24. marraskuuta 2014

Kuvien kertomaa




En enää jaksa kovin pitkään keskittyä lukemaan juuri mitään tekstiä. Johtuuko se liian runsaasta netin selaamisesta l. linkkiloikinnasta , mikä kuulemma tyhmentää? Lukeminen on muuttunut silmäilyksi. Jos linkin takaa avautuva teksti näyttää pitkältä, saatan jättää sen kokonaan lukematta. Kuvia jaksaa katsella paremmin.

Tavaan toki aamuisin vielä sanomalehteä aika kauan, vaikka sen uutiset ovat eilisiä. Saa siinä sentään paperin tunnun sormiinsa ja painomusteen tuoksun, ellei ole juuri nuha. Savon Sanomat on vielä entisen kokoinen, siis riittävän iso, jotta siitä voi myöhemmin taitella sen biojätepussin tänä aikana, jolloin jopa biohajoavista muovipusseista on tullut melkein kiellettyjä. Miltei päivittäin yleisön osastossa vaaditaan lehden muuttamista tabloidiksi. Kai siihenkin tottuisi.

On sitten tekstejä, kuten henkilökohtaiset kirjeet, joista luen kaikki rivien välitkin. Ja luin ihan jokaisen sanan Sirpa Kähkösen Hietakehdosta. Kipein silmin. Samalla ihmettelin, miten erilaista on kaupunkilaisten ja maalta kotoisin olevien lasten elämä. Ainakin joskus ollut. Eräässä vertaispiirissä olimme aiemmin ihmetelleet samaa asiaa.

Muistelimme itsellemme merkittävän kuvan tai esineen kautta menneitä. Merkillistä, miten toisen ikioma kokemus tai tunnemuisto kirvoittaa sielun sykkyröistä uuden oman muiston. Merkillinen kovalevy on nämä ihmisen aivot. Linkkejä ja kytköksiä eri suuntiin. Suurin ihme oli, että eri puolilta ryhmään tulleista ihmisistä kahdella oli mukanaan täsmälleen sama ikivanha kuva. Sellainen seepia, pahville "tulostettu",  Victor Barsokevitschin ottama. Ihailtavan kaunis konkreettinen studiokuva, joita näinä digikuvien kuvatulvan aikana alkaa arvostaa entistä enemmän.

Kaupunkilaislapsista ja ehkä kirkonkyläläisistä ikätovereista löytyy valokuvia. Toivoisin että niitä olisi omastakin lapsuudesta. Ei juuri ole. Nyt on kone ja kovalevy pullollaan valokuvia, joista haluaisi tehdä kuvakirjoja. Yhtä kirjaa äskettäin yritin koostaa, mutta en muistanut tallentaa joka välissä ja koko aherrus meni hukkaan. Jään odottamaan uutta kipinää.



Kuvat ovat tätä marraskuuta, miltei lumetonta. Keskimmäisessä on menneen talven lumista tehty ensilumenlatu Puijon montussa.

12 kommenttia:

  1. Yläkuvasta tykkään, siinä on suomalainen marraskuu kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Tällaista täällä nyt juuri on. Lunta ei ole kuin ehkä pienten lampien ohuen jään päällä. Ne vetäytyivät toissa yönä jäähän toistamiseen. Iso vesi ei vielä, nytkin lämpötila on hiukan plussan puolella.

      Poista
  2. Linkkiloikinta, onpa kuvaava sana. Sitä tulee harrastettua aika paljonkin ja totta on, että keskyttimen on herpaantunut nettivuosien varrella ja lukeminen (kuten moni muukin harrastus) on alkanut vaatia aivan erityisen ajan netin ulottumattomissa. Jos huomaa tämän jo itsessään, niin miten on laita uuden nettisukupolven, pitäisiköhän huolestua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      En tiedä, pitäisikö huolestua muista kuin itsestä. Aikoinaan 80-luvulla ihastuin kouluksessa ajatuksesta superkirjasta, jossa voisi siirtyä eri tasoille nykyisen kaltaisella helppoudella. Nyt kun se on totta, en ole ollenkaan samaa mieltä enää. Puhivat kliktivismistä varsinkin uutisten kohdalla. Otsikko ei enää oikeasti kerro, mistä on kyse ja täytyy (jos kiinnostaa) klikata...

      Bloggaamishistoriani aikana keskivaiheilla harrastin aika paljon linkittämistä, nyt jo vähemmän ja ihailen blogeja, jotka eivät linkitä, vaan ovat itsessään täyttä asiaa.

      Poista
  3. Barson kuvista on tiettävästi suurin osa firman naisten ottamia. Barsohan ei ollut ammatiltaan valokuvaaja, vaan liikkeenharjoittaja, joka avioituessaan sai puolison lisäksi valokuvaamon. Lasinegoihin merkittiin yleensä hänen nimensä riippumatta siitä, kuka oli kuvan ottanut. Kunnian saa usein se jolle ei kunnia kuulu.

    Minä en juuri linkkiloikintaa harrasta, mutta silloin tällöin olen mieluusti ihan pihalla.

    Tuossa alimmassa kuvassa taitaa olla laivasauna ja ulkokäymälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Niin meni kunnia varmaan nytkin väärälle henkilölle.

      Aika totisia ilmeitä oli tuolloin valokuvissa. Otettiinkohan yhtä monta otosta kuin nyt, jotta saatiin kaikkia miellyttävä kuva? Nuo vanhat pikkukuvat on säilyneet hyvin, mitä ei voi sanoa 70- ja 80-luvun värivalokuvista eikä dioista. Jonnekin värit ovat karanneet.

      Tuo kuva on oettu Suosaaren rannasta, vieressä oli ruoppaaja vai mikä sen koneen nimi onkaan. Ajattelin, että työntekijät asuvat siinä urakan ajan. Kaksi kertaa marraskuun aikana olen nähnyt nämä alukset paikoillaan, työssä en kertaankaan.

      Poista
    2. Tuolla on kuva samasta paikasta
      http://liisamarj.wordpress.com/2014/11/20/marraskuun-varit/

      Poista
    3. No niinpä. Savon sellu sauhuaa.

      Poista
  4. Linkkiloikintaa ja tyhmistymistä täällä päin havaittavissa, sekä ajoittaista keskittymisen puutetta. Kaamosta pääkopassa sekä luonnossa. Lunta tarvittaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllimarjaana.
      Samoin täällä. Viime yön sade vei viimeisetkin lumen rippeet ja näkyy sulattaneen lammet taas kerran.

      Poista
  5. Marraskuu on ollut kummallinen säiden puolesta, jojoilua, mutta eka kuvasi on kauneinta marraskuuta.
    Linkkiloikinta, hassu sana, mutta osuva. Kovin paljon en sitä harrasta, ehkä harrastaisin, jos ehtisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii,
      Marraskuussa saimme auringonpaistetta 12 minuuttia täällä. Minua se ei juuri haitannut, koska valonarat silmät pitivät siitä, että aurinkolasit saivat kerrankin olla pois käytöstä. Tuo linkkiloikinta konkretisoituu uutissivustojen seuraamisessa. Otsikot kun eivät kerro tarpeeksi.
      Olen selannut ja poistanut vanhoja digikuvia vuosilta 2005-2007. Samanlaisia lumettomia joulunalusaikoja on niissäkin kuvissa. Eilen täällä oli maa valkoisena, mutta tänä aamuna taas lumeton. Eli säiden jojoilu jatkuu. Onkohan tänä vuonna jouluna lunta? Olen veikannut Kallaveden jäätyvän vasta joulun jälkeen. ;)

      Poista

Kommentoi sinäkin!