24. helmikuuta 2007

Ansaittu vapaus

On vaalivuosi 70-luvun alussa. Anna Emilia lähtee opiskelemaan venäjää Ukrainaan. Hänelle on uskottu salainen missio, jonka ajatteleminenkin nostaa palan kurkkuun. Tunnelma tuon ajan Neuvostoliitossa on jollakin tavalla ahdistava. Rajanylitys tullauksineen hiottaa kämmenet. Viipurin aseman vessassa iskee heti vastaan valtaisa kulttuurisokki. Mutta nuoret sopeutuvat hetkessä. Anna Emilia uskottuineen on opastettu äärimmäiseen varovaisuuteen. Paikallisille ei saisi aiheuttaa ikävyyksiä. Se on itsestään selvää.

Anna Emilialla on yksi turvallinen osoite Kiovassa. Kaksi kertaa hän yrittää löytää kyseisen osoitteen, mutta rohkeus ei riitä matkustamaan niin kauas pois kaupungin keskustasta kuin olisi tarpeen. Miljoonakaupunki pelottaa ja pakottaa pysymään aloillaan. Anna Emiliasta tuntuu, ettei hän sittenkään sulaudu massaan. Moskovassa heitä olisi ainakin kaksi.

Kiovassa ei voi äänestää, vaan sitä varten on matkustettava Moskovaan, käytävä suurlähetystössä. Junamatka Kiovasta Moskovaan on absurdi. Miehet ja naiset sijoitetaan samoihin makuuhytteihin. Anna Emilia on ainoa nainen hytissään. Majoittuminen onnistuu sääntöjen mukaan. Mutta viereisellä petillä vajaan metrin etäisyydellä matkustaa gruusialainen mies, joka koko yön haluaa tehdä lähempää tuttavuutta. Anna Emilian yö menee valvoessa ja torjuessa hänen lähentelyjään. Lapsellisuuttaan hän ei ymmärrä hakea provodnikia apuun.

Moskovassa paukkuvat ennätyspakkaset ja väsynyttä Anna Emiliaa todella palelee sekä fyysisesti että henkisesti, kun mannerilmaston kuivan viiman nostattama lumi pistelee kasvoja kuin rakastajan eilinen parransänki. Moskovassa opiskelee kaksi Anna Emilian uskottua. Yhteyttä on pidetty koodatuin kirjein. Heidän luonaan hän saa yöpyä ja äänestysmatkalla on tarkoitus suorittaa annettu tehtävä loppuun. Anna Emilian matkatavarat ovat suhteettoman painavat matkan ensisijaiseen tarkoitukseen nähden. Mutta kukaan ei kysele.

Jokin kummallinen syyllisyys painaa vähintään yhtä paljon kuin huomaamattoman näköisissä kauppakasseissa kannettava materiaali. Joulukuisessa iltapimeässä tytöt mustissa maatuskahuiveissaan nousevat vaiti valtaisan kerrostalon kuudenteen kerrokseen. Oikea ovi on siinä heidän edessään. On pidettävä huoli, ettei kukaan naapuri näe ulkomaalaisia tulleen vierailulle. Hengitystään pidättäen tytöt kuuntelevat, onko portaissa liikettä. Ei ole, siis kevyt koputus oveen. Vastaanotto on mitä sydämellisin. Mission accomplished! Höyhenenkevein askelin tytöt palaavat asuntolaan. Nurkissa paukkuva Moskovan kuiva pakkanenkaan ei enää haittaa. Sitä vapauden tunnetta Anna Emilia ei unohda koskaan.

------

kirjoitettu Tarinamaanantaille aiheesta vapaus.

5 kommenttia:

  1. Huu, voi kuinka hyytävän mielenkiintoinen tarina! Mielikuvituksen siivillä lentelin mukana.

    VastaaPoista
  2. Onneksi ei ole enää niin tarkkaa mitä matkalaukuissaan ja kasseissaan kanniskelee. :)

    VastaaPoista
  3. Hieno kuvaus Moskovasta ja Kiovasta. Olisi mukava tutustua joskus tarkemmin Viroon ja Venäjään, tuo Kiova ei niin kiinnosta.

    VastaaPoista
  4. Vapaus suuressa ja mahtavassa Neuvostoliitossa? Taidan ymmärtää, mitä sana 'absurdius' pitää sisällään. Hienoa kuvausta, henkeä piti pidättää.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset Hansulle ja Pajulle!

    Kiova on kaunis kaupunki Dnjeprin molemmille rannoille rakennettu, vanhaa ja uutta. Pietari on kai venäläisempi nykyään kuin Moskova. En ole käynyt aikoihin. Olisi mukava jos vielä joskus voisi käydä edes tuossa Pietarissa.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!