3. joulukuuta 2013

Vettä, räntää, lunta


Einosta päästyä päädyimme Oskariin. Viime vuonna kuritti Antti. Hannu-myrskykin on jäänyt mieleen parin vuoden takaa, koska sen myötä remonttimme valmistuminen viivästyi. Ilmeisesti talviaikaan on enemmän miesten nimipäiviä, koska nämä talvimyrskyt ovat miespuolisia. Mauri-myrsky  vuonna 1982 tosin oli jo syyskuussa.

Kesämyrskyistä muistuvat mieleeni Asta- ja Veera-myrskyt. Manta-myrsky taas liittyy aivan muihin ilmiöihin. Muistaakseni tiistaisista lähikylpylän naisten tansseista on käytetty tätä nimitystä.


Tällä alueella  tuulee tänään taas melko navakasti, vaikka on lauhaa. Eilen käytiin pakkasella.  Meteorologit selittävät, että tällainen sääjojoilu on melko tavallista tähän vuodenaikaan. Kai se sitten on niin. Jojoilu tuntuu ikävästi vanhoissa luissa ja lihaksissa, koska termostaatit eivät oikein tunnu ehtivän mukaan. Olisi syytä keksiä ennakoiva termostaatti, ellei sitä ole jo keksitty.

Vuodenaikoja on enemmän kuin lapsena opitut neljä. Nyt niitä on useampia. Ei tarvitse kuin lisäillä etuliitteitä alku-, varhais-, keski-,loppu- tai taka- tai vaikka intiaani- perusvuodenajan nimityksen eteen. Sillä lailla sopivasti sen mukaan miten on ilmoja milloinkin pidellyt.


Talvi nyt kai on, koska innokkaimmat ovat  aloittaneet hiihtämisen maksullisilla ensilumenladuilla, jotka tehdään käsittääkseni menneen talven lumista. Luistaa se suksi tai pulkka tai liukuri nurmellakin tarvittaessa. Pitää vain olla tarkkana, ettei ole soraa lähistöllä.

Kuvina viime päivien sääkuvia. Auton lämpimästä otettuja. Tietenkin. Paitsi viimeinen kotiovelta.


Turvallisia kävely- ja ajomatkoja kaikille. Pimeä yllättää usein. Muistakaa laittaa heijastimet heilumaan ja kiinnittää ne hankalat liukuesteet kenkiin. Tai hankkikaa nastapohjaiset kengät, jotka nekään eivät valitettavasti takaa sitä, ettei liukastu.

18 kommenttia:

  1. Vähän minä kyllä ihmettelen maksullisia hiihtolatuja. Näkyvät rakentavan kieron hyppyrimäen Niiralan monttuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Säästöä se on pienikin säästö. Valtavat isot latukoneet henkilökuntineen tulevat kai liian kalliiksi. Auraamattomille kävelyteille voi kai vielä avata ihan oman ladun kuten ennenvanhaan tehtiin.

      Poista
    2. Niin sinä tarkoitit sitä uutta monitoimipyhättösuunnitelmaa? Enpä heti hoksannutkaan. Eiköhän sen toteutuminen ole vielä kyseenlainen asia.

      Poista
  2. Naistentanssit ovat myrsky. Kuulostaa hauskalta. Peikko tuleekin joku päivä salaa katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isopeikko,
      Mene ihmeessä.

      Ehkä ne eivät enää ole samanlaisia kuin aikoinaan, kun tuo tanssiharrastus näkyy leviävän kulovalkean tavoin. Tanssin opettajille on täällä töitä vaikka kuinka. Täällä on sen alan koulutusta ja opiskelijoillekin riittää työtä liiaksi asti.

      Poista
  3. Onko teillä vielä paljon lunta? Kotiovelta otettu kuva on hauskan näköinen. Meillä on pari kertaa ollut ohut "puuterikerros" maassa, onneksi ei vielä kunnon lumimyräkkää kuten marraskuun viimeisenä päivänä vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Kyllä täällä on nyt n. 10 senttiä lunta ja kaikki melkein kaikki kuluväylät jäisen pinnan liukastamia. Ja tuota Kallaveden meille näkyvää osaa vetää parasta aikaa jäähän.

      Toivotan jo nyt hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
    2. Liisa,
      hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin! T. Olivia

      Poista
  4. Eräs Suomen presidentti sanoi aikoinaan, että itsenäisyydellä ei pidä elämöidä. Tuolloin itsenäisyytemme oli sidokdissa YYA-sopimukseen. Nyt se on kytkyssä Euroopan Unioniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Vuodesta 1957 alkaen ovat nostaneet lipun Tähtitorninmäellä. Laulavat parhaillaan Lippulaulua. Seuraavaksi Suomen laulu.

      Kynttilöiden polttaminen ikkunoilla on vähentynyt vuosien mittaan. Tampere taitaa tänä vuonna juhlia eniten.

      Missä ja milloin muualla kuulee kolminkertaisen eläköön-huudon enää?
      Rauhallista itsenäisyyspäivää, vaikka myrskyääkin!

      Poista
  5. MIlloinhan tuo myrskyjen nimittely oikein alkoi? Ei ainakaan silloin, kun me oltiin nuoria, heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mm,
      Aika varhain muualla päinmaailmaa. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo.
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Trooppinen_hirmumyrsky#Nime.C3.A4minen

      Kävin Kotuksen sivuilla ja sieltä löytyi tällainenkin tieto: "Suomessa, missä on vahvistettu vakiintunut nimipäiväkalenteri, erityyppiset myrskyt nimetään riehumispäivänsä mukaan. Muistamme Mairen tuhot vuodelta 1961 ja sen jälkeen ainakin Maurin, Sannan, Ritvan ja Visan."

      En minä muista, mutta ei silloin ollutkaa nykyaikaista on line-uutistulvaa koko ajan saatavilla. Yllättävä tieto minusta.

      Hyvää itsenäisyyspäivää!

      Poista
  6. Minä muistan Maire-myrskyn. Olin juuri löytänyt mahtavan mustikkapaikan ja täytin mukiani pienen kumpareen vieressä, kun sinisenmusta ukkospilvi alkoi heittää vettä niskaan. Ei auttanut muu kuin juosta kiireesti kotiin. Onneksi sinne ei ollut kovin pitkä matka ja isä oli kotona. Pienen kananmunan kokoiset rakeet paukuttivat tiilikattoa ja ukkonen ja tuuli tekivät tuhojaan metsissä ja puutarhoissa. Kasvihuoneen lasejakin meni rikki. Iso pihakoivumme kesti pystyssä ja on kestänyt myrskyt senkin jälkeen. Laila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila-anonyymi,
      Jos se kerran oli mustikka-aikaan, taidan minäkin sen nyt osata yhdistää erääseen tiettyyn, nimittäin elämäni rajuimpaan ukkosilmakokemukseen lapsena. Puiden kaatumisia en muista, mutta kylläkin salaman tihutyöt: irrotti kaatialtaan tuvan seinästä, poltti lehmien aitauksen paimenlangan pieniksi palasiksi ja "porasi" reikää maahan. Joskus aiemmin olen muistellutkin ko. ukkosmyrskyä tässä blogissa.

      Poista
  7. Liisa, salamoilla on hirveä voima! Miten lehmien kävi aitauksessa, kun salama silppusi paimenlangan palasiksi, vai olivatko muualla? Kaupungissa asuessa ei ukkosenilma nykypäivänä tunnu kovin pelottavalta, mutta maaseudulla ja mökillä kohdalle osuessaan se pistää hartaasti toivomaan loppumistaan.
    Talvisin (-10) terveisin Laila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laila,
      Lehmille ei käynyt kuinkaan. Lainaus vanhasta postauksestani: "Se oli palanut roihuna sytytyslangan tavoin. Ellei sitä olisi omin silmin nähnyt, kyllä se olisi ollut aivan käsittämätön aitalangan katoamistemppu. Lehmät, muuten, eivät olleet ymmärtäneet aidan katoamista, vaan pysyivät portilla. Viisaita eläimiä. Nehän laidunsivat vallanmetsässä ennen sähköpaimenpoika-aikaa ja joka ilta ne osasivat kotiin."

      Meillä oli aamulla pakkasta miinus 16. Nyt on jo lauhempaa ja kauniin kuuraista. Eilen olivat ensimmäiset ihmiset pudonneet jäihin tässä melko lähellä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ari,
      Todellakin. Eiliset kauniit kuuraiset puut ovat tänä aamuna taas paljaat. Eikä luntakaan tullut juuri yhtään lisää.

      Poista

Kommentoi sinäkin!