5. lokakuuta 2011

Punainen viiva


Kaksi vuosikymmentä sitten silloisen KYKSin laboratorion pitkän potilasjonon ohi pääsi punaisella viivalla. Sellainen merkki oli samana päivänä osastoille menijöiden lähetteissä. Verikokeiden tulosten piti olla valmiina ennen lääkäreiden kiertoa, jotta suunnitellut hoidot voitiin antaa tai käännyttää potilas kotiin parantelemaan veriarvojaan vielä viikoksi ennen seuraavaa kemoterapiaa.

Kahdessa vuosikymmenessä on tapahtunut paljon muitakin muutoksia kuin toisen K:n häviäminen sairaalan lyhenteestä. Mm. jonotussysteemeissä on tapahtunut myönteistä kehitystä. Ison ala-aulan ilmoittautumisluukut ovat poistuneet kokonaan käytöstä kuten liukuportaatkin ja nykyisin ilmoittaudutaan suoraan poliklinikoille tai osastoille. Rahaa ei enää käsitellä. Laskut hoituvat ajallaan ja tavallaan.

Poliklinikoilla asiat sujuvat ilmoittaumisasioissa sutjakasti, mutta laboratorion kohdalla on yksi käsittämättön jarru. Laboratoriotoiminnot hoitaa Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä, joka ei  saa  käyttää pelkkää leimaa käyntitositteena. Leima yleensä riittäisi Kelan matkakulukorvauslomakkeeseen, jonka muut kohdat asiakas voi itse täyttää. Jokaisesta käynnistä  virkailija täyttää käsin erillisen lomakkeen. Asia turhauttaa sekä virkailijaa että kaltaisiani vakioasiakkaita.

Erinomaista on sen sijaan, että laboratorioon on ajanvarausmahdollisuus Islabin sivuilta. Sieltä voi valita itselleen sopivan ajan ja välittömästi kännykkään tulee tekstiviesti, jossa on  valmis vuoronumero. Ellen joutuisi alvariinsa ravaamaan tutkimuksissa, tällä tavalla selviäisin jonottamatta.

2 kommenttia:

  1. Laitosoloja olet kuvannut.

    VastaaPoista
  2. a-kh,
    Kuva on KYSin aulasta. Lasikatto vuotaa ainakin tuosta kohtaa.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!