22. kesäkuuta 2011

Totista viihdettä

Kun luin hykerryttävän pakinan Kirlahin mukavasta onkireissusta, muistui mieleeni eräs omista kalastamiseen liittyvistä retkistäni. En minäkään mikään kalastaja-eemeli ole koskaan ollut, mutta sopivalla säällä ja sopivaan vuorokaudenaikaan veneestä onkiminen on ollut ihan rattoisaa puuhaa. Varsinkin silloin kun Ahti on ollut antelias ja keskivartalossani oli vielä niin paljon voimaa, että pystyin istumaan veneessä. Soiden ympäröimän erämaajärven ahvenet olivat oudon rusehtavia, mutta porakaivoveteen päästyään kirkastuivat.

Anoppi oli varsinainen kalastaja ja hänen ohjeidensa mukaan särkikaloillekin löytyi todella herkullinen käyttö lähiruokana. Savustus, suolaus kypsentämisen jälkeen suolavedessä, perkaaminen kypsänä ja hiertäminen voin ja öljyn ja mausteiden kanssa maukkaaksi levitteeksi. Tästä ei kuitenkaan ollut tarkoitus kertoa.

Oli tyypillinen sateinen kesäkuun päivä. Olimme sähköttömällä mökillä vähin eväin. Olisiko ollut se sama kevät, jolloin rakensimme vanhan tulipalossa palaneen päärakennuksen uunin liuskekivistä alustaa pihagrillille. Elimme 90-luvun alkua. Oli vielä niin viileää, että kyyt olivat puolikohmeisina sen uunin uumenissa. Suorastaan sävähdin, kun niitä alkoi paljastua kivien raoista.

Kävimme ongella ja saimme muutaman sintin. Tihuutti koko ajan vettä. Savusaunan muuripadan vierellä oli vanhasta tynnyristä rakennettu savustusuuni. Hyttysiä hätistellen odottelimme kalojen kypsymistä ja mietimme, miten työlästä ruuan hankkiminen on aikoinaan ollut. Jos olisi ollut kaunis ilma, olisimme halstranneet kalat nuotiossa tai grillissä. Meitä oli onneksi sillä kertaa vain kaksi. Jos olisi ollut isompi pesue ruokittavana, olisi kyllä tullut äitiä ikävä.

Peruna ja juurikasvit olivat tuskin pinnalla. Suolta löytyi vain muutamia edelliskesän karpaloita, kotieläimiä ei ollut. Eikä kärpäslätkää kummempia ansoja tai aseita. Villivihannekset eivät vielä silloin edes kiinnostaneet. Nyt ehkä tietäisin hiukan paremmin, mitä luonnon vihreää uskaltaisin laittaa suuhuni. Vaikka tämän vuoden yrttiä vuohenputkea, jota löytyy melkein jokaisesta kukkapenkistäkin.

AVAlla on menossa kiinnostava kanadalainen realityohjelma Operaatio Lähiruoka, jossa
paneudutaan tiistaisin lähiruoan saloihin. Voiko perheen ruokkia pelkällä lähiruoalla? Kuusi perhettä ottaa haasteen vastaan. Lähiruokaa suosivat kelpuuttavat lautaselleen vain ruokaa, joka on valmistettu tai kasvatettu omalla lähialueella.Lähiruoan plussiin kuuluvat ruoan tuoreus ja se, että kuluttaja tietää, mistä lautasen sisältö on peräisin. Lisäksi se on ekologista ja tukee paikallista tuotantoa.
Aihe on tänä kesänä todella ajankohtainen. Minua kuitenkin kummastuttaa, että tämä ohjelma on viihdettä. Vakava asia. Olen siis sen sortin tosikko.

7 kommenttia:

  1. Olisin minäkin Siiinjärvellä ostanut suoraan tilalta porkkanoita, perunoita ja marjoja jen sellaisia, mutta olivat kalliimpia kuin kaupassa. Luomuun ja ns. kotimaisuuteen suhtaudun varauksella. Kuopiossa asuessani minulla oli aina kasvimaa, viimeksi pappilanmäellä, josta keksittiin tehdä ns. täydennysrakennusalue.

    VastaaPoista
  2. Kaksi kriteeriäni ovat lähiruoka ja/tai selkeästi kehitysmaan tuote... Torilta löysin toissapäivänä uudet perunani ja tillini vanhalta mieheltä, joka kertoi minä päivänä hän oli kummankin tarjolla olevan perunalaadun istuttanut ja missä ja millaisia hänen peltonsa olivat. Todella hyvänmakuista tasakokoista siikliä, samana aamuna pellosta nostettua, kuori irtosi heti.. Nam.

    VastaaPoista
  3. Tänä päivänä ruoasta tehdään liian usein viihdettä. Olen kai toinen tosikko tässä asiassa.

    Eiköhän lähiruoka ole hieman "venyvä käsite", eli sen ei tarvitse olla lähimmässä kylässä tuotettu. Pääasia on, että tiedämme, missä ruoka on tuotettu, ja ettei kuljetusmatka ole kovin pitkä.

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  4. a-kh,
    Meillä oli kasvimaa ensin Julkulassa ja sitten mökillä. Perusjuttujen ohella kokeilin kaalin ja kesäkurpitsan kasvattamista. Oli mansikkaakin. Omat suoraan maasta keitettäviksi nostetut perunat (muistaakseni Pito-) olivat herkullisia. Marjat, sienet...

    Pihlajaharjussakin meni yksi palsta-alue taas. Nykyisin tulee silmäiltyä, kuinka monta E-koodia löytyy mistäkin tuotteesta. Kaksi on vähän.

    mm,
    Siikli taitaa olla varhaislajike. Maukkaat uudet perunat eivät seurakseen kaipaa paljoakaan lisukkeita. Eilen katsoin telkkarista, miten brittinuoret olivat kokeilemassa työskentelyä kahviviljemillä Etiopiassa aivan mitättömällä palkalla. Hekin totesivat, että kokemuksensa jälkeen reilun kaupan kahvi on ainoa kahvi, jota enää sen jälkeen ostavat.

    Olivia,
    Ollaan vain rauhassa tosikkoja. Ruuan ostaminen edes lähikaupasta pitkien matkojen takana olevien isojen markettien sijasta on jo yhdenlainen valinta. Monista asioista haetaan nykyään extreme-elämyksiä. Ruuastakin.

    Strömsön väkikin kävi "eilen illalla" Norjassa maistelemassa ja kokkaamassa lähiruokaa. Mediassa tämä näyttäisi olevan trendi, mutta taitaa kuitenkin olla asiat toisin, jos tutkisi viikonloppuostoksia tekevien perheiden ostoskärryjä.

    On myös etnoruokien ystäviä. Niissä jos missä raaka-aineet on tuotu kaukaa.

    Hyvää juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Kiitos,Liisa, kun jaoit muistosi kanssamme! Elävästi aina kerrot kokemuksiasi.
    Lapsena lähes kaikki oli lähiruokaa meidän perheessä. Isä kalasti, kasvatti kanoja ja hoiti mehiläisiä. Omassa maassa kasvoivat porkkanat, perunat, punajuuret, tomaatit, kurkut, marjat ja hedelmät. Ensimmäinen kokemus kaukaa tulleesta ruoasta olivat appelsiinit, joita kaupunkilaistunut kummitätini tytär toi kylässämme asuvalle äidilleen 50-luvulla. Tämä jakoi herkkuja meille lapsille. Jaettu ilo oli varmasti vähintään kaksinkertainen.

    Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
  6. Laila,
    Minäkin muistan ensimmäisen appelsiinin 50-luvulta. Meitä oli monta lasta ja yksi appelsiini jaettiin koko porukalle. Tomaatteja meillä ei kasvatettu, avomaan kurkkua kyllä ja joskus kurpitsoja. Ja oman puutarhan omenat olivat happamia, siis niiden puiden, jotka olivat säästyneet talvisodan pakkasilta. Olin kansakoulussa kateellinen luokkatovereiden omenaeväistä. Kotipuun omenista ei ollut sellaisenaan syötäviksi.

    Nyt kun menee kauppaan, valtaisat valikoimat ahdistavat. Luulen, että downshiftaaminen johtuu jo siitäkin. Ehkä?

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Luin kommentinne ja niistä muistin ensimmäisen appelsiinini. V. 1947 olin kaksi kk Tammisaaren sairaalassa korvaleikkausten takia. Tutustuin muihin potilaisiin ja joku heistä oli saanut paketin Ruotsista. Siinä oli veriappelsiineja, joista ystävällinen potilas antoi minulle, 5-vuotiaalle, yhden. Se oli kääritty kauniiseen paperin, kuten ensimmäiset appelsiinit 1950-luvulla. Toista appelsiinia en enää muista. Mieheni muistaa, että sitruunat tulivat ensin kauppoihin, ennen appelsiineja.

    Juhannuksena on hyvä syy panostaa lähiruokaan: varhaisperunat, vihannekset ja kalaa eri muodoissa. Taivas kirkastuu synkän aamupäivän jaälkeen joten pakkaamme laukut ja lähdemme juhannuksen viettoon. Toivotan mukavia juhannussäitä sinne Kuopioon!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!