30. huhtikuuta 2008

Kun on paikka

Herra Harakalla ja minulla näyttää olevan tapaaminen aamuisin puoli kuudelta. Seuraan jäiden lähtöä ja heti herättyä tulee vilkaistuksi tilanne. Harakka vahtii reviiriään melko hanakasti. Pari päivää sitten kävelin muina miehinä pesäpuun alitse johtavaa polkua. Sain kuulla kunniani. En ollut tietääksenikään. Pariskunta harhautti minua lentämällä viereiseen puuhun. Ymmärrän pysyä loitolla. Tuijotellaan vain toisiamme ikkunan läpi aamuisin.

Paksun usvan läpi jo näkyy rantavesisulaa. Ilma lepää betoninharmaana pilvenomaisena mäen yllä. Eilenkin. Ja pitkään. Ajoin vieraammille rannoille, koska niillä pääsin autolla lähemmäksi vettä. Samaa isoa vettä se on. Maisema vain vaihtaa kuvien kätisyyttä. Samanlaisia värikkäitä veneitä vielä talviunillaan. Tervatut (kielsikö direktiivi sen tervan käytön?) ovat jo harvinaisuuksia. Niihin katse kuitenkin pysähtyy. Isot moottorit ja veneet ohitan näkemättä. Etelän ruttojuuri on jo noussut kukkaan. Leskenlehti puskee hiekoitussoran läpi.

Taivas kirkastuu täällä vasta sulavien vesien äärellä hitaasti, koska tuuli nukkuu pitkään. Keskustassa on ahdasta ja ahdistavaa. Jos kiertää Puijon (autolla tietenkin) tai käy vastarannan kylpylässä, saa osansa sakeasta usvasta ja silmiä kivistävästä kevätkirkkaudesta. Huhtikuuta sään suhteen. Äkkilämpö on yllättänyt perennat eikä omakaan vaatetus osu kohdalleen. Kevätkaihonkukkakin kurkistaa penkistä sinisin silmin, vaikka lehdet ovat vasta tekeytymässä. Valkovuokkokin heräsi jo. Sisällä kukkivat paavalinkukat, pienikukkainen vanha lajike myös, piikkikruunu ja kaktus, jolle pitäisi hakea nimi. Maljakoissa ruusut ja gerberat kauniisti sidottuina kimppuina. Kukkailoja on. Virtuaalisiakin. Kiitos niistä.

Kunnonpaikan ympäristö oli muuttunut miltei tunnistamattomaksi. Kuvissani vilahtanut vanha kivirakennus on kadonnut. Kuvat ja mielikuvat ovat jäljellä. Kylpylän kertamaksu oli noussut eurolla! Onneksi viime viikosta alkaen eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät pääsevät 4 euroa halvemmalla. Olimme mieheni kanssa ainoat asiakkaat tänään aamukahdeksalta. Sinistä oli vesi sielläkin. Jokohan vappuaamuna kastaudun järvessä? Hyvä kun on paikka ihan lähellä. Olen kai juurtunut tähän. Ruutukaava-alueet tuntuvat ahtailta ja keskustan autoistuneet kadut mahdottomilta ajaa.

Hyvää helatorstaita ja vappua! Olen veikannut jäiden lähtevän 2.5. Hyvältä näyttää.

6 kommenttia:

  1. Monenlaista sinistä - surumielistä, haikeaa, eteeristä, eksoottista, vahvaa. Vappuaamun kastautuminen järvessä kuulostaa huimalta - lycka till! :)

    Kiitos samoin, hyvää vappua ja helatorstaita!

    VastaaPoista
  2. Haavetar,
    Kuulin radiosta että helatorstain ja vapun osuminen samalle päivälle on melko harvinaista. Edellisen kerran näin oli vuonna 1913.

    Tuolla kylpylävesikävelyllä ikään kuin siirsin (ainakin yhdellä vuorokaudella) tuota aiottua kylmäsokkihoitoa. :) Onkohan minusta siihen enää?

    VastaaPoista
  3. Liisa

    Kiitos tiedosta!

    Täytyy huomenna pyöräillä Tikkalansaareen katsomaan, josko löytyisi valkovuokkoja ja renttukukkia.

    VastaaPoista
  4. A-K.H.,
    Saattaapi olla, että eivät siellä vielä ole kukassa. Eteläpihalla penkissä kukinta alkoi eilen. Ja nyt iltapäivällä pukkasi narsissi kukkaan. Ykskaks. Tähän ei taaskaan ehdi mukaan - hidas.

    Silti kannattaa pyöräillä. :)

    VastaaPoista
  5. Kevään merkit, kesän odotus! Eikö kevät olekin ihaninta aikaa? Täynnä lupauksia, kaikki vielä edessä! Päivä päivältä lisää iloa ja valoa! Välität sitä meille hyvin, Liisa. Uimisen kanssa olisin varovainen, mutta senhän tiedätkin. Hyvää vappua!

    VastaaPoista
  6. Utuinen,
    Kiitos kommentistasi. Koska vappuaamu aukeni kirkkaana ja aurinkoisena, niin minä kävin siellä jäälauttojen seassa kastautumassa l.heittämässä talviturkkini pois. Mies oli valvojana mukana. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!