20. heinäkuuta 2006

Hamsterismista

Marjanpoiminnasta innostuneet ihmiset (kaltaiseni siis) ovat heinäkuun alkupäivistä alkaen kuin kissa pistoksissa. On seurattava säitä, lämpötiloja, tuulen suuntaa. Vuodet ovat opettaneet, kuinka kauan esimerkiksi lakankukinnasta kuluu marjojen kypsymiseen poimintavalmiiksi. Raakileilla ei tee yhtään mitään, vaikka vielä viime vuosinakin olemme tavanneet suolla isojen muurainten repijiä. He keräävät raakileet eri astiaan. Ei niistä oikeita lakkoja tule kotona kypsytellen. Aurinko antaa oikean aromin.

Kun on oikein hyvät helteet lakka kypsyy niin nopeasti, että samassa paikassa voi käydä poimimassa kerran vuorokaudessakin. Oma ikäpolveni ei ole tottunut marjoja ostamaan. Eivät ainakaan ne, jotka ovat kasvuikänsä marikoiden keskellä eläneet. Kuljemme mieluummin vain toripöytien ohitse marjojen korkeaa hintaa ihmetellen. Mutta aina ne ovat hintansa väärtejä. On kyse raskaasta työstä. Joka vuosi ei sato ole varma, hyvänkin sadon saattaa viedä halla ja suolla tarpominen kelpaa urheilijoillekin harjoitteena. Ja he eivät sentään kumarru nöyrästi jokaisen marjan kohdalla.

Mutta kuinka paljon on riittävästi? Jos lakkoja on paljon, niin rajaa ei ole. Ostetaan vaikka uusi pakastin tai viedään sukulaisten ja naapureiden pakastimiin. Sama koskee mustikkaa, villivadelmaa ja puolukkaa. Puutarhamarjoihin ei ole niin intohimoista suhdetta kuin luonnonmarjoihin. Se johtuu varmaankin siitä, että ne ovat ikäänkuin liian helposti saatavilla.

On myös mielenkiintoista, että tietyillä alueilla Suomessa ihmiset pitävät hyvät marikot omana salatietonaan, vaikka eivät itse saa kaikkia marjoja edes poimituksi. Mutta kartat ovat oivallisia apuneuvoja. Itse uudelle paikkakunnalle muuttaessamme kyselimme mustikkapaikkoja. Emme saaneet kunnon ohjeita. Sitten otimme vain kartan esiin ja kas, löytyi Mustikkamäki-niminen paikka ja suunnistimme sinne. Mustikoita siellä ei enää kasvanut, mutta löysimme todella hyvän puolukkapaikan. "Omalle" suolle olemme vieneet ystävämmekin, vaikka hamstereita olemmekin. On ilo nähdä toisten ilo. Mutta itse suolla ollessa hamsterismi iskee, jos näkyy muita samoilla aukeilla.

Itse en enää pysty marjoja maasta poimimaan, mutta sauvojen kanssa kävin kuin kävinkin suolla ja etsin puolisolle "parhaat" paikat. Jonkin ajan kuluttua hän palasi hikisenä ja onnellisena astia täynnä korpihilloja.

6 kommenttia:

  1. Minä asun kaukana hillasoilta ja epäilen hieman keruuhalukkuuttanikin, mutta olen kyllä vilpittömän kiitollinen niille poimijoille, joiden työn tulosta mies torilta kotiin kantaa. Lakat ovat hyviä ja niitä syön mielelläni. Tänä vuonna ei taida tulla paljonkaan mustikkaa, joka on lempimarjani.

    Jokin pieni osa minusta tajuaa hyvän keruupaikan pimityksen, mutta suurempi osa ihmettelee. Miksi pimittää, jos ei sieltä kaikkia marjoja kuitenkaan itse poimi?

    VastaaPoista
  2. Olisihan se mukava jos voisi tehdä valtauksen kuten kultamailla! Hyvä poimintastrategia on myös mennä isolla porukalla sinne suolle ja hajaantua. Kyllä niitä marjoja hyvänä marjavuotena riittää kaikille halukkaille!

    Tui,
    enpä minäkään ole juuri mustikoita nähnyt kuin muutaman.

    VastaaPoista
  3. Selitäs vähän, miten kissa on silloin, kun se on pistoksissa.

    VastaaPoista
  4. A-k.h,
    No, sillä kissalla on varmaankin tosi levoton olo. Olisiko mahanpuruja tai jotakin muuta kipua, nikama-artroosia?
    Meillä päin sanottiin näin ihmisestä, joka ei löydä sijojaan, vaan on lähdettävä liikkeelle.
    Ei ole tutkittua tietoa tämä. Mutua vaan.:)

    VastaaPoista
  5. Sama juttu sienien kanssa. Hyvää paikkaa ei toiselle kerrota, vaikka ei edes itse ehdittäisi tänä vuonna sinne ollenkaan. Joku hamsterigeeni meissä monissa ihmisissä on. Aina sanotaan suuria lukuja, mitä metsän satoa jää kuitenkin poimimatta.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!