Tuisku toi valkoisen joulun ja kinokset teille. Välistä jo huoletti, kun tiesi rakkaitten olevan liikenteessä. Turvallisesti pääsivät perille kaikki tontut ja pikkuenkelit. Oma jaksaminen se kuitenkin myös askarrutti. Mutta me teimme sen! Joulun. Aattona matkasimme vain 15 km Pitkälahteen valmiiseen joulupöytään. Siellä saimme ihmetellä lasten jouluiloa ja -jännitystä.Loppuihan se piina aikanaan, kun Joulupukki suurine säkkeineen vihdoin ilmaantui takaoven kautta. Porot piti parkkeerata takapihalle, koska etupiha oli täynnä talonväen ja vieraiden menopelejä. Kirjavista paketeisa ilmestyi vaatteita arkeen ja juhlaan, päivään ja yöhön, kirjoja, urheiluvälineitä, pelejä, prinsessajuttuja... Kaikkea en muista enkä nähnytkään.
Tänään saimme sitten koko perheen koolle. Ensimmäinen ongelma oli, mistä riittää rivitalon pihassa tuiskun jäljiltä parkkipaikkoja. Naapurin paikka oli tyhjä, joten laitoin tekstiviestin ja pyysin lupaa pitää yhtä autoista siinä. Aika kauan siinä saikin olla, mutta lopulta auto piti kuitenkin siirtää, peräti pääkadun toiselle puolelle kirkon luo.
Toinen kysymys kuului: "Miten mahdutetaan kahdeksan aikuista ja neljä lasta kuuden hengen ruokapöytään?" Kääntelimme vaarin kanssa pöytää eri tavoin kulmittain, mutta ei se siitä yhtään kokoa kasvanut! Kaikki saivat itsensä kylläisiksi, vaikka lomittain ja limittäin liikuimmekin. Oli helinää helskettä, vilinää vilskettä ja lopulta luonnollisesti väsymys.
Minun paras joululahjani oli se, että sain nähdä lapset perheineen ja kipukin pysyi siedettävissä lukemissa. Kiitosmielellä jatkan huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi sinäkin!