Sulaa ja jäätä

Kesärenkaat on vaihdettu ja talven pölyt pyyhitty pois auton sisätiloista. Kilometrejä on viikon aikana jäänyt taakse enemmän kuin tavallisesti. On kiirehditty hitaasti ja ehditty ajoissa. Paljon on oltu liikkeellä auringonlaskun ja pimeän aikaan. Pimeäajoa on kyllä syytä välttää mahdollisuuksien mukaan. Joka kerta kohtaustilanteessa koin, että ajoin jonkun matkaa uskon varassa. Häikäistymisen pelossa kiinnitin katseeni tien oikeaan reunaviivaan.

Jos hirvi olisi ollut tullakseen, en olisi sitä nähnyt. Ja varoitusmerkkejä riitti melkein koko matkalle. Kamera on saanut enimmäkseen levätä. Melkein kuvaamieni eläinten joukkoon voin lisätä nuoren hirven ja tien poikki kiitävän vielä valkoisen metsäjäniksen ja kymmenien einehtivien joutsenten parven. Kaikkea ei tarvitse digikuvata. Muistikuvat jäävät. Niitä ei tarvinne käsitellä.

Hitaasti hivuttautuvaa kevättä ei tahdo havaita, mutta kun ajaa saman reitin kahdesti samalla viikolla, muutoksen huomaa. Jääpeitteen väri on mielenkiintoinen seurattava. Kävin tarkistamassa laiturin seudun. Umpijäässä on. Ei tarvitse vielä miettiä, rohkenenko tänä keväänä heti jäähileiden sekaan. Ulompana nopeasti tummeneva jää lupailee jo vedelle vapautumista pakkopaidasta. Virtapaikoissa saattaa olla sulaakin, jota keskisemmässä Suomessa oli jo alkuviikosta.

Vain muutama vene on käännetty, kaksi näkyi jo tervatun ja ehkä kolme oli työn alla. Kuivuneen lehtikarikkeen seasta oli noussut leskenlehtiä harvakseltaan sinne tänne. Avoimella paikalla ihanat sinivuokkopehkot iskivät silmää. Pohjoisrannan pajunkissat olivat heränneet vasta nyt. Pihalla häärivät innokkaat haravoijat. Vastahan kosteat sumu-usvasäät loppuivat, mutta silti jo odotamme, me ja luonto, puhdistavaa ja raikastavaa vesisadetta. Lumet näyttävät haihtuvan ilmaan. Pihan ainoa lätäkkö on pahimmassa paikassa. Vanhempien mielestä. Aivan liukumäen alastulon kodalla. Lapset eivät ymmärrä, miksi heidän ei anneta nyt laskea. He nimenomaan tahtoisivat laskea siihen lätäkköön. Kurahaalaritkin on puettu päälle.