riittävästi, mutta kaikki sujui aivan sulassa sovussa. Koristelut siirtyvät huomiseen... Vaarilla riitti kiirettä, siitä hänelle kiitokseksi joulunpunainen ruusu!

Talven pesä

Pakkaspäivä antaa pimeimpäänkin päivään valon aavistuksen ihanine sävyineen. Koko ajan sävyään muuttava taivaanranta kutsuu kuvaajaa. Kesken hissukseen tapahtuvan joulusiivouksen otin kameran käteen ja siirryin vuoroin verannalle, vuoroin ylä- tai alaparvekkeelle. Kaunista on. Kesätakit on kannettu pois eteisestä, vaarin hellepaidat silitetty odottamaan lämpimämpää vuodenaikaa. Löytyyköhän toisten naulakoista kesäkamppeita vielä joulun alla? Tosin joululiinatkin silitin. Pääasia on, että saa edes jotakin pientä tehtyä, vaikka välistä tuntuu, ettei pysty yhtään mihinkään. Viime yö jäi hiukan lyhyeksi, kun vaarilla oli aamulla lähtö terveyskeskukseen. Eihän sen minuun olisi tarvinnut vaikuttaa, mutta niin vain Nukkumatti karkasi neljän maissa eikä tullut takaisin kutsumallakaan, mokoma. Tarkoituksella vältän pitkälleen menoa päivällä, että ensi yö olisi entistä ehompi. Jännitys alkaa lapsiperheissä tiivistyä, täällä olemme ihan rauhallisia ja odotamme toki mekin joulua, mutta hiukan eri syistä. Korttipostia tulee solkenaan... Kauniita!

Rentoutusta hakemaan

Eilinen oli pitkä ja vaativa päivä. Aamun lääkärin vastaaottoaika oli heti yli puoli tuntia myöhässä. Siitä lannistumatta olkapää puudutettuna kävin kuitenkin vaarin kaverina kaupassa ihan rauhallisesti. Onhan jouluun varauduttava eri tavalla kuin tavalliseen viikonloppuun, vaikka se ei tällä kertaa olekaan kovin pitkä jakso.

Vieraita tuttuja on tulossa ja kaikki pyrkivät yhtäaikaa koolle. Ne ovat harvinaisia tilanteita nykyään. Silloin on käyttöä monelle lautaselle, toivottavasti vain jokaiselle maistuu jokin jouluinen ruoka. Niitä kaikkia saa onneksi valmiina.

Eilen tuli kaksi valloittavaa tonttukorttiakin jo. Lisäksi sain jutustella Marian kanssa Skypellä joulusta ja muista mieltä askarruttavista asioista. Kovin hänkin kehotti minua ottamaan rauhallisesti. On se tällaiselle äiti-ihmiselle vaikeaa ottaa iisisti, vaikka ei muuhun pystykään. Mikä ihmeen sisäsyntyinen kaikkien miellyttämisen pakko minua stressaa? Tässä ja nyt annan itselleni luvan päästää siitä irti. Onnistuminen on eri asia. Joka tapauksessa lähden kohta lymfahierontaan. Jospa siitä alkaisi jouluisempi olo, kun vuosien mittaan tutuksi käynyt kajavahieroja purkaa kehoni kiristyksiä parhaan kykynsä mukaan.

Pakkasta kunnolla

Alkoivat tänään jäädyttää läheistä urheilukenttää luistelukuntoon. Ensimmäiset uskalikot menivät myös järven jäälle. Aamupäiväkävelyllä kiekon kolahdus koulun kiekkokaukalon seinämään aivan säikäytti. Oli outo ääni pitkästä aikaa. Samoin pakkasen paukkuminen peltikatolla kuulostaa kummalliselta. Viime viikon kuuntelinkin lennoston pimeälentoharjoituksia. Tuntui, että olisi sota syttynyt.
Oli hyvä päästä hiukan ulos happea haukkaamaan, vaikka hienoinen viima punasikin posket ja yritti kiihdyttää ja pidentää askellusta. Sunnuntai oli rauhallinen normaaleine askareineen, kauppoihin kun sunnuntaisin emme mene. Huomenna on mentävä ja se kannattanee tehdä heti aamusta. Hyvää joulunalusviikkoa kaikille lukijoilleni!

Valmiiksi koristeltu

Jokavuotinen kuusentuojamme otti taas yhteyttä ja toi sovitusti sopivan kokoisen kuusen. Ei siis kuvassa oleva kuusi! Se on pieni latvakuusi, jotta ei kapeana vie liikaa tilaa ja siinä on valmiiksi käpyjä! Toivottavasti ne pysyvät siinä, tosin langallakin ne voi uudelleen kiinnittää. Pakkaspäivä on illassa, sisäliikuntaa harrastettu kevyesti ja muutama lahjapaketti sai kääreen. Äidin kanssa juttelin puhelimessa lääkkeistä ja verikokeista. Huumorillahan näitä pitäisi yrittää jaksaa ottaa. Häneltä viime kerralla päiväkeskuksessa oli otettu verta ja äiti oli kysynyt: "No, tuliko sitä?" Hoitaja oli tokaissut vastaan: "Kyllä tuli ja jätinkin sitä sinne. En ottanut ihan kaikkea." On todella iso asia, ettei äidillä ole kokoaikaisia kipuja.

Vielä viikko jouluun

Pulla tuoksuu ja suklaakakku, tosin kaakaojauheesta ohjeen mukaan tehty. Eilinen ylenmääräinen kuntoilu oli liikaa, mutta taas on päivä menty eteenpäin. Tukiliivi kumppanina olen kuitenkin jaloillani kuljeskellut täällä sisällä. Kauppaan en jaksanut lähteä. Postin tulon odotus näin joulun alla on kidutusta. Rivitalossa ei kuule eikä näe, milloin posti tulee. Varma merkki postiauton käynnistä on ainoastaan postia kainalossaan kantava ohi kävelevä naapuri. Mutta kun postin tulo siirtyy joulun alla pimeään aikaan, ei ulkona liikkuvia ihmisiä havaitse muusta kuin liiketunnistimella varustetun ulkovalon syttymisestä, jos siitäkään. Pimeällä tulee laitettua sälekaihtimet kiinni, jotta ei ole koko ajan kuin näyteikkunassa.

Kävelyllä

Pieni pakkanen ja hiekotus mahdollistivat aamupäiväisen pienen kävelyn. Samalla sai vilkaistuksi, miltä ympäristö näyttää muutaman suuren koivun kadottua. Vahinko vain, ettei käveleminen tahdo onnistua. Tarvitsisin ikioman enkelin kannattelemaan kroppaani. Itse asiassa siivet olisivat paras vaihtoehto. Niin lujaa ei pääse, että tulisi edes lämmin pieni hiki, vaikka yrittää. Siispä ajattelin "jatkaa" lenkkiä kuntopyörää polkien. En saanut siinäkään hikeä aikaseksi, sain toki sykkeen kuitenkin nousemaan ja, valitettavasti, syvät selkälihakset kramppasivat. Hierojan ajan sain vasta ensi viikolle. Liikelääke???
Onkohan kännykkäliittymien myyjillä sesonki? Kolme eri kertaa eilenkin kyselivät halukkuutta liittymän vaihtoon. Ehkä ihmiset ostavat lahjoiksi uusia puhelimia ja myyjät suosittelevat liittymän vaihtoja samaan saumaan.

Every cloud has a silver lining.

Vaikeaa on vaeltaa
synkän metsän reunaa.
Ei voi tietää tulevaa
eikä mitä mistäkin seuraa.
Yhtäkkiä vain taivas aukeaa,
kultaan pilven pukee.
Kenties sittenkin
ajatuksetkin Luojani lukee
ja harmaan pilven reunaan, sijaan hopean,
kultaviitan pukee.

Myrskyä ja kaadettuja koivuja

Tässä välissä se tapahtui. Sunnuntaina kun katsoi rantaan, kaikki olikin valkoista. Eli ainakin riite, ellei peräti jää, oli vallannut paikkansa. Maisema muuttuu avarammaksi, kun se valkenee. Eteläänkin aukeni enemmän taivasta katsottavaksi, kun kaksi keittiön ikkunasta näkyvää koivua kaadettiin eilen iltapäivällä. Eilen se navakka tuuli oli täällä. Puunkaatajat ilmeisesti olettivat myrskyn vielä yltyvän, koska tulivat paikalle kaksi tuntia ilmoitettua aikaisemmin. Oli se aika hurjannäköistä, mutta tehokkaan nopeaa toimintaa. Kaksi miestä nosturilla ylösmennessään karsi puun ja sitten noin metrin pätkinä latvasta alkaen tiputteli pöllit alas.
Mutta myrskytuuli voitti vielä jään ja tänä aamuna vesi vellookin lyijynvärisenä uudelleen. Vähän niinkuin minun vointinikin, hetkeksi saattaa helpottaa, mutta jo kohta uusi häikkä ilmaantuu. Nyt on huono olo, ei kai vain vatsatautia ole tiedossa?
Joulukortit on postitettu ja yksi jo saapunutkin. Kuusenmyyjä on soittanut ja tiedustellut, otammeko tänäkin vuonna kuusen. Sillä tavalla joulu näkyy ja kuuluu näin lähiössäkin, ei tarvitse ruuhkiin mennä. Jaksamista niille, joiden on sinne sekaan mentävä!

Vesi kaihtaa vankeutta

Vaikka pakkasta on ollutkin nyt jo jonkin aikaa, vesi velloo edelleen vapaana. Tänään se todellakin velloo vaahtopäisinä aaltoina navakan tuulen vuoksi. Silloin ei pakkanen pääse pakottamaan sitä paikoilleen. Mielenkiintoista seurata, miten kauan tuo taistelu kestää. Eilen illalla aloittelimme joulukorttitalkoita, mutta ne jäivät kesken, kun ei ollutkaan sopivaa liimaa talossa. Tänä aamuna kävimme heti aamusta kaupassa ja vältyimme ruuhkalta. Nyt löytyy teippiä, liimaa ja paperia. Kassalle pääsimme suoraan. Ja bensiinikin maksoi jo alle 1,18:n! Taitaa vaarinkin flunssa olla jo sen verran taittunut, että hän pääsee huomenna ja maanantaina töihin. Onpa minulla täällä askarreltavaa ihan tarpeeksi siksi aikaa. Maanantaina kaatavat taloyhtiön pihasta koivuja. Jääköhän oma pihakoivu vielä paikoilleen vai katsotaanko se jo vaaralliseksi tähän ympäristöön?

Normaaliin päiväjärjestykseen

Sää on kylmintä, mitä tämä talvi on toistaiseksi tarjonnut. Nykyään en aamuisin enää ensimmäiseksi katso pakkasmittaria, koska aamulenkeistä on niin pitkä aika. Mutta puoli kymmenen maissa sen havaitsi kirkkasta säästä, aurinko todellakin nousi kaiken harmauden jälkeen. 

Sää on tuulinen ja pilvet saivat kovaa kyytiä, mutta harvoin tulee niin tarkkaan katsotuksi nopeasti vaihtuvia värejä ja muotoja. Olisi pitänyt ottaa video tätä blogia varten. :) Kyllä se varmasti olisi ollut mahdollistakin, jos olisi taitoja tarpeeksi.

Nukuin viime yönä jo paremmin, koko yön yhdessä ja samassa asennossa. Flunssa alkaa antaa periksi. Kävin myös fysioterapiassa, koska lämpöä ei ole ollut pariin kolmeen päivään. Parempi olo antaa tilaa ja "jouluasiatkin" alkavat mahtua mieleen. Korttiasiaa on mietitty ja suunniteltukin hiukan.

Jatkuu, jatkuu...

Itsenäisyyspäivä oli ja meni ihmetellessä. Lipun vaari kyllä nosti ja laski, muuten hiljakseen hissuttelimme. Illalla jonkin aikaa jaksoi katsella pukukavalkadia linnan juhlista. Haastatteluja olisi ollut mukava nähdä enemmän. Flunssa tuntuu olevan sitkeää laatua ja vaatii veronsa. Nähtäväksi jää, pääseekö vaarikaan töihin aikataulujensa mukaan. Jatkuu...
Pitkä puhelu hyvän ystävän kanssa keskeytti tämän vuodatuksen, samoin päiväkahvi. Tulipa tässä välissä mieleen, että tänään on kansakoulumatkaveljeni syntymäpäivä. Onnea tätäkin kautta, jos menee perille. Marita Daavitsainen laulaa parasta aikaa televisiokonsertissa Aurinko suuteli meitä, kun kuljettiin hiekkateitä... Tuo ihana laulu vie ajatukset mökkitielle. Aikoinaan menimme sinne keväällä niin aikaisin, ettei uskaltanut yrittää autolla perille asti. Eräs helteinen (!) vappu erikoisesti liittyy tuohon lauluun. Aikamiesten laulutkin ovat aivan sopivaa kuunneltavaa meikäkäiselle. Kuva: Tämä pieni possu meni hakemaan ruokaa...

Kotiin toipumaan

Enpä perjantaiaamuna verikokeisiin mennessäni olisi arvannut, miten päivä jatkuu. Heti kotiin palattua lääkäri soitti perään, että on mentävä myös keuhkokuvaan, koska tulehdusarvo oli moninkertaistunut aloitetusta kuurista huolimatta. Kuvat saatuani sain heti passituksen sairaalaan keuhkokuume-epäilyn vuoksi. Siispä taas kerran sinne, minne en kuunaan haluaisi. Onneksi epäily osoittautui vääräksi ja tulehdusarvot ovat laskeneet siinä määrin, että vaari sai hakea minut tänään kotiin jatkamaan kuuriani. Ääntäkin jo on jonkin verran, kun olin koko ajan yksin huoneessa ja en yleensä paljon itsekseni puhu. Ääni sai levätä.
Sain taas nähdä ja kuulla kaikenlaista, mikä ei minulle lainkaan kuulu. Yksityisyys sairaaloistamme puuttuu. Ja opetussairaalassa voi joutua vaikka mihin. Myötäkärsien seurasin sivusta, miten kuumeen ja ripulin kuivaamalta potilaalta 3-4 toimijaa yritti saada valtimoverinäytettä kokonaisen tunnin ajan! Onkohan se todella niin vaikeaa?
Nyt taitaa olla vuosikausiin ensimmäinen itsenäisyyspäivänseutu, ettei Kantolan piparit tuoksu tässä huushollissa. Leipurit ovat tänä vuonna muualla. Me lepäämme.
Lippu liehukoon jo tänään tuossa. Meillä on nimittäin taloyhtiön liputusvuoro huomenna.

Kuumeeksi muuttui

Niin siinä sitten kävi. Eilen tauti vei uudelleen lääkäriin ja verikokeisiin. Kaikki tulehdusarvot olivat koholla ja heti antibioottikuuri alulle. Koko päivä meni muuten vuoeessa. Outoa olla kuumeessa, kun se on niin harvoin osunut kohdalle. Maisema olisi kuin postikortti ja saisi ihania talvikuvia, mutta nyt ei jaksa. Tuo kuva on neljä päivää sitten otettu. Nyt lunta on jo enemmän. Vesi on tumman harmaata ja raskaan näköistä. Onhan nyt jo joulukuu.
Eilisille päivänsankareille vielä onnittelut täältäkin, ja Oskareille tänään. Pysykää terveinä! Onneksi on vaari kaverina eikä hänellä ole ainakaan vielä vastaavaa tautia.