Second Or Third Life or Whatever

Alla on kopio eräästä postauksestani blogipolkuni alkutaipaleelta. Julkaisen sen uudelleen itselleni muistutukseksi siitä, mikä on tärkeää, hetkellä, jolloin olen päättänyt sulkea tämän viikon kuluttua kymmenvuotiaaksi ehtivän vuodatukseni. Paljon on maailma muuttunut vuosikymmenessä. Vaalit ovat ovella ja tulevaisuus melko arvaamaton monella tapaa. Nyt elämme jo vlogien valta-aikaa ja bloggaaja on ammatti ammattien joukossa.

Aiemmin tuolla jo kerran pohdinkin, olenko oma itseni täällä virtuaalissa. Mitä koko virtuaali itse asiassa tarkoittaa? Olenko virtuaalissa, kun luen tai kirjoitan sähköpostia? Entä laskujen maksaminen verkkopalveluna? Skypellä soittaessani?

Omana reaalina itsenäni omin käsin näppäilen numeroita ja aakkosia ruudulle, painelen enteriä, leikkaan, liimaan, lisään kuvan ja otan pois. Julkaisen. Huomaan virheen. Korjaan. Etsin linkin. Päivitän. Kommentoin kirjoittamalla. Eihän tämä ole reaalia kummempaa. Helpompaa kuin tavallisella kirjoituskoneella kirjoittaminen. En tarvitse korjausteippiä tai -lakkaa. Vuorovaikutusta verkossa. Miljoonia mahdollisuuksia odottamassa löytäjäänsä. Hyvää ja huonoa ja kaikkea siltä väliltä. Piiri pieni pyörii.

Löytyy sopivaa mediakasvatusta lapsille, joiden tulisikin ensisijaisesti oppia tämän uuden sosiaalisen verkottumisvälineen turvallinen käyttö. Me aikuiset opimme siinä sivussa, mihin kannattaa mennä ja mistä pysyä kaukana. Paljon puhuttu Facebook kuuluu olevan kova koukuttaja. On ollut jo tarpeen perustaa vieroitusryhmiä. Blogiriippuvuus saattaa olla kohta oma syndroomansa. Ikäisilleni olisi tarjolla Faceliftbook, mutta ihania kasvojenkohottajia riittää tutuiksi tulleissa blogiystävissä.

En halua muovata itsestäni uutta avatarta, vaikka se tarjoaisi minulle koko maailman. Voisin stailata (vai tuunata) itseni unelmieni mukaiseksi. Voisin ostaa maata, rakentaa sen unelmieni kartanon, voisin lentää ja hetkessä käväistä maan äärissä. Ehkä eri planeetoillakin. Uuden selkärangan kyllä ottaisin, mutta sitähän Second Life ei anna, koska Liisa-avattaren takana olisin kuitenkin minä itse tällaisenani. Vastuullisena yksilönä omista tekemisistäni ja sanomisistani. Face of the Future-kokeilut olivat tikahduttaa minut nauruun. Monet Web 2.0 sisällöt tuntuvat turhanaikaisilta, mutta minulla onkin olematon mielikuvitus.

Mutta hohhoijaa! Minähän olen jo syvällä upoksissa täällä. Vastedes kurkistaessani uutta palvelua, harkitsen (ainakin lupaan yrittää) , onko se tarpeellista. Onko siitä todella hyötyä jollakin muulla tasolla kuin ajankuluna, mitä ei sovi tietenkään väheksyä. Monenmoista siis olisi tarjolla, mutta minä katselen maailmaa aika kapeasta näkövinkkelistä. Ja aidan takaa.(kirj.v.2007 otsikolla Vahoingossa verkottunut. Linkit poistettu, koska eivät enää toimineet.)

Kiitän teitä lukijoita jokaisesta kommentista. Teistä on tullut minulle blogiystäviä. Muutaman olen teistä tavannutkin. Kiitän myös sinua lukijani, joka olet eksynyt tänne jonkin hakukoneen kautta.  Bloggaamiseni alkaminen ei ollut harkittua eikä suunniteltua. Eikä koskaan tuloshakuista. Pikemmin terapeuttista. Arjesta avautumista ehkä jopa liikaa.

Kaiken hyvän olen saanut ilmaiseksi. Ystäviä eri puolella maata ja maailmaa. Tämä blogi on ollut pieni osanen gradututkielmaa, minulta on pyydetty muutaman kerran haastatteluja lehtiin. Tulin tyhmyyttäni suostuneeksi yhteen niistä.  Henkilöyden paljastuminen sitoi käteni. Kadun sitä.

Yhden valokuvan olen myynyt ammattilaisvalokuvaajien mielestä pilkkahinnalla. Ostaja toimi blogin ohjeistuksen mukaan. Kuva tuli kaupalliseen julkaisuun postimerkin kokoisena. Minulta on haluttu ostaa vanhoja puisia kirjainpalikoitakin. Kysytty vanhan vällyn kudontaohjetta jne. Monta monta hauskaakin tarinaa. Niitä on mukava muistella. Kiitos!