Kukkia ja perhosia

Oli tyttöjen retki. Paitsi pienimmäisen. Pakattiin äidin reppuun juomia ja edellispäivänä leivottua herkullista pullaa ja lähdettiin kävelemään hiekkatietä peltojen halki, sitä tietä jolla seuraavana aamuna näin ne töyhtöhyypät ja josta kääntyi se toinen tie sinne lokin pesäkivelle. Vihreä vilja lainehti molemmilla puolilla mutta ei vielä tähkinyt. En tunnistanut mitä viljaa se oli, mutta kukkia päätimme poimia sitten tulomatkalla, erilaisia ja vaikka seppeleeksi. Isommalle pitemmällä varrella, pienemmälle lyhyemmällä. Ja molemmille samat ja ainakin sama määrä. Mutta  kyllä me poimimme ja tutkimme niitä jo menomatkalla. Ja oransseja perhosia lenteli ja joku sinisiipikin, mutta ne eivät pysyneet yhtään aloillaan.

Heti kohta maalaistalon pihan ohitettuamme olisimme voineet syödä ne kesäeväät. Säästettiin kuitenkin sinne koskelle, jossa oli vanha puusilta.Sillan alla kasvoi ja kukki tuntematon kukkanen. Oli meillä toinenkin uusi kukkatuttavuus sieltä kuusikon kohdalta. Ja siellä hiekkatiellä ihmettelimme, miten omat varjomme voivatkin olla niin pitkät ja miten äiti siinä yhteisvarjokuvassa saattoi olla mummua pitempi. Sellaisiakin me pohdimme, että tässä sitä voi kävellä keskellä tietä, kun ei ole mitään liikennettä,  ja me jaksoimme koskelle asti ja vähän ylikin, koska etsimme mukavaa istumapaikkaa.

Aurinkoisilta teiltä metsäpolulle poikkeaminen toi nokkoset, muurahaiset ja itikat, vaikka varjoisuus olisi  helpottanut oloa. Tien toisella puolelle pöyhittiin kuivuvia heiniä traktorilla, mutta se ei haitannut mitään, koska se jos mikä on maalaiselämää. Eikä sitä istumapaikkaa löytynyt ja me söimme ne eväät seisten. Kävi se niinkin. Ja kuin jälkiruuaksi löysimme kypsiä metsämansikoita, joita emme olleet tulomatkalla lainkaan huomanneet. Ja siinä kävellessä eivät paarmatkaan kiusanneet.

Ja sitten me kävelimme samaa reittiä takaisin ja taitoimme lisää kukkia mesiangervoista niittyleinikkeihin ja vain yhden sellaisen, jota emme tunteneet. Ettei se vain olisi rauhoitettu kasvi. Siankärsämöt tahtoivat väkisin mukaan juurineen. Jo kaukaa näimme miten grillistä jo nousi savu ja ne kukkaset laitettiin siihen vesiastiaan, koska meillä oli heti taas ihan muuta tekemistä ja seppeleitä on tehty ennenkin. Voikukista, apilasta, koiranputkista ja vaikka mistä. Ja se mukaan napsittu outo kukkanen (kuvassa) taitaa olla  pulskaneilikka. Onpa kukalla hauska nimi.