Rutiini kannattelee

Tämä kevät on mennyt niin äkkiä ja kuin sumussa. Kaikki rutiinit ovat kaikonneet ajaksi. Ilman niitä olen hukassa. Rutiinit ovat ihmiselle pelastusrengas. Vuorokausirytmi, ruokailurytmi, päivärytmi, viikkorytmi. Puhuvat, tai ainakin 90-luvulla, vielä biorytmeistäkin. Venäjän oppikirjassa oli oikein lukukappale biorytmologiasta. Samassa opuksessa puhuttiin kybernetiikastakin, muuten.

Useammasta kuin yhdestä syystä kadotin reiluksi viikoksi minulle normaalin vuorokausirytmin. Väsytin itseni. Nyt olen palautumassa, uskoisin. Viime yönä en enää lähtenyt öisille vaelluksilleni. Vaikka rauhoittaviahan ne olivat, yksinäiset luontoretket. Yölinnut seuranani ja vaiteliaat puuvanhukset. Nukkuva nurmi.

Tänään olen väsyttänyt itseäni fyysisesti lonaamalla laatikoita, kaappien hyllyjä, kirjahyllyjä, vaatehuonettakin. Olen löytänyt jotakin arvokasta jo unohtamaani, mutta paljon paljon pois joutavaa. Siitä tässä onkin kyse. Kirppistavaroiden keräämisestä. Ja elleivät tavarat sitten itse itseänsä kaupitse, viemme ne sitten vaikka Konttiin. Tärkeintä on nyt se tekeminen. Istutin pariin saviruukkuun piikkikruunun pistokkaitakin. Jospa joku haluaisi melko harvinaisen viherkasvin ikkunalleen. Kirjoista luopuminen tuntuu vaikeimmalta. Vaatteita on helppo laittaa menemään. Leluvarasto kaipaa vielä perkaajaa.

Tutkimme nyt tarkkaan Ilmatieteen laitoksen sääennusteita. Sataako vai paistaako lauantaina? Tänään oli olevinaan iltapäivällä lämmintä. Minusta kaksitoista astetta ei vielä kesää tee. Tuomi tuntuu olevan samaa mieltä. Kitsastelee nuppuineen, samoin norjanangervo.

Laituri on nyt vihdoin siivottu ja korjattu. Vihdoin, koska säät eivät ole houkuttaneet toisia "uimaan". Tänä aamuna taiteilin vielä paksun kaislamaton yli liukkaille portaille. Olkapääni on siis niin kipeä, etten itse ole pystynyt siirtämään aaltojen pakkaamia kaislakerppoja kuivalle maalle. Kiitos kuuluu talkoolaisille!