22. toukokuuta 2008

Äidin kädet


Äidin kädet

Hiljaisuus asuu tässä huoneessa.

Seison kutomallasi

riepumatolla kädet puuskassa

katsellen kättesi jälkiä.


Virkatut verhot,

suuret sänkypeitteet,

kirjotut kapat ja käspaikat,

ristipistoin piirretyt pöytäliinat,

lakanapitsirullat,

reikäiset revinnäistyöt,

nauravat nukkekullat

ja villasukkia vuori.


Olit kätevä käsistäsi,

oikea kädentaitaja.

Ja vuosikymmeniä sitten nuori.

Nyt katselen kättesi työn jälkiä.

En vieläkään käsitä.


Näen kätesi

enää vain

omissa käsissäni.

------

Runotorstai täyttää tänään kaksi vuotta. Aiheena on 2.

7 kommenttia:

  1. Kaunis runo. (Käsittää muuten juontuu sanasta käsi, samoin kuin käsitellä joka on konkreettisempaa.)

    VastaaPoista
  2. tuttuja ajatuksia, tosin ajattelen tässä äitini äitiä. kiitos tästä runosta :-)

    ruoho

    VastaaPoista
  3. Ihana runo, tätä samaa olen itsekin ihmetellyt ja ajatellut. Käsien jälki jää elämään kauan jälkeemme, jääkö meistä yhtä paljon jälkiä kuin äideistämme, esi-äideistämme?

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! Äidin kädet, äitien kädet. Ahkerat, taitavat, hellät, hoivaavat ja niin paljoon ehtivät, vaikka niitä on vain kaksi...

    Nykyään dokumentoidaan niin paljon asioita, mutta formaatit muuntuvat myös vinhaa vauhtia, joten pahoin pelkään, että tänne jätetyt jäljet (äitienkin, joita meissä on paljon) kadonnevat...

    VastaaPoista
  5. Silti on hyvä tehdä se minkä kokee oikeaksi. Miettimättä asipiden pysyvyyttä. Luulee peikko.

    VastaaPoista
  6. Isopeikko,
    Peikko on viisas.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!