Ottakaa, ottakaa...

Kaupungissa on menossa Anti Contemporary Art Festival. Aamun lehdessä Eija Juvonen-Papayiannikasin artikkelin otsikko kutsui hakemaan ilmaista rahaa. Ja kuopiolainen näköjään lähtee liikkeelle, kun on ilmaista rahaa jaossa. Itsekin ajattelin, että tilanteesta saisi ehkä erikoisia kuvia ja olisin mennyt katsomaan. Mutta auto ei ollut käytettävissä ja julkisilla liikkuminen on hankalaa. TV-uutiskuvaa katsoessani totesin, että turhaanpa tuonne hidasliikkeinen olisi mennytkään.

100 000 sentin kolikkoa oli houkutellut ihmisiä runsaasti paikalle. Jotkut olivat tulleet marjaämpäreiden kanssa. James Leadbitterin mielestä koko performanssi meni pilalle, koska se oli hetkessä ohi. Hän oli olettanut taideteoksensa Satatuhatta mahdollisuuksien kolikkoa kestävän edes puoli tuntia. Homma taisi olla ohi viidessä minuutissa. Hävetti katsella ihmisten ahneutta. Savolaisuus näyttäytyy yhä kummallisempana. Ehkä muu festivaalitarjonta ei aiheuttaisi minussa myötähäpeää.

Kaupunkireissun sijaan teimme pienen kävelylenkin pururadalla. Koska kävelylenkkini ovat harventuneet, maisema tuntuu muuttuvan tavanomaista nopeammin. Haapojen lehdet eivät enää havisseet. Hallaa ei kuitenkaan ole ollut, siilä palsa kukki vielä. Laavulla istuskeli pari kulkijaa. Ihailivat ruskaa. Ei tarvita kuin yksi syysmyrsky, niin lehdet ovat tipotiessään. Maisema avartuu ja aukeaa. Korkealta näkee kauas ja silmät lepäävät. Päivän paras performanssi oli kuitenkin kuvan kurkiauran ylilento kotikadulla. Itse havaitsin ylilennon, mutta pyysin miestäni ottamaan siitä kuvan välttyäkseni äkkiliikkeiltä. Tuli mieleeni viimesyksyinen vastaava tilanne Espoossa. It made my day. Nyt aivastuttaa. Toivottavasti mikään pöpö ei ole hypännyt elimistööni.

Laitoin tuohon sivupalkin ylänurkkaan kyselyn, mistä päin maata tai maailmaa tämän blogin lukijat ovat. Vastausaikaa viikko. Kaikkea pitää kokeilla.