1. tammikuuta 2015

Siihen aikaan kun markka euroksi muuttui


Vuoden vaihtuessa katsotaan taakse päin ja jotkut saattavat ennustaa tulevaa. Jälkimmäinen on tietenkin vaikeampaa. Muisti kyllä huononee tätä menoa. Kaikki ns. triviaalitieto, joka ennen oli muistin varassa, löytyy verkosta. Vastaukset ao. kysymyksiinkin. Enää ei olekaan televisisossa Haluatko miljonääriksi -ohjelmaa.

Radiossa kyselevät parhaillaan, muistaako kukaan kuinka kauan ns. jarrutuskeskustelu kesti eduskunnassa. En muista. Entä mitä muistoja tuo mieleen EU:niin liittyminen? Ei kovin tarkkoja, mutta euroon siirtyminen on jäänyt elävästi mieleen. Oli se kuuden kertotaulun sääntö. Pyöristäen.

Muistan miten pankista sai matkalle mukaansa valuutanvaihtotaulukot. Kun en ollut vielä ehtinyt sisäistää markkahintoja euroiksi ja siihen sotkettiin kolmas valuutta, peseta, niin aika vaikeaksi kävi hintavertailu. Ei ollut silloin vielä digikameraa enkä ollut kuullut blogi - sanaakaan. Internetin ajokortin olin kyllä ajanut, mutta ei siitä ollut apua. Lyijykynä ja paperia ja päässälaskua. Niitä tarvittiin. Kolmella valuutalla pelattiin.Kun maksoi yhdellä, saattoi saada vaihtorahana kahta muuta. Tänään on liettualaisten vuoro kerrata kertolaskua.

Toisaalta se olisi nykyisin helpompaa, kun on nämä älyttömän älykkäät kännykät, joita ei sitten kuitenkaan uskalla ulkomailla tyhmempi ihminen käyttää valtaisten tiedonsiirtolaskujen pelossa. Viime reissulla kävin etukäteen henkilökohtaisesti DNA:n toimipisteessä kysymässä ohjeet. Lopputulema oli se, että perillä vasta toisena tai kolmantena päivänä huomasin, että puhelimella ei voinut edes soittaa. Onneksi en ollut yksin matkalla. Tuli tenkkapoo. Sitten keksin että onhan minulla toinen älylaite mukana ja siellä se feisbuukki. Sen kautta sain puhelimeen perustoiminnot. Siis tavallaan tärkeät oppaiden tekstiviestit.

Tuolta ensimmäiseltä Teneriffan matkalta on matkamuistona edelleen toimiva sykemittari. Patterit vain puuttuvat. Laite kuuluu sarjaan digitaalisia härpäkkeitä, joille olisi järkevää käyttöä, kun vain joskus joku muistaisi pukea sen päälleen. Ei ole hintaansa tienannut se. Helposti puettavissa, ei kiristävissä älyvaatteissa taitaa sittenkin olla ideaa.

Tuolloin otettiin vielä oikeita valokuvia. Muistan miten kehitytimme siellä pari rullaa ja saimme toisessa kuvakuoressa väärät kuvat. Onneksi matkaa ei ollut monta kilometriä eikä ko. kuvien omistaja ollut yrittänyt lunastaa omiaan, niin ehdimme löytää omamme.



Oikein suotuisaa uutta vuotta itse kullekin! Terveyttä ja pitkää ikää!


11 kommenttia:

  1. Markka-aika on vielä muistissa. Joskus tavallaan kaipaan sitä. Olen varmaan vanha kapinallinen, kun en halua edes älypuhelinta, peruskännykkä piisaa.
    Euroon siirryttäessä hintatason ei pitänyt muuttua, mutta alta aikayksikön tavarat alkoi maksaa saman euroissa, mitä markkoina. Tyrmistyttävää se oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Samanlainen taidan olla minäkin. Tuon puhelimen kanssa kävi niin, että luulin selviäväni yhdellä kannettavalla kapineella, koska älypuhelimessani on hyvä kamera. Kosketusnäytöt ovat herkkiä ja aika usein tulee hipaistua milloin mistäkin kohdasta ja tapahtuu odottamaattomia asioita. Voi olla, että on palattava peruspuhelimeen.

      Niin ne hinnat. Enää en kertotaulua sentään pyörittele, vaan eurosta on todellakin tullut uusi markka l. hinnat jatkavat nousua.

      Poista
  2. Kyllä minä muistan. Kun markka muuttui euroksi, alkoi Kuopion torilla pieni kapallinen perunoita maksaa viisi euroa viiden markan sijasta. Tämä vain pienenä esimerkkinä. Luterilainen kirkkokin myönsi, että kolehtitulot kasvoivat roimasti, kun haaviin pantiin viiden markan sijasta viisi euroa. Jos tämän päivän eurohinnat muuttaa mummonmarkoiksi, alkaa suorastaan huimata. Niiralan huoltiksella sai aamupuuron kahdella markalla, mutta äkkiä se maksoikin kaksi euroa. Nurinaahan siitä tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Lentokoneessa vesipullo maksaa kolme euroa. Omaa vesipulloa ei saa viedä. Miksi siellä ei näy suomalaista vettä? En ole perillä asioista, mutta luulisi noilla hinnoilla kannattaa pyrkiä tuohon markkinaan.

      Veden hinta on kohtuuton verrattuna alkoholijuomiin ja epäterveellisiin sokeripitoisiin virvokkeisiin.

      Poista
    2. Matkaseuransa kannattaa valita hyvin. Presidentti, puhemies ja pääministeri saavat viedä oman vesipullon julkisiin lentoneuvoihin ainakin Finnairilla.

      Poista
  3. Ainoa asia, minkä minäkin muistan, on eurohuijaus, ja niin kuin kaiken piti muuttua halvemmaksi sen myötä, vaan ei tarvinnut kauaa kuuden kertotaulua hallita.
    Minulla on vanha iPhone, johon en ole nettiä avannut kun en ole sille käyttöä keksinyt, jallat ovat täällä vielä tärkeämmät kuin virtuaaliäly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      En minäkään enää kertolaskua käytä. Nyt vuoden vainhteen jälkeen pitäisi tutkia, mitä lakimuutoksia niitä nyt astuikaan voimaan. Lääkelasku ainakin kasvaa.

      Olen aiemmin jo tuolla Aimariille maininnutkin, miten minun kännykkävalintani ei osunut ehkä oikeaaan. Siinä on mukana niin paljon minulle turhia sovelluksia, joita ei saa edes pois. Onneksi on tuossa pöydällä vielä lankapuhelin. Aika usein puhelut katkeavat, kun vanhingossa tukee koskettaneeksi näyttöä väärästä kohtaa, eivätkä nämä sormeni tästä enää norjistu.

      Poista
  4. Sain älykännykän jälkikasvulta, kun oli vähän isompi syntympäivä. Harmitti, sillä vanha kännykkäni oli sippoinen ja sen käyttö oli tullut helpoksi, kuvia silläkin sai otettua. Uusi kännykkä on kaksi kertaa entisen kokoinen, mutta näpyttely vaatisi pienemmät sormet. Kameran älyä ei usein tule käytettyä, hyviä kuvia sillä saa otettua. Uusi tekniikka ei enää kolahda, kuten nuorempana. Kirjat haluan ehdottomasti lukea paperisina, niin romaanit kuin muut. Talviterveisin Laila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Totta puhut kirjoista. Olen kokeillut lukea myös sähköistä. Tuntuma oli erikoinen . Tosin kirjainkoon sai isoksi.

      Nyt on lunta tulvillaan joka paikka täällä. Puhdasta, valkoista. Pakkasta myös tällä hetkellä sopivasti. Älykännykät ovat todella isoja verrattuna simpukkapuhelimiin esim. Asioilla näyttää aina olevan monta puolta.

      Poista
  5. Otsikkosi innoittamana täytyy kertoa, että juuri eilen löysin täältä vanhan kesämökin lattialta yhtäkkiä markan kolikon. EI aavistustakaan, miten ja mistä se oli siihen tipahtanut. Muistoja sekin herätti.
    Minullakaan ei ollut aikoinaan ongelmaa suorassa markka.eurosuhteessa, mutta kun piti miettiä esim Ruotsissä, mitä kaikki siellä maksoikaan, niin kruunujen takia en enää osannut enää arvata hintoja ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija,
      Vanhoista käsilaukuista saattaa löytyä kolikoita ja laatikoiden sopukoista, jos tarkkaan siivoaa. Itse olen säilyttänyt muutamia malliksi ja jonkun markan setelinkin. Itselle ne eivät tunnu vanhoilta. Vasta ne isot setelit, joita oma isoisä kuljetti lompakossaan tuntuvat vanhoilta.

      Metkaa tämä tuotteiden halpuuttaminen tällä hetkellä. Senhän piti tapahtua euroon siirryttäessä. Lidl kuuluu tulleen mukaan kisaan.

      Poista

Kommentoi sinäkin!