22. helmikuuta 2012

Luovaa


Lumikinosten kanssa ollaan vaikeuksissa taajamissa. Suomessa lumenhallinta on kuitenkin maailman mittakaavassa huippuluokkaa, koska yhtään koulua tai lastentarhaa tai muuta palvelua ei ole tarvinnut keskeyttää lumen tai pakkasen vuoksi. Ikäviä onnettomuuksia on tosin sattunut liikenteessä.Katoilta putoavan lumi on myös vaarallista ja liukkaat kadut. Ehkä lentojakin on peruttu ja muutkin joukkoliikennevälineet  ovat olleet myöhässä aikatauluistaan.

Omassa pihassa ovat lumentyönnin ja harja valmiusasennossa. Joinakin aamuina ensimmäiset lumet on työnnetty alta pois ulko-oven aukaisulla, siis lehdenhakureissulle lähdettäessä.. Me alkuasukkaat, joka sana tarkoittaa tässä yhteydessä eläkkeellä olevia asukkaita, olemme ryhtyneet popup-talkkareiksi.

Viisi-kymmensenttistä pakkaslumikerrosta jaksaa työnnellä kasoihin ja saa samalla liikuntaa. Hetkiksi voi pysähtyä huokaisemaan ja vaihtamaan kuulumisia, jos satumme pihaan samanaikaisesti. Mikä sen rattoisampaa. Ilokseen sitä lunta työntelee niin kauan kuin vähänkin pystyy.

Jos nyt lumisateista jotakin valittaisi, niin siihen kategoriaan menisi makuuhuoneen ikkunan takana aamuyöllä puoli neljän aikaan kolmeen kertaan edestakaisin kulkeva traktori lumilinkoineen. Unijukka lähtee päivätyöhönsä sillä silmänräpäytyksellä.

Onneksi aamut valkenevat jo melko aikaisin, niin yön lyhyys ei tunnu niin pahalta. Päivätorkut olisivat paikallaan, mutta käskemällähän keho ja mieli eivät rentoudu. Penkkaripäivänä minulle kuitenkin kävi niin, että olisin nukahtamisen vuoksi myöhästynyt sovitusta tapaamisesta, ellei puhelinmyyjä olisi soittanut juuri sopivaan aikaan. Ihan joka kerta en olekaan niin sydämeni pohjasta heitä kiitellyt.


22 kommenttia:

  1. Lumenluominen on kyllä kivaa niin kauan kun siitä ei tule pakollinen jokapäiväinen rasite ja kun siihen vielä pystyy. Pakkanen on tainnut jo hellittää kun angry birdsitkin ovat päässeet lentoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nollan kieppeillä on sää nyt ja uutta lunta taas tupruttaa.

      Lumiveistoskisat ovat nykyään suosittuja. Tänä vuonna veistäminen oli viime viikonloppuun asti vaativaa, koska lumi oli yhtä höttöä. Viime vuonna ennen vaaleja eri puolueet pykäsivät teoksensa marketin lumikasoista.

      Tämä vihainen lintu on erään yläkoululaisen tuotos koulun pihassa. Oli prinsessoja, alligaattoreita, leijonia, Simpsonin perhe sohvineen ja vaikka mitä.

      Poista
  2. Jokelantiellä joku oli ajanut lumiukon päälle autollaan niin, että "pohjapanssari" oli hajonnut. Kovaa tekoa oleva lumiukko;)

    Lumenluonnissa yksi syy muuttoon tänne Jokelaan kerrostaloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KooTee,
      Siinä on kyllä fuskattu lumiukon tekemisessä, jos noin on käynyt.

      Toistaiseksi lumentyönnin on hyvä alibi kulkea edestakaisin pihaa saamatta kylähullun mainetta. Tai mistä minä tiedän?

      Todennäköisesti muutto on edessä meilläkin jossakin vaiheessa. Lumenluonnin voi ulkoistaa, mutta löytyy muitakin syitä.

      Poista
  3. Joutsenia täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a-kh,
      Vihaisia tietenkin. Eikö tämä kuvan lintu ole jo kuuluisampi kuin Suomen joutsen? Täytyy tunnustaa, etten ole pelannut ko. peliä koskaan enkä muitakaan tietokonepelejä. Lasten alfabet-peliä viimeksi.

      Poista
  4. Nyt riittää kaikille lunta, ei tarvitse lähteä Lappiin hakemaan hiihtokelejä. Lumitunturit kohoavat korkeuksiin parkkipaikan reunoilla, kun aura tuon tuosta käy lumia siirtelemässä muka "parempiin" paikkoihin. Nyt, kun lämpötila on noussut nollan yläpuolelle, ilmestyy noita hauskoja lumiukkoja ja -akkoja ohikulkijaa ilahduttamaan. Angy birds -luomus on hauska ja muodikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delilah,
      Vuoden vaihteessa ei olisi uskonut, miten lumiseksi tämänkin talvi tulee.

      Kuvan taideteksen tekijä oli itsekin hyvin tyytyväinen työnsä tulokseen. Koulaisilla oli kai jonkinlainen kisa.

      Poista
  5. Vuosi sitten näin lumiukon, jonka joku oli tehnyt naapuritalon pihalle. Tänä vuonna ein ole nähnyt ainoatakaan lumiukkoa tai -akkaa. Tälläpäin asuu vähän lapsia ja lapsenmielisiä, sitä enemmän eläkeläisiä ja kiireisiä työssä kävijöitä. Kuvasi lumi-bird on hauskannäköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Nyt näitä on vasta alkanut ilmestyä, kun lämpötila nousi nollan tienoille. Edes lumilyhtyjä en ole tänä talvena vielä nähnyt.

      Poista
  6. Olen kylla iloinen ettei taalla tarvitse luoda lunta koko ajan. Meillakin kun sita vahan tulee niin kukaan ei paase ajamaan autollaan makeamme ylos johtuen siita etteivat kaikki naapurit puhdista talonsa edessa - me vain. Pahinta tietenkin niilla jotka asuvat ihan ylhaalla - naapurin aitikin joutui sairaalaan kun hanelta katkesi kaatuessaan kasivarren luu. Onneksi ei tapahtunut meidan osuudella - silloin siita olisi saanut kuulla! Mutta se mika minua ihmetyttaa tassa asiassa on ettei naapuri senkaan jalkeen ruvennut karraamaan sita lunta pois. Joko ei oppinut etta se voi olla liukasta, tai sitten ajatteli etta tuskinpa kukaan muu enaa kaatuu... lapset siina vaan laskettelivat lunta viela liukkaammaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hélène,
      Ajoväylät ovat täällä liukkaimpia sivukaduilla. Isommat tiet sulataan suliksi ja rapaisiksi. Paikoin on vaaralliset urat tai paksulti auraamatonta sohjoa.

      Liukkauden aiheuttamista kaatumisvammoista täällä on vastuussa aina se talo, jonka pihalla onnettomuus tapahtuu. Samoin näkyy olevan katoilta putoavan lumen tai jään seuraamukset.

      Poista
  7. Onpas siellä paljon lunta ja tuiman näköinen lumitipu.
    Täältä lumet ovat hävinneet, enkä kaipaa niistä yhtäkään hiutaletta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Lunta on riittävästi. Uusi Suomi-brändin ikonihan se siinä tuijottaa.

      Poista
  8. Täällä lumi oli välillä sellaisessa muodossa, että teki mieli ehdottaa iglujen rakentamista. Nyt on ollut nollakeliä ja kinokset laskeneet.

    Noita kiukkuisia lintuja näkyi tuolla kaukana maailman toreilla kaikennäköisissä muodoissa. Siellä niiden suosion vasta oikein huomasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm,
      Pilkkijät ovat vasta nyt päässeet jäille. Eilen katselimme erään iglun suosiota lasten piipahduspaikkana ja tuulensuojana. Oli niin heikkoa tekoa, että heti yksi käsi solahti katon lävitse.

      Ei kai siinä mitään, vaikka kiukkuinen on linnun ilme, jos se parantaa kansantalouttamme. :)

      Poista
  9. Nyt ei Liisa ole ollut vähään aikaan omalla pihalla. Ihmemaassako lie>?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. a-kh,
      Ihmemaassa hyvinkin ja aika kauan. Media sai elää omaa elämäänsä. Vieroitusoireet eivät olleetkaan sietämämättömiä. Kaikenlaista säätä. Usvaa, räntää, hyytävää viimaa, liukkautta, mutta ei hankiaisia. Pajunkissat nähty.

      Poista
  10. sivullani pieniä sanoja on sinulle pieni ihana haaste, käy kurkistamassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikatherine,
      Kiitos haasteesta. Olin jo lukenut useitakin postauksia samasta aiheesta. Kävin jo vilkaisemassa ja mielelläni vastaan, kunhan ehdin.

      Poista
  11. Lumikuviasi on hauska katsella – sohjopäivän yllättäessä :).

    Sananlasku Minkä taakseen jättää sen edestään löytää pitää paikkansa. Lumi muuttaa olomuotoaan.

    Mitä vahemmaksi tulen, sitä nopeammin tuntuu aika rientävän. Vastahan talvi teki tuloaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastu,
      Pakkasviikonloppu taas. Aurinko paistaa kauniisti ja talitintit maaliskuussa näkyvät lopultakin löytäneen joulusta saakka takapihalla olleen kauralyhteen.

      Kyllä, on keväinen olo ja tämä valo.

      Poista

Kommentoi sinäkin!