9. maaliskuuta 2014

Auvo K.


Tänään on Auvon nimipäivä. Olen tuntenut vain yhden Auvon. Luulin tapaavani miehen, mutta hän olikin nainen.

Mikään ei pelottanut maalaistyttöä enempää kuin yliopiston ensimmäiset suulliset tentit vieraalla kielellä. Abikevään suulliset tentit eivät pelottaneet, koska tiesi lukeneensa niihin kaiken tarvittavan ja muistikin oli tuolloin aivan toista luokkaa kuin nyt. Valinnan vapautta ei ollut, kaikki lukuaineet piti tenttiä. Luokanvalvoja piti historiasta ainakin kaksi, jollei peräti kolme eri tenttiä. Suomen historian tentti oli kohdallani viimeinen.

Professori Auvo Kurvinen tuli tutuksi yliopistossa. Olin hänen suullisessa tentissään kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli traumatisoiva tapaus. Meitä oli muutaman opiskelijan ryhmä approbaturin suullisessa tentissä. Ymmärtäminen oli helppoa, mutta kielen tuottaminen vaikeaa. Vielä 60-luvulla vieraan kielen opettaminen oli kielioppia ja kääntämistä. Ne kyllä sujuivat. Muistan kuin eilisen päivän, miten arvoisa professori kuulutti koko ryhmälle, että Miss S. doesn´t really know, kuunneltuaan lähinnä änkytystä muistuttavan vastaukseni. Miksi hän ei kuitenkaan reputtanut minua?

Hän oli myös toinen graduohjaajistani, toinen oli KGU:ssa, Kiovassa. Sen myötä laudaturin suullinen tentti piti suorittaa myös hänelle. Tuolloin Helsingin yliopiston professoreilla, ainakin joillakin, oli tapana kutsua opiskelijansa suulliseen tenttiin omaan kotiinsa. En muista hänen katuosoitettaan, mutta asunnon siisteys ja kalusteiden tahraton kiilto ovat jääneet mieleeni. Läpi meni sekin tentti, vaikka yksi kysymys oli tenttivaatimusten ulkopuolelta.

En osaa sanoa, miten toiset kokivat hänen persoonansa ja tapansa ohjata ja kuulustella. Hymynhäivääkään en muista nähneeni hänen kasvoillaan ennen viimeistä kädenpuristustamme. Siksi(kin) se, että hänen jäämistöstään löytyi 41 laulun sanoitukset serkkunsa Toivo Kärjen sävellyksiin, paljasti, ettemme itse asiassa koskaan tunne ketään toista ihmistä todella. Itseäni kiehtoo suuresti ajatus, että hänen väitöskirjansa ohjaanana toimi itse  J. R. R. Tolkien.

YouTubesta löytyi vain muutama hänen sanoittamansa kappale.

Kuvassa on teeruusu. Olkoon se kunnianosoitukseni ikimuistoisen opettajani muistolle. Mustanmerenruusun kävyt ovat jo siirtyneet uuteen multaan. Muuten vähäluminen ja enimmäkseen harmaa talvi vaikuttaa jatkuvan samanlaisena keväänä. Lämpöasteita on jokunen, mutta hyytävä tuuli saa sään tuntumaan kylmältä ja öiset pikkupakkaset jatkuvat.

9 kommenttia:

  1. Monet opiskelutoverit kertoivat professori Auvo Kurvisesta, joten oli mukava lukea hänestä blogissasi. Minäkin muistan käyneeni kerran erään professorin kotona muutaman muun opiskelijan kanssa. Kysymyksessä oli saksan suullinen cum laude-tentti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Professorit Mustanoja ja Vahros kutsuivat myös kotiin opiskelijoita. Ensiksi mainittu tarjosi seminaariryhmällemme kahvit ja mukavaa yhdessäoloa. Ei siis tentannut millään tavalla. Olisi mielenkiintoista tietää, vieläkö nykyisin tapahtuu vastaavaa.

      Poista
    2. Vielä lisää hiukan tietoa, jotka ovat pyörineet päässäni Kiovan ja yleensä Ukrainan tilanteen takia. N.N.Raevskaja oli ohjaajana KGU:ssa. Hän ei kutsunut koskaan kotiinsa, mutta koko silloisesta suomalaisesta päävastuuta kantanut Ninel. Käännäpä tämä slaavilainen etunimi takaperin. Oli hyvin yleinen etunimi silloin - vielä.

      Poista
  2. Mukava muistelus. Sarkia runoili puun miljoonasta lehdestä, ettei tuntene toistaan kukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Kiitos. Niin se menee ja kai se on hyväksyttävä. Kunpa oppisi tuntemaan edes itsensä jollakin tavalla.

      Osaatko sanoa, miten nuo aihetunnisteet ovat ilmestyneet postausen alareunaan? En ole niitä sinne lisännyt itse enkä näy saavan poiskaan.

      Poista
    2. Liisa

      Tämä on nyt ihan hakuammuntaa, mutta mene asetuksiin. Siellä on sisällönkuvauskentät. Klikkaa muokkaa ja klikkaa ei. Minulla on aihekuvaukset poissa läytöstä eikä tuollaista sanasoppaa ole. En tiedä, johtuuko siitä. Jos kysymys on tästä asetuksesta, niin tekstimassa poistuu. Bloggerissa jotkut asiat poistuvat tai tulevat viipeellä (ei viiveellä)

      Poista
    3. Kiitos neuvosta. Olen kokeillut asetusten kautta eikä mitään muutosta tapahdu.

      Seuraavaksi mietin, miten poistan kaikki tunnisteet käytöstä. Harmi, että ainkoinaa tuli otetuksi ne käyttöön. Kuukkelihan löytää kaiken ilman asiasanojakin, siis ne robotit kai. Viime sikoina on tullut valtavasti Bloggerin suodattamia linkillisiä spammeja. Käsittämätöntä miten yksi postaus Luvassa lunta on joutunut oikein hyökkäyksen kohteeksi. Mille lie sivulle joutunut linkiksi, koska sitä muka luetaan koko ajan eniten.

      Poista
  3. Tulin vain kertomaan, että juuri äsken linkitin blogisi blogiini.

    Mielenkiintoista, että sinunkin elämänhistoriasi liittyy Kiovaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm,
      Kiitos. Kävin lukemassa. Bloggaaminen ja blogien lukeminen on osaltani vähentynyt huomattavasti.

      Kiovasta on monenlaisia muistoja, mutta kuvia aika vähän. Venäjän opiskelijat aikoinaan jaettiin Leningradin, Moskovan ja Kiovan yliopistojen kesken jatko-opintoihin. Minun arpani osui Kiovaan, niinpä Moskova jäi vieraammaksi, koska kävin siellä vain pari kertaa.

      Poista

Kommentoi sinäkin!