27. huhtikuuta 2014

Juna vislas


Kuopion juna-asemalla oli tavanomaista leppoisampi tunnelma kolmoslaiturilla eilen aamulla ennen kymmentä.  Osa museojunan odottajista oli pukeutunut 50-luvun muotia tavoitellen. Oli pliseerattuja hameita, jenkkikassi, tuolloin hankittuja käsilaukkuja, koruja. Eräällä miespuolisella matkustajalla näkyi olevan nahkasaappaat ja vanhanajan kankainen selkäreppu nahkaisine viilekkeineen. Joku näytti pukeutuneen vanhaan harmaaseen sotilaspukuun. Hänen kaltaisiaan minäkin muistan vielä 60-luvun höyryveturijunien olleen täynnä matkatessani opiskelupaikkakunnalta kotiin ja takaisin. Totta puhuen, olisin kyllä odottanut näkeväni enemmänkin historiaan hurahtaneita paikalla. Ehkä toisilla asemilla niin olikin.

Odotettu juna oli hiukan myöhässä aikataulustaan, mutta se ei tuntunut haittaavan lainkaan. Toisilleen entuudesta ventovieraat ihmiset antautuivat juttusille auliisti. Kaikki muistelivat nuoruusajan matkojaan vastaavanlaisella junalla, kuka missäkin päin maata. Paikallisen päivälehden toimittaja joutui tekemään aikamoisen työn  suostutellessaan erään nuoren junabongarin haastateltavaksi.Kaikki eivät halua julkisuutta.

Sen sijaan vanhemmat retkeläiset eväineen kuvauttivat mielellään itseään tunnistettavasti, vaikka pyysin lupaa saada kuvata vain jotakin reksvisiittaa. Oli se monenlaisia muistoja herättävä tuokio asemalaiturilla. Semminkin kun sain kuulla, että matkaliputkin olivat olleet niitä vanhoja pieniä pahvipalasia.

9 kommenttia:

  1. No voi voi, olisi ollut niin mukava nähdä kuvia myös niistä historiallisista matkustajista. Aina kiva, että jotkut viitsivät vielä nähdä vaivaa tällaisten tapahtumien eteen, muuten ilman oikeaa tunnelmaa aika pliisuiksi jäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Oli kyllä hyvä yritys laittaa jokin sellainenkin kuva, mutta katosivat jonnekin pilveen. Tarvitsen vähintään läppärin bloggaamiseen. Jospa ensi viikolla jo saisin ehjän laitteen. Mukava tunnelma laiturilla oli, lehtiartikkelin mukaan myös junassa.

      Poista
  2. Näen itseni junan penkillä koulumatkalla pliseeratussa harmaassa hameessani, jalassa ”elefanttitossut”, vieressä sininen jenkkikassi, jonka päälle olen taitellut sinisen nailonsadetakkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simpukka,
      Kommenttisi tiivistää hyvin tuon ajan muodin. Muistin heti oman pliseeratun hameeni. Jollakin näkyi olevan mukanaan sininen jenkkikassi. Itse kuljin koulumatkat linja-autolla. Kansakouluun jalkaisin tai hiihtäen.

      Poista
  3. Liisa

    Julkisella paikalla saa kuvata lupaa kysymättä ja kuvat voi myös julkaista. Kukkia, lintuja, taloja ja maisemia kuvablogeissa on ylettömästi, minullakin.

    Muistan, kun lättähatut tulivat liikenteeseen. Kolmannen luokan vaunujen kovilla puupenkeillä oli takapuoli pitkillä matkoilla lujilla ja valkoisen pyhäpaidan kaulukseen ja hihansuihin ilmestyi helposti nokiraita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Olet kertonut tuon ennenkin, mutta jotenkin en arvaa julkaista kuvia kysymättä erikseen lupaa. Oikeastaan lukuisat kamerat osin pilasivat monta kuvaa. Kuvaajat kuvasivat kuvaajia. Juna-asemalla oli yhtä aikaa monta erilaista junaa. Ja se veturi siinä parkissa.

      Huomasit varmaan, että nämä kuvat ovat ylisuuria. Siirtyminen "älykkääseen" bloggaamisen ja kuvien taltioimiseen on syy siihen. Mennee jonkin aikaa ennen kuin opin kätevän tavan pienentää kuvat. Kamerakuvia ovat.

      Poista
  4. Matkustin kouluun lättähatuilla sen jälkeen, kun ne tulivat höyryveturien vetämien vaunujen tilalle. Ensimmäinen lättähattu oli tumman ruskea, myöhemmät sinivalkoisia. Kuten Simpukalla minullakin oli pliseerattu hame, elefanttitossut ja jenkkikassi.
    Liisa, toisessa kuvassa junan kyljessä on kilpi, jossa lukee KEITELE-MUSEO ja SUOLAHTI. Onko tämä juna Keiteleellä silloin kun se ei liikennöi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia.
      Siis sinullakin samat vaatteet. Oliko muoti silloin vahvempi nuorisoa yhdistävä tekijä kuin nykyisin? Nythän näkee jos minkälaisia vaatteita l. yksilöllisyys kukoistaa. Paitsi tiukat legginsit näkyy olevan melkein jokaisella nuorella tytöllä.

      http://www.aanekoski.fi/asukkaalle/kulttuuri/museot/keitelemuseo/

      Tuon linkin takana on tietoa tästä museojunasta. KEITELE-MUSEO sijaitsee Suolahdessa. Nimi Keitele viittaa Keitele-järveen eikä paikkauntaan.

      Poista
    2. Nuoruudessamme oli vähemmän valinnan varaa vaatekaupoissa, joten nuorilla oli samantyyliset vaatteet pakostakin. Trendit tulivat kuitenkin myöhemmin maaseudulle kuin suuriin kaupunkeihin. Ero oli selvä omassa asuinkunnassa, missä oli paljon kesäasukkaita Helsingistä.

      Kiitos linkistä. Keitele-museon arvoitus selvisi. Minulla on vielä muutama sukulainen Keiteleellä, siksi kysymys.
      Terveisin, Olivia

      Poista

Kommentoi sinäkin!