Valokuvatorstaissa muistellaan menneitä. 250. haaste on valita jo julkaisemistaan kuvista itselleen jollakin tavalla merkittävä. Saa perustella tai olla perustelematta. Kuvat puhukoon puolestaan.
Muistan miten torstaiblogien perustajat kutsuivat mukaan bloggaajia. Innokkaana noviisina lähdin mukaan molempiin. Sittemmin Runotorstai on jäänyt. Alkuinnostuksessa perustin erillisen valokuvablogin (linkki sivupalkissa). Sanastokin oli hukassa. Muistaakseni minun piti kysyä moderaattoreilta, mikä on permalink.
Muutkin haasteblogit, joiden linkit näkyvät kuvablogini sivupalkissa, ovat antaneet virikkeitä tähän harrastukseen. Toisten kuvabloggaajien kuvista olen oppinut paljon. Omasta mielestäni.
Ensinnäkin olen alkanut nähdä enemmän. Kamera pitää olla melkein aina mukana. Tänä aamuna jätin sen kuitenkin tarkoituksella kotiin. Kävelin silloille päin ja kuulin miten liikenteen melu vaimeni. Sillat nousivat ja puulotja lipui melkein äänettömästi ohitseni. Kaivoin kännykän taskustani ja otin sillä pari kuvaa. Tuo siltahan on tämän kesän jälkeen historiaa.
Toiseksi olen oppinut, että kuvia voi käsitellä. Aloitin luomukuvaajana eli julkaisin otokset sellaisenaan.
Kuvankäsittelystä en ollut kai edes kuullut. Mielestäni onnistunut otos oli vain sellainen kuva, jolle ei tarvinnut jälkikäteen tehdä yhtään mitään. Mielsin kuvankäsittelyn kuvamanipulaatioksi, jota vastustin.
Kolmanneksi olen oppinut, että (valokuvankin) kauneus on katsojan silmässä. Ja nähdäkseen paremmin, on mentävä niin lähelle kuin pääsee. Ystävälliset ja kannustavat kommentit ovat innostaneet jatkamaan kuvaamisharrastusta. Vanhin vunukoista oli piirtänyt äitienpäiväkorttiini kameran ja kirjoitti, että mummu tykkää kuvata maisemia ja kukkia. Hän taitaa olla oikeassa. Hän se muistaakseni myös kerran sanoi, miksi mummun kuvissa kaikki aina menee. Minä kun en tahdo pysyä toisten kävelyvauhdissa.
Mennyt talvi oli poikkeus. Kuvasin eniten remonttia, jonka loppusuoralla olemme. Tänään tuli taas rekalla pari pientä pakettia keittiön puuttuvia osia. Jospa niiden asentaja ilmaantuisi kohtapuoleen. Keittiön oli määrä olla valmis viikolla 19. Tänään tein sinne sentään jo verhon.
Neljänneksi olen oppinut, että on tilanteita, joista kameran pitääkin pysyä loitolla. Ja onnistuneita otoksia saan arviolta yhden tuhannesta... Hyvää viikonloppua!
Siinä sitä oli valokuvaamisen historiaa ja noinhan se menee kun alkuun lähtee ja ottaa tehtävän tunnollisesti, kuten sinä olet tehnyt ja viitsinyt opetella. Hienosti.
VastaaPoistaJee verhoissa jo! Vapaus häämöttää :)
Sirokko,
PoistaValokuvaustekniikoista en ymmärrä mitään. Sekä kameran manuaali että verkon käyttöohjeet ovat saaneet melkein olla rauhassa. Paljon jää tilaa sattumalle.
Eilen kuljin mittanauha kaulassa ja sain jo yläkerran olkkariinkin verhot alapäärmettä paitsi. Hitaasti etenee, mutta kuitenkin.:)
Valokuvaus on näkemistä ja näkemisensä välitystä muille.
VastaaPoistaAri,
PoistaOsasitpa kiteyttää hyvin liian pitkän sepustukseni.
liisa
VastaaPoistasitä samaa
a-kh,
PoistaSuuri ansio koko valokuvaharrastukselleni on öllut tietenkin KKK-kerho. Alkuun ei juuri ollut kuvattomia päiviä. Kuvabloggaus on viiden vuoden aikana lisääntynyt valtavasti. Uutissivustotkin ovat jatkuvaa kuvavirtaa.
Koska liikkumiseni on vähentynyt, vähentyvät maisemat myös siksi. Eilen mietin, tohdinko mennä kokeilemaan Puijon rappusia, jossa viime kesänä tajusin, että sydämeni ei enää toiminutkaan kunnolla.
Hyvää sunnuntaita!
On tosi ihanaa, että teitä valokuvaavia ja kirjoittavia bloggaajia on!
VastaaPoistaLaila,
PoistaJa on mukavaa, jos ja kun joku jaksaa näitä katsella ja lukea ja vielä kommentoidakin. Nykyään kaikilla tuntuu olevan mahdoton kiire.
Kokeilen tähän vastaukseeni
linkin muodostamista tuonne kuvablogiini.
:)
Valokuvatorstai on jaanyt minulta kokonaan - aikaa ei aina riita kaikkeen, mutta valokuvaus on jatkuvasti mukavaa. Kuviasi on aina ollut mukava katsella, muistan vielakin sen missa oli keltaista ja sinista valoa seinaa vasten (vai niinko se oli?). Joka tapauksessa siita kuvasta on jaanyt minulle jotain hyvaa noihin muistilokeroihini. Ja kirjoituksiasi on myos aina ollut mukava lukea.
VastaaPoistaToivottavasti keittioremonttisi on pian valmis - tiedanhan mina minkalaista on odottaa.
Tassa tulikin vahan sekava kommentti, mutta niinhan usein kay kun tekee useita asioita yht'aikaa...
Hélène,
PoistaEn minäkään ole jokaiseen torstaihaasteeseen osallistunut, mutta on se ollut eräänlainen kimmoke. Tuo on totta, että jotkut kuvat piirtyvät syvemmälle kuvamuistiin. Sinun kuvistasi minulla on vahvimpana mielessä se eräs kaartuva tien kohta, jota olet kuvannut useammin kuin kerran. Ja ne ihanaiset peurat. Pidän myös siitä, että kuviisi liittyy aina tarina. Itselläni on vähän sitäsuntätä nämä kirjoitukset.
Kyllä keittiö on jo toimiva, mutta kuudesta laatikosta puuttuvat etuosat ja yksi ovi ja peitelista myös. Pitäisi ehkä taas kerran tarttua puhelimeen.