28. joulukuuta 2007

Välipäivien vesihiihtokeli

Hupenevan lumen metsästys ei tuota tulosta. Vihmoo reippaasti silkkaa vettä. Maa on kuitenkin roudassa, sillä satunnainen öinen nollakeli näyttää jäädyttävän katukiveykset peileiksi. Ilman piikkipohjaisia kenkiä tai sauvoja ulos ei ole juuri menemistä, ellei lihaskorsetti ole kunnossa. Onkohan Ded Morozin puku vettähylkivä? Joulu pitkittyy turistien myötä. Valitettavasti ärsyttävä kaupallisuus on sitä tärkeintä joulua nykyään ja monet näyttävät suostuvan siihen mukaan.

Minusta kyllä tuntuu, että sielun sopukoissa ei kaiu Money, money, vaan hiljaisuuden ja rauhan ja levon kaipuu. Junat ja lentokoneet tuovat tuhansia turisteja etsimään talvea tai sitten vain alennusmyyntien parasta antia. Kylpylät ovat täynnä. Toki usea suomalainen on vastaavasti lähtenyt kesänetsintään etelän auringon alle. Vastavuoroisuus siis toimii. Joutsenet sentään viipyvät vielä Päijänteellä. Onko tämä pohjoinen maa niille niin rakas, että ne muuttavat vasta pakon edessä? Todennäköisesti ensi viikolla on jo liian kylmää näille luontokappaleille.

Aamukahdeksalta kaupunki oli vielä hiljainen ja ikkunat tummanpuhuvia. Torin kuusen kameleonttivärivalot näkyivät toimivan. Puijon rinteen tekolumi näytti taas sulaneen. Me suomalaiset tahdomme tehdä talven vaikka väkisin. Onneksi on edes muutama hiihtoputki, joihin halukkaat pääsevät testaamaan uusia välineitä. Retkiluistelijat kiitävät naskalit kaulassa sisäjärvien veden peittämillä jäillä. Isoille järvenselille ei ole vielä menemistä. Vuodenaikojen selkeään vaihteluun tottuneille nämä vihreät, mustat, siniset, vesisateiset yms. joulut tuntuvat vierailta. Jos olemme pilanneet ilmastomme lopullisesti, näihin on tottuminen. Säät säätyvät tavallaan ja me toimimme niiden ehdoilla.

Pieniä ja isompia rakkaita on onneksi auttamassa jääkaapin tyhjentämisessä. Jotakin raikasta ja kevyttä lisuketta jouluruokien lomaan mietin tässä samalla. Miten sitä aina erehtyykin varaamaan syötävää liikaa? Voisi ehkä hävittää astiakaapista isot kattilat. Epäilen ettei sekään auttaisi. Ja siinä joulun tekemisessä ja odottamisessa se suurin ilo ehkä onkin. Ja lasten sirkeissä silmissä.

7 kommenttia:

  1. Hyviä välipäivien jatkoja sinulle Liisa!
    Me kotiuduimme eilen lasten perheiden luota ja nyt sitten valmistelen nukkumapaikkoja nuorimmaiseni pienelle perheelle, tulevat huomenna vauvan kanssa sieltä Kuopiosta toisesta mummolasta tänne Joensuun mummilaan. Ja täältä sitten kotiin Espooseen minun toiveeni kera, että tiet pysyisivät jäättöminä :)

    Kaikkea hyvää tuelvaksi vuodeksi sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Hieno kuva!

    Minua kuluttamiseen yllyttäminen ärsyttää. Posti tuo ilahduttavien joulukorttien perään ale-mainoksia ja kevätkatalogeja. Ei sellaista vimmaa ja sähäkkyyttä ainakaan ihmisten hyvinvointiin tarvita. Välipäivien pitäisi olla sitä vuoden leppoisinta aikaa ennen uuden vuoden käynnistymistä... Tosiaan, sitä hiljaisuutta, rauhaa ja lepoa. Uskallusta ja aikaa katsoa eteen ja taaksekin.

    Pihalla kasvaa orvokeita. Taidan napsaista ne maljakkoon ennen ensi viikon pakkasia... Samalla mietin, miten itse voisin vähentää energiankulutusta. Kunpa tällaiseen joululämpimään ei tarvitsisi tottua!

    Rauhallista loppuvuotta!

    VastaaPoista
  3. LeenaM,
    Kiitos samoin sinulle!

    Nuo pitkät ajomatkat huolestuttavat eniten. Lumeton ja märkä ajoväylä imee kaiken valon eikä edes tienreunoja tahdo nähdä.

    Haavetar,
    Välillä rauhallista, välillä vilkasta. Pitkämatkalaiset viipyvät aattoon.

    En mene alekauppojen ihmisvilinään. 50-70% alennuksetkaan eivät saa minua liikkeelle. Tulee vain tunne, että ihmisiä petetään, jos tuotteiden hinnassa on noin paljon alentamisen varaa. Tämä hullunmylly jatkuu tasan niin kauan kuin ihmiset suostuvat kestämättömään kulutukseen.

    Sitten joskus hiljaisempana aikana menen etsimään sopivia jalkineita. Sanovat aina, että olen myöhässä. :) Kengittä en kuitenkaan ole joutunut kulkemaan.

    Poimi orvokit iloksesi. Joutsenia ja orvokkeja vuodenvaihteessa!

    VastaaPoista
  4. On siinä komeasti sukset ristissä. On hienoa, etei täälläkään enää tarvitse kärsiä jatkuvasta lumisateesta ja pakkasesta. Vähitellen käyät toteen laulun sanat: "Talvi on jo laannut raivoomasta, kylmän talven valta hälvenee." Lähdenki tästä Antikkalan laskettelurinteelle kukkia poimimaan

    VastaaPoista
  5. AKH,
    Kuvassa on Shellin väliaikainen (vanerilta näyttävä) etuseinä auton sisältä kuvattuna. Tästä ajoi se kauhakuormaaja vai mikä se oli taannoin sisälle.

    VastaaPoista
  6. Säät säätyvät ei ehkä enää Luojan käden vaan ihmiskäden jälkinä. Alan jo karsastella turhan runsaita jouluvaloja, kun ukko telkassa mahtaili, että hänen pihavalonsa tuottivat hänelle $5000
    sähkölaskun joulukuussa. Olivat kuulemma pitäjän upeimmat valot.
    Normaali sähkölasku olisi n. 200-500 dollaria kuussa. Meillä $ 150, kun yritetään heittää pökköä pesään. Hyvää UuttaVuotta, Liisa!

    VastaaPoista
  7. Sikuri,
    Kuulin juuri, että tässä lähellä olevassa talviurheilukeskuksessa joku venäläinen turisti oli ostanut 4000 eurolla ilotulitteita!!! Yhden sortin käsittämätöntä tuhlausta sekin, jota en ymmärrä. Ihminen on...

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Sikuri!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!