Sydänääniä

Samalla tavalla kuin tuo vesi ja jää vuorottelevat l. savolaisittain vuohkoovat tuossa rannalla, kieppuvat omat mietteet ja mielialat selkäkipujanan asteikon mukaan. Tältä syksyltä on kuurakuvia, kuvia kauniisti pilvien kajon heijastavasta sileästä jäästä ja lumiharson peittämästä vedenkannesta. Tänään näkymä on tuo viimeksi mainittu. Laitan kuitenkin eilisen kuvan, koska siinä on varauduttu keliin kuin keliin. On punainen vene, pulkka ja potkukelkka. Mutta eilen ei päässyt verkoille silti. Niin se vain oli.

Joulunseutu on mennyt nopeasti ja pari päiväää jopa ilman turruttavia lääkkeitä. En ehtinyt ottamaan lääkkeitä. :) Koska on tapana katsoa taaksekin päin näin vuosi-inventaarioiden aikaan, myönnän että samantapaista itsensä koulimista on riittänyt koko vuoden. Ja luovuttamisen hetkien yllättäessä jostakin kummasta kumpuaa voima (sisuko se on?) nousta ja lähteä ettei vain kaikki pysähtyisi.

Olen havainnut pienen liikkumisen olevan selkäystävällisempää kuin kirjoittaminen ja valokuvaaminen. Siitä johtuu blogin päivitysten harveneminen. Tuota liikkumista saan eniten silloin kun pienet piipertäjät käyvät ilonamme. Tai itse jaksan lähteä liikeelle. On lelujen ja saksien etsimistä ja ojentamista, paperiarkkien ja värien jakamista, pukemista, syöttämistä, halimista, nukuttamista ja äkkinäiset aamuherätykset jne. Yhdessä tekemistä ja olemista, laulamista ja loruttelemista. Kroppa kyllä väsyy, mutta mieli lepää.

Nyt on talo taas hiljainen pienistä askelista ja on itse vastattava omasta liikkumisestaan. Yritän ainakin. Eilen kävin tarkistamassa, onko tuo järvi sula vai ei. Ei ollut sula muualta kuin ihan rannasta, mikä johtunee veden juoksutuksesta. Kaukana jäällä verkonmerkeiksi asetellut kuuset odottivat kalamiehiä.

Iida, 3, soitti juuri ja kertoi olevansa jo kotona. Toivottavasti ensi "joulu ei tule niin äkkiä, ettei ehdi kirjoittaa joulupukille", kuten tänä vuonna kävi. Jäi saamatta se oikea kamera(sic), mutta vastineeksi tuli monta sellaista asiaa, mitä ei ollut osannut toivoakaan. Nuorimmainen jouluvieras hurmasi mummun toistelemalla ensimmäistä kertaa minun kuulteni " Mummu, mummu, mummu... " ja viihtymällä sylissä sen aikaa, että vanhemmat pääsivät saunaan. Kiitos kaikille jouluvieraille, minua muistaneille ja liikuttaneille tavalla tai toisella. Ja hyvää uutta vuotta jokaiselle! Ilman turhia lupauksia. Meillä on vain tämä hetki. Ja omat unelmamme jokaisella.