4. huhtikuuta 2012

Harmituksia


Nettikirjoittelussamme, jota osin sosiaaliseksi mediaksikin nimitetään, annamme itsestämme ehkä (puhun vain omasta puolestani) hitusen kaunistellun kuvan. Tulee tänne vuodatettua ikäviäkin asioita, mutta ainakin kaikenlaiset virtuaaliset ansiomerkit kuvaavat hyvän ja kauniin kierrättämistä. Tällä kertaa teen toisin.

Vieraitten polkujen Simpukka nimittäin haastoi minut mukaan HPY:n ideoimaan meemiin, jossa on tarkoitus listata kolme sellaista asiaa, jotka ärsyttävät minua ja sitten kierrättää  haaste kolmelle uudelle bloggaajalle.

1. Miksi ihmiset eivät viitsi vaivautua hajottamaan pahvilaatikoita, jotka he tuovat pahvinkeräyslaatikoihin? Pitäisi olla päivänselvää, että keräysastioihin mahtuu jätettä enemmän, jos laatikot litistetään.

2. Nettihän on bloggaajalle arkipäivää: Olen viime aikoina joutunut etsiskelemään netistä kaikenlaista tilpehööriä kodissani meneillään olevaan remonttiin. Firmojen päivittämättömät sivustot suututtavat. Puhelinnumerot eivät enää olekaan käytössä. Soitan seuraavaan numeroon, josta lukemattomien soitonsiirtojen kautta saatan päästä puheisiin jonkun ihmisen kanssa, mutta aikaa kuluu. On ikävä puhelinluetteloa ja sen keltaisia sivuja.

3. Netissä on myös kohta koko sairaanhoitomme. Jos/kun yhteydet pätkivät tai sähköt katkeavat, hoitohenkilökunta on melko kädetöntä. Eilen esim. minun oli määrä saada seuraava aika sydänhoitajalle toukokuulle, mutta sitäkään ei voitu luvata, kun "me olemme menossa Pegasukseen". Siis minne? Mirandakin on keskussairaalan ulkopuolisen hoitohenkilökunnan ulottumattomissa, vaikka epikriiseissä lukee "lääkitys ym. hoitosuunnitelma ks. ystävälliseti Mirandasta."  (luin tätä vanhaa keskusteluketjua)  Jokohan tähän mennessä ohjelmien yhteensopivuus- ja koulutusongelmat olisi ratkaistu?


Ja sitten haastan tähän leikkiin vuorostaan  Varjoista valoon Beate56Mayon  ja Unan .

PS.

Tuo kuvan sää ei harmittanut lainkaan. Ainoa ikävä puoli oli, etten saanut kunnon kuvaa räntäsateessa pyörähtelevästä naakkaparvesta.

18 kommenttia:

  1. Kivasti kirjoitit. Tuo viimeinen harmituksesi on myös meillä arkipäivää. Ja tänään ilmeni, että lankapuhelimella ei pysty tekemään ajanvarausta! Miten ne mummelit ja papat joilla ei vielä ole kännykkää? Että on menty monimutkaiseen palvelusysteemiin! Hitto vieköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja,
      Todellakin palvelusysteemiin. Paperilla ns. innovaatiiviset systeemit näyttävät hyviltä, mutta vasta käytäntö näyttää totuuden. Labra-aikojen varaaminen netin kautta onnistuu, mutta lääkäriaikojen varaaminen on työlästä. Käytän lankapuhelinta ja kännykkää samanaikaisesti, jotta puheluni osuisi johonkin sopivaan hetkeen.

      En kyllä käsitä mikä este lankapuhelimen käytössä on. Siihen ei tietenkään voi lähettää tekstiviestiä...

      Poista
  2. Tosi tärkeitä harmituksen aiheita. Kiitos kun haastoit mukaan! Koetan miettiä, mikä minnuu harmittaa. =)

    Kiitos. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Una,
      Mukava, että lähdet mukaan. Eiköhän jotakin pikkuharmia löydy. Täällä on hankaluutena nyt katupöly, koska lumi- ja räntäsateet ovat kiertäneet tienoon. Kuva narraa. Se onkin otettu aprillipäivänä ihan muualla.

      Poista
  3. Sinulla on kolme hyvää syytä harmitella maailman menoa. Pahvilaatikkojuttu on hyvin tuttu, samoin päivittämättömät nettisivustot. Terveyskeskuksen ajanvaraukset hoidan kävellen, eli pistäydyn paikan päällä vaaraamassa ajan koska olen kyllästynyt puhelinjonoihin.

    Itse pistäisin kolmannelle sijalle erään ison pankin lyhennetyt palveluajat. Uusi järjestely ei haittaa arkipäivääni, mutta viimeksi kun kävin nostamassa rahaa automaatista, oli pitkä jono maksuautomaatille, lähinnä vanhempaa väkeä.

    Toivotan sinulle oikein hyvää pääsiäistä. Omaan pääsiäisohjelmaan kuuluu m.m. sukulaisen syntymäpäiväjuhlat Tammisaaressa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivia,
      Alati lyhenevät palveluajat ovat kiusallisia. Pitää sovittaa menonsa niiden mukaan ja jonottaminen lisääntyy. Onneksi on sentään tuoleja, missä istua.

      Oikein hyvää pääsiäistä myös sinulle. Itselläni on kaksi edellistä viikonloppua mennyt reissatessa ja juhliessa. Nyt odotan rauhallisia päiviä.

      Juuri tällä hetkellä saimme tännekin eteläistä ja keskistä Suomea jo pitempään kiusanneen (?) lumisateen.

      Poista
  4. Eilen minua kiusasi kannykanmyyja. Saisin hankkia halvalla uuden kannykan mutta se pakottaa minut taas sitoutumaan kolmeksi vuodeksi samaan firmaan. Han ei halunnut myontaa etten halunnut uutta puhelinta (nehan kestavat vain kaksi vuotta ja kaikki muut ihmiset haluavat viimeista huutoa olevan kannykan). Piti ihan ilmaista suuttumukseni. Kannykalla soitan, ei leiki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hpy,
      Viimeistä huutoa olevilla kännyköillä sitoutetaan asiakkaat täälläkin yleensä kahdeksi vuodeksi. Myyjät saavat provision ja ovat aika aggressiivisia. Varsinkin lehtimyyjät. Eilen illalla taas soitti eräs nuorimies ja alkoi selostaa asiaansa. Yritin saada ja sainkin sanotuksi,etten aio tilata mitään enkä mielelläni lyö luuria kenenkään korvaan. Kuinkas kävi? Hän löi luurin minun korvaani.

      Poista
  5. Siinähän nuo räpistelevät niin koreasti että ihan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalevi,
      Kyllä oli aika hiljaista äänimasema räntäsateessa. Mutta ulkoilua sade ei saisi estää. Eilen tuo lumi tuli sitten jo tännekin ja ajoväylät täällä reuna-alueilla ovat mustan jään peittämät.

      Poista
  6. Hyvä haaste, ja oivalliset vastaukset.

    Tuohon terveyskeskuksia piinaavaan tietotekniikkaan en jaksa enää kommentoida kuin syvästi huokaisten.
    Sen verran takkuista on meilläkin ollut uusimman systeemin käyttöön otto.
    Noiden ohjelmistojen laatijat elävät jossain toisessa todellisuudessa kuin niiden käyttäjät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mk,
      En kai olisi sitä maininnut, ellen juuri olisi asiaan törmännyt. Asiakaslähtöisyyden luulisi olleen noissakin systeemeissä se tärkein asia. Ja käytettävyys. Jos sinä huokaat käyttäjänä, minä huokaan potilaana, joka seuraa sivusta miten paljon aikaa nämä takkuilut vievät varsinaisesta hoitotyöstä.

      Poista
  7. Voi kiitos. Mielenkiintoinen haaste. Jospa tästä ensin lähden flunssasta voipuneena tuonne tien päälle niin katsotaan löytyisikö uusia harmeja : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mayo,
      Näistä haasteista saa helposti idean, mistä kirjoittaa.
      Toivu nyt kuitenkin rauhassa flunssasta, mikä onkin tänä talvena ollut harmi monelle. Hyvää pääsiäistä!

      Poista
  8. Mitä eikö lankapuhelinkaan enää kelpaa? Minua harmittaa hirveästi se, että vanhukset ajetaan kaikesta ulos tuolla 'teknisen omatoimisuuden' vaatimuksella, hyvä jos vielä pääsevät omiin rahoihinsa käsiksi. Omilla vanhemmillani on onneksi jälkipolvea auttamassa, mutta entäs ne monet yksinäiset jotka fyysisesti vielä pärjäävät itsekseen mutta eivät ole päässeet mukaan uuden teknologian ihmeisiin. Voiko enää puhua palveluammateistakaan, pitäisi kai keksiä uusi termi..
    Oikein mukavaa ja harmitonta pääsiäistä toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirokko,
      Kiitos. Kaikilla ei todellakaan ole "teknistä tukea". Muistan miten oma äitini turhaantui ja tuskastui, kun yli kahdenkymppiselle hankittiin läppäri eikä se pelittänytkään joka hetki.

      Ja tämä teknologian huimaavan nopea kehitys on vasta alkua. En muista kuka kehotti minua katsomaan tämän videon:
      http://youtu.be/cL9Wu2kWwSY

      Herää kysymys: Onko tämä todella tarpeellista?

      Poista
  9. Kovin tuttuja nuo ensimmäiset harmitukset. Kolmannesta ei ole kokemusta. Hyvää Pääsiäistä Sinulle ja muillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Delilah,
      Hyvää pääsiäistä myös sinulle! Aurinko paistaa. Yöllä oli toistakymmentä astetta pakkasta.

      Poista

Kommentoi sinäkin!