On pikkujouluaika. Kettusen nelilapsinen perhe nukkuu rauhallisesti. Vain
rouva Kettunen kieriskelee sängyssään ja nukkuu kevyemmin. Verhojen lomasta
näkyvät katuvalot. Harvakseltaan kulkevien autojen valotkin tuntuvat
nyt häiritseviltä. Huomenna on lauantai ja opettajien koulutuspäivä. Ei
siis mitään vapaapäivää tiedossa. On herättävä ajoissa. "Jostakin on jäänyt päähän soimaan tuo laulu. Ihana laulu. Loiri laulaa sen kauniisti. Minä vaan olen nyt kuin se tonttu enkä saa unta!", ajattelee rouva ja kääntää tyynynsä.
Ääneti kuu käy laskemaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.
Rouva on kuitenkin lopulta nukahtanut. Puoli neljän maissa hän kuitenkin herää siihen, että joku kolistelee sisälle. "Olikohan ulko-ovi jäänyt yöksi auki?" Valot
räpsähtävät päälle ja öiset vieraat keskustelevat harvinaisen kuuluvalla äänellä,
joskin epäselvästi, samalla kun riisuvat kenkiään ja
päällysvaatteitaan.
Säikähtänyt rouva herättää syvässä unessa olevan puolisonsa tarkistamaan tilanteen. "Ei
kai nyt mitään tonttuja ole liikkeellä ja tule sisään noin vain
keskellä yötä? Eivät ne kyllä varkaitakaan voi olla, kun noin
reippaasti räväyttävät valot päälle ja pitävät noin kovaa meteliä." Itse hän ei uskalla mennä katsomaan, ketä siellä on. Puolisokin kuulostelee unisena aikansa ja sanoo: "Ääni on siskon. Joo, se on Seija ja Reksa."
Rouva ei ole samaa mieltä.
Löydettyään aamutakkinsa herra Kettunen
menee olohuoneeseen, johon toinen öisistä yllätysvieraista on jo
noussut. Rouva kuuntelee olohuoneen tapahtumia sydän pamppaillan. Herra
Kettunen astuu pimeästä makuuhuoneesta olohuoneen valojen häikäisevään kirkkauteen. Hän tunnistaa vieraat oitis naapuritalon asukkaiksi. Virtauomien pariskunta
on pikkujoulutunnelmissa erehtynyt taloyhtiöstä ja osunut Kettusten
ovelle. Kun ovi oli sattumoisin auki, he astuivat sisään kuin
omaan kotiinsa. Mitäs arkkitehdit suunnittelevat talot toistensa
kopioiksi. Jokainen valokatkaisijakin on standardipaikalla. Ja jos sitten sattuu pikkujoulussa ottamaan ilolientä hiukan liikaa, oma osoite unohtuu ja järjenvalo hiukan himmenee.
Muutama
tovi siinä menee selvitellessä ja vakuutellessa, että Virtauomat ovat
kyllä nyt väärässä huushollissa ja pitäisi laittaa ulkotamineet
takaisin päälle ja jatkaa matkaa vielä vajaa parisataa metriä. "Hyssss! Hiljempaa! Etteivät lapsetkin herää." Herra Virtauoma hoksaa erehdyksen ensin ja alkaa houkutella hiprakanhilpeää vaimoaan mukaansa. Kun
rouvalle ykskaks valkenee totuus, hän ei enää jää kiskomaan talvisaapikkaita jalkaansa, vaan kipaisee pakkaseen sukkasillaan. Herra Kettunen huutaa heidän peräänsä, että kengät jäivät. Herra vitkastelee hetken, mutta
kääntyy takaisin hakemaan rouvan saapikkaat.
"Kaikkea sitä voi sattuakin! Hohhoijaa!"
"Kaikkea sitä voi sattuakin! Hohhoijaa!"
Tapaus
oli melkoisen tehokas herätys ylimääräiseen työpäivään. Ei tullut uni
enää herra Kettusellekaan. Keitettiin aamukahvit tavallista aikaisemmin
ja nauraa kiherrettiin toisten tahattomalle erehdykselle. Kuviteltiin,
mihin tilanne olisi kehittynyt, jos olisi vielä hetken katsellut ja
kuunnellut. Yhdessä päätettiin, ettei yöllisestä vierailusta kerrottaisi
lapsille mitään, koska he eivät olleet ääniin heränneet. Virtauomien
lapsia oli näet samoilla luokilla kuin Kettusten. Näin he säästyisivät
mahdolliselta kiusaamiselta. Suut siis sinetöitiin yhteisestä
sopimuksesta.
Se ei estänyt
rouva Kettusta pitämästä opettajainhuoneessa aamu-unisille kollegoille
tavanomaisesta poikkeavaa päivänavausta. Ja päivän luentojen aikanakin
kehräävä nauru pyrki esiin. Oli pokassa pitelemistä. Niin myös silloin,
kun kyseisen illan jälkeen Virtauomat tulivat ensimmäisen kerran
päivänvalossa kadulla vastaan. Ilmeisesti he olivat autuaan
tietämättömiä koko episodista tai heillä oli vielä parempi pokka. Lapsilleen Kettuset kertoivat asiasta vasta reilu vuosikymmen myöhemmin.
Onpa mukava joulua sivuava tarina. Taitaa olla tottakin. :))
VastaaPoistaTaitavasti sen kerroit.
Kiitos.
Kiitos hauskasta tarinasta! Se on valopilkku joulukuun pimeässä. Laulun teksti muistuttaa Viktor Rydbergin runoa "Tomten", joka alkaa sanoilla "Midvinternattens köld är hård...". Runosta muistan myös "... snön ligger vit på taken,/endast tomten är vaken." Runo julkaistiin v. 1881 ja on jouluruno. Tiedätkö suomenkielisen tekstin taustasta jotakin?
VastaaPoistaHeh! Astuin kerrostalossamme kerran vahingossa vintiltä tultuani alemman kerroksen samalla paikalla olevaan asuntoon sisälle. Vanhat lukot olivat varmaan "venyneet". Pian sen jälkeen lukot vaihdettiinkin.
VastaaPoistaTaustaa tuohon runoon löytyy esim Maalaisen blogista:
http://maalainen.blogspot.com/2008/12/tonttu-ei-vaan-saa-unta.html
Hauska pikkujouluajan tarina! Kerrankos sitä erehdyksiä sattuu, jos on siemaillut glögiä janojuomakseen, ja unikin jo painaa silmiä pikkutunneilla. Hatunnosto etenkin Kettusen pariskunnalle! Heillä vasta pokka piti!
VastaaPoistamm, kiitos viitteestä maalaisen blogiin. Tämä tonttumuori oli aamulla niin kiireinen (kampaaja odotti), että kommentista jäi puuttumaan sana 'suosittu', eli halusin sanoa, että Rydbergin Tomten on suosittu jouluruno.
VastaaPoistaRosina,
VastaaPoistaKaikenlaista sattuu. Totta tietenkin. :)
Olivia,
En ole tutustunut laulun taustaan enkä ole päässyt yhteysongelmien takia edes vilkaisemaan Mm:n vinkkaamaa Maalaisen postausta. Näin mutu-tuntumalla luulen, että kyseessä on sama runo.
Netti pätkii niin paljon, että kommentit katoavat bittiavaruuteen, koska en vieläkään ole oppinut kirjoittamaan niitä ensin jollakin muulla alustalla ja sitten kopioimaan tähän laatikkoon.
Mm,
Minulle on käynyt pari kertaa melkein samalla tavalla, mutta avain ei ole sentään avannut ovea. Olen myös ollut avaamassa väärää autoa parkkialueella. En tullut tarkistaneeksi rekisterikilpeä. Minulle riitti, että malli ja väri täsmäsivät.
Laila,
Kerrostaloissa tällaisia kohtaamisia saattaa sattua useammin. Nykyään ovet on lukittu turvalukoin ja -ketjuin. Ennenvanhaan riitti säppi.
Nykyisin kyllä tarkistan aina, että ovi on varmasti lukossa illalla. On niin monenlaisia yöliikkujia.