10. toukokuuta 2006

Tuo ihana valo

Otsikon ja oppia kävin vinkin saatuani hakemassa täältä. Kuva ei ole uusi, mutta valoon liittyvä. Herkkäsilmäisenä näin siitepölyaikana silmäni joutuvat koville pölyisten tuulien vuoksi. Ei ehkä niinkään se pöly, vaan viima kirvelee kuivia silmiäni. Ja valo, vaikka ihana onkin, metsätiellä puitten lomasta tuikkiessaan ei tunnu yhtään mukavalta. On koko ajan käytettävä aurinkolaseja sekä tuulen- että valonsuojana. Autolla ajaessa matalalta paistava aurinko on sitäpaitsi petollinen. Se vie näkyvyyden hetkittäin aivan kokonaan. Sokaisee. Sen vuoksi olen joutunut joskus pysähtymäänkin tien laitaan.

Nyt silmiäni kaihertaa myös ahkera lukeminen. Sain nimittäin yllätyspaketin Marialta. Ei olisi voinut olla sattuvampaa kirjaa minulle kuin Mirja Tervon Lehmä. Olen jo puolessa välissä kirjaa menossa, mutta se on niin haastavaa ja kiinnostavaa tekstiä, että palaan siihen varmasti vielä monta kertaa. Ja siinä välissä voin aina käydä ihailemassa lehmäkuvia esimerkiksi täältä.

"Lehmä säteilee maidon makua, kärpästen surinaa ja navetan taustaa. Lehmä saa symboloida sekä valtaa ja vaurautta että avuttomuutta ja alistuvuutta. Lehmän yllä lepää samanaikaisesti lempeän pastoraalinen ies ja ylväs navettakuningattaren kruunu."


4 kommenttia:

  1. Valo tekee kuvan! Pahus vaan tuo tolppa ja johto =( Kaikkea ei voi aina kuvasta karsia vaikka haluisikin.

    VastaaPoista
  2. http://www.tarjatallqvist.com/


    Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Pitää lainata kirjastosta tuo Mirja Tervon opus, kun menen mökille kesäkuussa, ja tulee luetuksi paljon, kun en katso kesällä telkkua juuri ollenkaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  4. Haastoin sinut!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!