Vir(i)kkeitä

Minut on luultavasti nimetty isänäidin mukaan. Hänen toinen nimensä oli Elisabet. Tuskin kuitenkaan Englannin kuningattarella on ollut asian kanssa mitään tekemistä. Riippuu siitä, kuinka haluaa asian nähdä. Koskaan en saanut vastauksia edesmenneiltä vanhemmiltani, miksi minulle valittiin tämä nimi, millainen vauva olin ja miten kehityin. Mitään muistiinmerkintöjä minusta ei ole. Lapsuusmuistoni alkavat siitä, mitä itse muistan.

Ruotsissa on juuri ilmestynyt Emilia Aldrinin väitöstutkimus lasten nimeämisestä: Namnval som social handling: Val av förnamn och samtal om förnamn bland föräldrar i Göteborg 2007–2009.

Ko. tutkimus koskee lähimenneisyyttä yhdessä tietyssä kaupungissa naapurimaassa eikä tietenkään ole suoraan verrattavissa viime vuosisadan puolivälin Suomen yhteiskunnallisiin oloihin. Olen joskus miettinyt omaa taivaltani korpiseudun pientilalta monen mutkan ja yllättävienkin käänteiden kautta puoliurbaaniksi itsensä lapseksi tuntevaksi aikuiseksi, joka kaipaa metsän syliin, vaikka tietää, ettei siellä enää pärjäisi.  Metsäläinen ja suomaalainen olen, sillä aukea suomaisema mättäineen, hetteikköineen, lampilämpäreineen ja erämaajärvineen on minun mielimaisemani.

Käsittääkseni en ole kuitenkaan kotona syntynyt. Jotkut äidit haluavat nykyisin synnyttää kotona. Sata vuotta sitten se oli tapa.  Tätini kertoman mukaan 1920-luvulla hänen veljensä oli lapioinut marraskuussa metristä lumihankea auki, että kätilö pääsisi paikalle. Joskus kätilö ehti paikalle ajoissa, joskus taas ei. Ennen oli kai jokaisessa kylässä oma lapsenpäästäjä. Mielenkiintoista oli, että kotikyläni kätilön mies puolestaan oli ns. eläinten kätilö. Tämä osasi esim. kääntää vasikan lehmän kohdussa ja tarpeen tullen vaikka poistaa menetetyn vasikan, jotta edes lehmä pelastuisi.

Kylässä oli ainakin yksi talo, jonne lapsenpäästäjää ei koskaan kutsuttu, vaikka lapsia syntyi useita. Ovat isät siis ennenkin osanneet auttaa synnytyksissä. Vasta 70-luvulla isät otettiin mukaan synnytysvalmennukseen. Valmennus on nykyään siirtynyt suurelta osin nettiin, ja kätilöt ovat tällaisesta säästämisestä huolissaan.

* 
Yöpakkaset, kevään etenemisen pysähtyminen kuin seinään, pohjoista puhuva tuuli, tummana laattana liikehtivä vettynyt jää ja liikenteen melu eivät paljon mieltä ylennä. On sentään jo sen verran sulaa, että ensimmäinen moottorivene on päässyt liikkeelle. Kalastaa kyllä kannattaisi, sillä kotimaisen kalan hinta on korkea. Hyviä tomaatteja saa sentään kilon neljällä eurolla.