Uusvanhaa

Pari vuotta sitten kutsuin sisustussuunnittelijan käymään. Meillä oli menossa isohko remontti siinäkin mielessä, että remontti vei myös puolisoni polviremonttiin. Olin itsekin aika huterassa kunnossa. En juuri jaksanut tavarataivaita kierrellä ja olin jo aiemmin kantapään kautta oppinut, että verkkokauppojen tuotteet eivät ainakaan väreiltään ole sitä mitä tilaa. Syy ei tietenkään ole niissä kaupoissa, vaan oman tietokoneen näytön värien säädöissä.

Mainitsemani sisustussuunnittelija oli perustanut yrityksen ja tarjosi palveluaan tutustumishintaan. Ison laskupinon päällä hänen muistaakseni n. 300 euron laskunsa ei siinä elämäntilanteessa tuntunut liian suurelta. Sisustusliikkeiden maaliliuskojen valtava kirjo, samoin tapettien, vallan huimasi. Oli helpottavaa saada ammattilaisen mielipide. Toteutuivatko hänen ehdotuksensa missään määrin onkin jo ihan eri juttu. Ehdotetut tuotteet olivat nimittäin melko hinnakkaita.

Värimaailman lisäksi ammattilainen silmäili myös (pyynnöstäni) vuosikymmenten saatossa kertyneitä huonekalujamme.  Kuuntelin ja myötäilin. Lopputulema oli se, että kaikkein vanhimmat, kokopuiset ja jo ns. kulahtaneet ja maalipinnaltaan rapistuneet lipastot, tuolit ja pöydät olivat trendikkäimmät. Antiikkia kodissani ei ole. Harvoin olen edes antiikkisohvalla istunut missään muuallakaan. Lähinnä tässä alkaa itse olla antiikkia.

Kampaajan kanssa aina päivitämme tilanteen. Tuohon oikealla ohimolle ja vähän muihinkin kohtiin hiusvarustusta on vuoden sisällä ilmaantunut jotakin vaaleaa. Jos en nyt ihan vielä vanha ole, mutta sitten vaikkapa uusvanha luonnon raidoittamin hiuksin. Ainakin aikuinen edes.

Kuvan artikkeli on ilmestynyt Savon Sanomien Sunnuntailiitteessä elokuussa.