17. lokakuuta 2006

Mitä meiltä puuttuu?

Poistun hissistä kolmannessa kerroksessa. Vasemmalla on osaston ovi, joka on suljettu kaksin kahvoin. Oven takana on osasto täynnä vanhuksia, joista osalla on ikioma huone ikiomine tavaroineen ja valokuvineen muistin tueksi. Kirjahyllyssä on vieraskirja, josta kerrataan lähimenneisyyttä. Menemme sinne aina yllättäen.

Kun astumme osaston ovesta sisään, läheisemme seisoo rollaattoreineen ovella ja katsoo meitä avuttomin silmin ja sanoo: ”Taivaastako te siihen tipahditte?” Vastasin: ”Taivaasta. Meidän varmaankin piti tulla.”
Hänen käsivartensa ovat kauttaaltaan sinimustat ja niitä särkee. Oitis menemme hoitajien pakeille kysymään, mistä tämä johtuu. ”Lääkitys? Kaatuminen?” ”Ei, vaan väkivaltainen käyttäytyminen.”

Kun muisti jättää ja pettää, omia tavaroitaankaan ei joka hetki tunnista. Tulee astuneeksi vieraisiin huoneisiin. Niissä on vastassa toinen muistamaton ja alkaa tahtojen taisto. Vielä on hauraissa luissa ja kuihtuneissa lihaksissa sen verran voimaa, että saa työnnettyä vastaan hangoittelijan pois alta. Seurauksena on mustelmia, toisen asukkaan omaisten ymmärrettävä tuohtuminen, komentelua, rajoituksia, kieltoja, uhkauksia, lisälääkitystä ja lopulta lepositeet. Miksi?

Osastolle tarvittaisiin vähintäänkin kaksin- tai kolminkertainen määrä hoitajia. Alkaa puistattaa. Mikä on tämä hyvinvointivaltio, jolla ei ole varaa hoitaa inhimillisesti omia vanhuksiaan. Dementiaa ei kukaan itselleen valitse, kuten ei mitään muutakaan laitoshoitoa vaativaa sairautta. Mitä hyötyä on jatkuvasti pitenevästä eliniästä? Olisi hyvä päästä lähtemään terveenä, seisovilta jaloilta. Mutta niin käy vain kahdelle prosentille meistä. Olen seuraavaa polvea. Huutaako Tarja Tallquistin adressi tyhjyyteen?

Eilisiltainen M.O.T.:n Häätö-Blues oli myös sydäntä särkevää katsottavaa. Harmaantunut sitkeä nainen taisteli viimeiseen asti. Hänetkin sidottiin. Puhelimitse puoliso sitten häädön jälkeen sai selville vaimonsa olinpaikan. Ja kaikki tapahtui yhden puuttuvan rajaviivan tähden.

Norjasta kuuluu hyviä uutisia. Siellä veroja ei lasketa, vaan säästämällä varaudutaan vanhenevan väestön hyvän hoidon vaatimiin lisämenoihin. Miksi ennakointi on ollut ja on niin vaikeaa, vaikka meidät on luetteloitu tuhansin tilastoin?

12 kommenttia:

  1. 101 % samaa mieltä! Ei mitään lisättävää eikä poispyyhittävää. Kiitos Liisa!

    VastaaPoista
  2. Oma 75-vuotias äitini on kuluneiden vuosien aikana joutunut muutamia kertoja äkillisesti terveyskeskuksen vuodeosastolle - ja yleensä sänky on käytävällä, mm. vuosi sitten, kun hän oli keuhkokuumepotilas eikä hengenlähtökään ilmeisesti kovin kaukana. Juuri on tehty iso remontti mutta tilaa ei saada lisää.

    Tänään paikallislehdessä joku paikkakunnan silmäätekevistä moitiskeli asiaa arvostellutta. Oli kuulemma puhuttanut tk:n potilaita ja nämä olivat kiitollisia hoidostaan. Totta kai ovat kiitollisia, mitä purnaaminen auttaisi, ja mistä tietää vaikka sitten heitettäisiin käytävältä vaikka siivouskomeroon!

    Kohta ollaan siinä tilassa josta vanha satu kertoo - pikkupoika veistää isälleen kaukaloa josta aikoo laittaa tämän vanhana syömään, kuten isä on laittanut oman isänsä...

    VastaaPoista
  3. Karua arkitodellisuutta.
    Ilmeisesti päättäjät ovat kuolemattomia eivätkä he tule koskaan vanhaksi. Rahaa on enemmän kuin koskaan ja kaikki inhimillisyys on vähennyt samaa tahtia.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Liisa! Sanattomana ja surullisena luin tekstiäsi. Niin vähän voimme asioihin vaikuttaa yksilöinä.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteistanne, Kootee, Kaisa, Neulekirppu ja Sivuaskel.

    Tuntuu siltä, että ennen oli vanhuus turvatumpaa. Sai viettää elämänsä ehtoon omaisten keskellä. Lapsuusajalta en muista yhtään kotikylän vanhusta viedyn pois kotoaan. Kyllä arvoissakin on häikkää, jos yhteiskunnan on hoidettava niin lapset kuin vanhuksetkin. Tuo Kaisan mainitsema kaukalojuttu on hyvin aikaamme kuvaava.

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näyttää tuo nimien karttuminen minuutti minuutilta tuohon Tarjan Tallquistin adressiin. Mutta voiko sitä kautta vaikuttaa?

    VastaaPoista
  7. Surullista...Toivottavasti ei meidän tarvitse elää tummoista kohtelua. Katsoin aiemmin telkkarista dokumentin Koskelan sairaalasta Helsingissä vanhusten dementiaosastolta. Suretti kovin...kakkavaipoissa makuuttaminen ja makuuhaavat. Tarja Tallqvistin adressiin olen varmaan jo muutaman kerran nimeni rustannut. Toivotaan, että hoitajia saadaan lisää laitoksiin.

    VastaaPoista
  8. Niinpä, Tarjuska, mutta pahaa pelkään... "Ihmiselle on ominaista, että hän voi elää ainoastaan katsomalla tulevaisuuten." (Frankl) Toivossa elämme.

    VastaaPoista
  9. Yksi meiltä puuttuu ja sen mukana kaikki.

    VastaaPoista
  10. Olen luvannut omalle äidilleni hoitavani häntä, sitten kun ei enää pysty hoitamaan itseään asioitaan ja askareitaan.
    Toivottavasti itse siis pysyn terveenä ja elossa kun se aika koittaa. Nytkin hän voi aina turvautua meihin, lapsiinsa apua tarvitessaan.
    Harvoilla tietysti on vanhempien hoitamiseen mahdollisuutta, vaikka haluaisikin niin tehdä.

    Näin osan siitä häätöjutusta ja se oli sydäntäsärkevää. Järkyttävää katsoa. Ihminen revitään kodistaan, juuriltaan kylmästi ja väkivalloin. Kenellekään ei soisi moista tapahtumaa!

    VastaaPoista
  11. liisukka,
    otit tärkeän asian puheeksi. olen itse tehnyt vuosia työtä näiden muistamattomien ja raihnaistuvien vanhusten kanssa ja tuolta ruohonjuuritason näköalapaikalta katselen yhä enemmän ihmeissäni ja suruissani tilanteen pahenemista. apua tervitsevien vanhusten määrä kasvaa koko ajan, mutta tilat ja hoitava henkilökunta eivät kasva, vaan täälläkin, missä asun, resursseja on vuoden aikana VÄHENNETTY.

    mielestäni ainoa tapa meillä, joilla vielä on muisti ja toimintakyky tallella, on olla äänekkäitä tässä asiassa ja vaalien (sekä kunnallis- että eduskunta) alla tiukata tarkasti ehdokkaiden kantaa näihin asioihin -ja äänestää ja jättää äänestämättä harkintamme perusteella. voimme myös sitkeästi muistuttaa valittuja henkilöitä vanhusten asioiden hoidon tärkeydestä.

    pidetään ääntä!

    VastaaPoista
  12. En usko, että kukaan päättäjistä yksityishenkilönä olisi epäämässä näitä varoja, mutta sitten yhteisissä pöydissä ilmaantuu tietty herra Markkinat, joka määrää ja sanoo sitä ja tätä ja jota kuunnellaan pitkin päivää talousuutisissa.

    Rahalla pitääkin hankkia lisää rahaa eikä käyttää sitä tarpeellisiin kohteisiin.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!