Rohdostamassa

Viime viikolla opin ihan uuden asian. Vioittuneiden koivujen kyljissä kasvaa pakurikääpä, yleinen ja helposti tunnistettava lahottajasieni. Se on jotakin superruokaa ja sen sanotaan vaikuttavan myös ihmelääkkeenä melkein kaikkiin vaivoihin. Kyseisellä hakusanalla löytyy tietoa sivukaupalla. Kun nyt sen opin, aloin katsella koivuja sillä silmällä ja löysin heti ensimmäisellä retkellä muutaman käävän. Saavat kyllä olla minulta rauhassa, vaikka sienien poimiminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Kuvan otin.

Kävin  tänään lähietäisyydeltä tarkistamassa, että tuomi on todellakin jo kukoistuksessaan. Se merkitsee minulle kesää, oli asia termisesti miten päin vain. Mustikan kukkien lomassa kukkivat valkovuokkojen rinnalla jo myös lemmikit ja orvokit. Oravanmarja ei ihan vielä. Kielot ovat nousemassa.

Nokkosen versoja poimimme pieneen muovipussiin. En aio guuglata senkään kaikkia vaikutuksia, vaan kuivatan pestyt versot samalla tavalla kuin myöhemmin tillin ja lipstikan. Muuten lopputulema on sama kuin monien lääkkeiden kanssa. Tuoteselosteen lukemisen jälkeen vastuu siirtyy lukijalle. Sivuvaikutussa mainitaan usein myös se sama vaiva, johon lääke on määrätty.

Jättipalsami oli itänyt sateen jälkeen ja kymmenittäin miniminivaahteroita peitti auenneilla lehdillään maapohjaa. Kasvit unohtuivat, kun havaitsimme haapanapariskunnan rantavedessä. Herra Haapana vartioi ja ikään kuin kiekaisten vähän väliä varoitti rouvaansa, joka kulkijoita ja kuvaajia pelkäämättä natusteli jotakin leväntapaista rantakivien kyljistä. Nousi nurmettuneelle rantahiekallekin hetkeksi. Jäin miettimään, vaihtavatko ne vahtivuoron sen jälkeen, kun poistumme paikalta. Oli vaikea saada pariskunta yhteiskuvaan.

Rinteessä oli nousemassa etelänruttojuuri valtavana kasvustona. En ollut koskaan ennen tajunnut, että se jokakesäinen valtava ihmisenkorkuinen lehtimatto kuului sille lajille. Rohdos sekin on,  mutta ei harvinainen, koska minäkin tiedän jo kolme esiintymää.