27. toukokuuta 2011

Ruusuja ja nokkosia


Ruusuja ja nokkosia annan tällä kertaa tälle blogialustalle. Aiemmista postauksista ja kommenteista lukija on voinut havaita lievästi sanottuna ärtymystä kirjoittajassa. Ellei koko Google-tili kaikkinensa katoa ja aiheuta turhaa työtä, niin sitten tietyt selaimet (mutu-tietoa ja tarkistamatonta sellaista), kuten Firefox, estää minua kirjautumasta omaan blogiini ja sitä myöten tietenkin koko Blogger-perheeseen tässä somemaailmassa. Eli en ole päässyt myöskään kommentoimaan yhteenkään Google-ketjussa olevaan blogiin. Onkohan kenelläkään muulla ollut ongelmaa ko. selaimen kanssa? Se ei toimi vieläkään. Kirjoitan tämän IE:llä, johon en ole tottunut.

Ne ruusut tulevat siitä, että onhan tämä toiminut jo monta vuotta. Jos olisin taikauskoinen, lopettaisin bloggaamisen. Ottaisin viimeaikaiset hankaluudet merkkinä siitä, että olen sanonut sanottavani. Olenkin tietysti. Mitä nyt muutaman kerran päivässä ja välillä aamuöisin valvoeassa juolahtaa mieleen jokin asia, jonka voisin kirjoittaa muistiin. Esim. eilen illalla Housen asemasta katsoin Teemalta dokumentin Homo interneticus ja vaikka välillä torkahtelin, tulin tietoiseksi, että Etelä-Korea on noin viisi vuotta Suomea edellä somettumisessa. Kansainvälisessä vertailussa se näkyy hyvänä koulumenestyksenä, mutta sillä on hintansa. Verkkoriippuvuus on uusi sairaus. Ohjelmassa mainittiin, että täällä lännessä vastaavat ongelmat tulevat näkyviin toden teolla vasta ehkä viiden vuoden kuluttua. Näinköhän?

Nokkoset ovat muuten kuivuneet ja ne on laitettu tiiviiseen lasipurkkiin odottamaan tulevaa käyttöä. Ehkä niitä kannattaa kuivata lisää.

Hyvää viikonloppua Krokotiili Genan myötä! Syystä.

***
Edit 28.5.klo 10.30

Ongelma on toistaiseksi ratkaistu. Se tapahtui seuraavalla tavalla.Ilmaisvirusohjelmalla AVG skannattiin koko helahoito ja sitten muka korjattiin havaitut noin 3500 ongelmaa. Mozilla Firefox käyttäytyi edelleen käsittämättömällä tavalla. Seuraavaksi koneeseen ladattiin ilmaisohjelma CCleaner, joka poisti mysteeriksi jääneen ongelman. Mozilla Firefox päästää nyt kirjautumaan sekä omiin Blogger-blogeihin että antaa myös kommentoida toisiin vastaaviin.

11 kommenttia:

  1. Minä olen käyttänyt jo monet vuodet pelkästään Mozilla Firefoxia ja nyt on se viimeisin eli uusin versio Firefoxista.
    Ongelmia ei ainakaan vielä ole ollut.

    VastaaPoista
  2. Raija,
    Kiitos tiedosta. Siinä tapauksessa vika on tässä versiossa, mikä se sitten lieneekään. Se ei nimittäin näytä korjaantuvan itsestään.

    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Liisa. oletko yrittänyt päivittää selainta, se voisi kannattaa.

    VastaaPoista
  4. Somettuminen oli minulle uusi käsite, joten minun oli pakko tutkia sitä googlen avulla. Pistän sanan korvan taakse.

    Minäkin olen käyttänyt Mozilla Firefoxia jo kauan. Eilen tuli uusi päivityskehoitus, versio Firefox 4. Tähän mennessä se on toiminut hyvin. Aikaisemmat versiot päivittyivät kovin vaivalloisesti, ehkä sen takia, että koneessa oli viallinen kovalevy, joka vaihdettiin viime viikolla takuutyönä monen korjausyrityksen jälkeen.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Raija,
    Päivitys ei tuonut mitään muutosta.

    Olivia,
    Näitä uusia sanoja riittää. Oma sanakirjakin löytyy sosiaalisen median sanastosta.

    Yleensä ongelmat ratkeavat tavalla tai toisella.

    VastaaPoista
  6. Minulla ei bloggerissa ole ongelmia, päivitän aina kun kehotus tulee.
    Mutta bloggerilla on ollut ongelmia, aina on niitä jotka ns hakkeroivat ja ylläpitäjällä on iso työ saada aukot puhdistettua.

    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  7. Somettuminen on kyllä melkoinen sanahirviö, ummikolle siitä herää vaikka mitä kummallisia mielleyhtymiä, sosiaalinen media ei olisi tullut mieleen ilman asiayhteyttä.

    VastaaPoista
  8. Tosi vaikeaa on ollut minullakin blogin kanssa. Kaikenlaisia ongelmia laidasta laitaan. Tänään kommenttien kanssa. Ei lannistuta : )

    VastaaPoista
  9. Arleena,
    Blogger itsessään tuntuu tällä kertaa toimivan tämän IE-selaimen kautta. Se tässä niin kummallista onkin. Toinen selain takkuaa.

    Hyvää viikonloppua myös sinulle!


    Sirokko,
    Uusia sanoja ja sanahirviöitä syntyy koko ajan kiihtyvällä vauhdilla. Äskettäin mietimme, milloin suomessa alettiin käyttää sanaa "lopputulema" ja voisiko olla parempaa sanaa. Tuo sana ei ole edes somea, vaan arkista puhetta nykyään.

    Mayo,
    Minä täytin jo jonkin lomakkeen Bloggerille ja yritin selittää kummallista uutta tilannetta, joten en ole ihan vielä luovuttanut, vaikka olenkin varulta imuroinut koko blogin ulkoiselle kovalevylle viime viikolla...

    Kannattaisikohan kokeilla poistaa koko blogi ja "tuoda" se sitten takaisin? On tietenkin tärkeämpääkin tekemistä. :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä, että tilanne on korjaantunut! Ongelmistanne lukiessani vilahti mielessä vanha viisaus "huoleton hevoseton poika". Tosin blogitonkin joskus kohtaa toimimattomuutta. Kirjoitin taannoin kolmeen kertaan kommentin blogiisi, Liisa, ja joka kerran se katosi taivaan tuuliin. Samaa ongelmaa kohtasin jossain toisessakin blogissa. Vasta parin päivän päästä onnistui. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Laila,
    Olitpa sitkeä kommenttisi kanssa. Jos epäilee kommentin katoamista, kannattaa kopioida se ennen kuin klikkaa. Näin säästyy uudelleen kirjoittamisen vaiva.

    Ilmaisuuden vuoksi ei pitäisi valittaa. Toisaalta: kuinka paljon ilmainen maksaa? Puhutaan datakansalaisesta. Meidän tietomme omat monissa rekistereissäkin ja jos omistaa jonkun kauppaketjun kortin, meidän ruokavaliommekin on oikeastaan datana jossakin. Jollei siis ole omavaraisuutta l. peltotilkkua, jossa kasvattaisi perunansa, juureksensa jne.

    Hyvää alkanutta viikkoa sinulle! On koulujen kevätjuhlien aika. Suvivirret/laulut raikavat.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!