13. toukokuuta 2013

Kevään loppukiri


Sumuisen viikon päätteeksi aurinko helli luontoa eilen siinä määrin, että koivut alkoivat latvuksista vihertää. Yllättävän äkkiä. Jossakin vaiheessa puhuttiin, että kevät olisi kolmekin viikkoa myöhässä. Itse olin veikannut jäiden lähtevän vasta eilen. Viskaalien ilmoittama virallinen jäiden lähtö Kallavedestä tapahtui edellisenä sunnuntaina klo 5.30.



Ennen kuin puut kunnolla lehtivät, niiden vieno vihreä hivelee silmää. Iltahetket ovat pastellisävyissään melkein maagisia. Kyllä, kyllä. Äidit saivat valkovuokkokimppunsa täälläkin. Itse tosin sain ruusuja ja orvokkeja. Vielä lauantaiaamuna näytti siltä, että kastehelmien painosta nuokkuvat nuput eivät ehtisi avautua. Ilmankosteus on ollut sitä luokkaa, että tuulettumaan viedyt talvitopat ovat vain keränneet kosteutta.


Viime vuonna pihan krookukset katosivat parempiin suihin. Tänä keväänä samaa on tapahtunut tulppaaneille. Scillatkin odotuttivat itseään ja samoin kevätkaihonkukka. Nyt kaipailen enää kevätesikkoja. Mihin ne tulikaan siirretyksi syksyllä? Eikö vielä ole niiden aika? . Ehkä ne vielä nousevat, kun malttaa odottaa.

Käpytikkoja näyttäisi ja kuuluisi olevan enemmän kuin ennen. Yksi pariskunta vierailee ahkerasti lähimmässä koivussa ja sähkötolpassa. Eilen illallakin näytti siltä, että pariskunta asettautui yöpuulle koivun oksalle. Ehkä kuitenkin vain lepuuttivat niskojaan.


Tällä viikolla olisi kalabongauksen l. fongauksen vuoro. Itse kävin aamulla etsimässä näsiää ja rentukoita. En löytänyt vielä kumpaakaan. Sen sijaan laavulta löytyi yksi ihan hyväkuntoinen vaalea lenkkikenkä. Merkillistä. Ja hetken kuluttua pyörätien ojasta  tukevampitekoinen urheilujalkine, musta.  Miten ne sinne ovat päätyneet jää mysteeriksi.

12 kommenttia:

  1. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.

    Ollinselkä on sitten vapautunut jäistä.

    Täällä saaristossa tuppaa kevät olemaan viileähkö ympäröivän meren kylmyyden takia, mutta syksyllä se toimii lämpöpatterina.

    Olen vähän vauhko noitten puutiaisten takia. Kasvikuntaan pitäisi mennä pilkkihaalareissa, kahluusaappaissa, sydvesti päässä ja hihansuut nyöritettyinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Kylmää toki huokuu tuo järvikin vielä pitkään.

      Punkitkin ovat jo myös Puijolla. Eilisellä kävelyllä yksi koiran ulkoiluttaja kertoi edellisenä päivänä poistaneensa koirastaan kolme punkkia. Punkkibussiuutisissa mainitsivat Kuopion yhtenä uutena paikkana, missä punkkeja esiintyy. On myös henkilökohtainen kokemus.

      Poista
  2. Täälläkin sunnuntaiaamun kävelylenkillä huomasimme joissakin pikkukoivuissa ensimmäiset vihreät lehdenalut.
    Ja tänään näimme ensimmäiset pääskyset!
    Lauantain pyörälenkillä tiirailin ojanpyörtänöitä löytääkseni jotain kukkivaa, leskenlehdet olivat ainoita ja tietysti ne iänikuiset kaljatölkit, joita pysähdyin tutkimaan.
    Jos panttia ei tölkeistä makseta, niitä heitetään näköjään surutta luontoon.:((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosina,
      Pitkään kestäneen kostean kauden jälkeen ei tarvittu kuin yksi lämmin ja aurinkoinen päivä ja kuin taikaiskusta kaikki viheriöi.

      Kyllä löytyy pulloja ja tölkkejä ja monenlaista roskaa ojien pohjilta. Kenkien paripuolet sentään yllättivät. Isoin luontoon raahattu "roska", jonka olen lähistöltä bongannut, on ollut sohva. Laitoin siitä joskus kuvankin tänne.

      Poista
  3. Ilmankosteus on ollut korkea monta päivää. Tänäkin aamuna se tuntui, ehkä eilisillan sateen takia. Koivuissa on aavistuksen verran vihreätä.

    Parittomia jalkineita näkyy usein täälläkin. Eikö omistaja huomaa, että kenkä katoaa? Eilen katselin sivusta, kun pieni lapsi ja hänen isänsä ihmettelivät bussilippua, joka oli pysäkin lähellä olevassa kukkapenkissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Eilen lupasi tänne lämpimämpää kuin tänään, mutta toistaiseksi suunta on ollut toisinpäin.

      Luulisi huomaavan. Itse huomaan kyllä heti, jos vaikka korkolappu irtoaa. Johtuu varmaankin kipeästä selästni johtuvasta liian herkästä asentotunnosta.

      Jotenkin ymmärrän, että lapsen kenkä saattaa pudota rattaista, mutta nämä aikuisten jalkineet lenkkipolun varrella ihmetyttävät. Eilisetkin olivat aivan huippukuntoisia. Hansikkaita ja sukkia näkyy puiden oksilla. Itsekin nostan paremmin näkyvälle paikalle löytyneen vaatteen, jos omistaja vaikka etsisi kadottamaansa.

      Poista
  4. Ilmassa piisaa kosteuttaa täällä myös. Sen verran ollaan perässä, ettei koivuissa vielä viherrä ja valkovuokkoja ei ole lainkaan. eivät kasva täällä.
    Vesissä on kaikissa pinemmissä vielä eilisiltaan asti ainakin jääpeite. Illan ja aamun pastellin sävyt ovat kyllä kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Maamme on vähintäänkin kaksijakoinen vuodenaikojen vaihtumisen suhteen. Täksi päiväksi kuuluvat lupaavan etelään lämmintä ja pohjoiseen peräti räntäsadetta.

      Pohjoisen kesä on lyhyt, mutta valoisa. Kai se tavallaan on jonkinlaista tasausta.

      Poista
  5. Liisa, täällä meilläpäin oli tänään suvinen päivä, lämpöä jo 21 astetta. Vihreä maisema hivelee silmää ja nuo ihanat valkovuokot samoin. Kevät on suloista aikaa, lempivuodenaikani. Oikein ihania kevätpäiviä sinne "pohjoiseenkin".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Kyllä täälläkin lämpötila eilen lähenteli 20 astetta. Hiirenkorvat kasvavat kohisten ja lähimättäässä mustikka kukkii. Eilen päivällä nuoriso jo ainakin kävi rannassa uima-asuissaan. En osaa kyllä sanoa, joko heittivät talviturkkinsa. Itse olen jo muutamana aamuna käynyt kastautumassa. On vesi kyllä kylmää ja nousee koko ajan.

      Hyvää viikonloppua! Kuopiosssa on paljon tapahtumia tänä viikonloppuna kirkkopäivien yhteydessä.



      Poista
  6. Kevät onkin tullut melkoisin harppauksin Savonmualle ja vihreys lisääntyy kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Todella häkellyttävällä vauhdilla. Nyt on jo aivan vihreää kaikkialla. Ja kaupunki täynnä ihmisiä ja tapahtuma näin helluntaiviikonloppuna.

      Poista

Kommentoi sinäkin!