Tarkkaillen

Voikukkien keltaiset auringot täplittävät jo vihertyneitä nurmikoita aurinkoisissa paikoissa, vaikka toisaalla varjoisin kohdin on vielä likaista lunta. Innokkaimmat auringonpalvojat ovat ulkosalla päivät pitkät. Itse olen kävellyt keskimäärin joka toinen päivä edes pientä ympyrää tai kahdeksikkoa lähistöllä. Ensi viikolla alkaa onneksi lyhyt allasjumppasarja.

Koivun lehti näyttää itse asiassa jo melkein täysikokoiselta. Vaahteran kukat ovat avautumassa varjoisalla rantapolulla. Tuomessa tässä vähän ylempänä näkyy jo hiukan alkukesän valkeaa unelmaa. Osa syksyllä uuden paikan saaneista vuorenkilvistä kukkii, muuten penkki on sinisenään kevätkaihonkukkia. Tulppaaneja näkyy nousevan vain yksi, narsisseja oli neljä. Mihin ne talven aikana katoavat? Lipstikka löytyi ja vaihtoi paikkaa pohjolanukonhatun kanssa. Pääsi raparperin kanssa samaan nurkkaan.

Olisikohan ukonhattu pitänyt hävittää, koska sekin on myrkyllinen kasvi? Olen käynyt kurkkimassa puistossa, alkaako maasta nousta isohirvenjuurta. Tekisi mieli siirtää sekin karkulainen pihapenkkiin. Miten sitkeä kasvi se mahtaa olla? Viime kesänä en nähnyt sen kukkivan ja sen jälkeen puistoa on perattu. Ettei vain olisi jäänyt uuden polun alle.

Iltaisin ja aamuisinkin tulee katseltua tyyntä järvenselkää, mutta jonnekin on kaikonnut jokakeväinen into lähteä kuvaamaan.  Joka tapauksessa se rusakko on aina liian kaukana, nokkos- ja sitruunaperhoset viipyvät vain hetken auenneilla kukilla, tielle on liian pitkä matka ja askellus on hankalaa. Ja se kaunis valo on  tipotiessään, ennen kuin saan tarpeelliset vermeet päälle. Jo kenkien jalkaan laittaminen on sellainen operaatio, etten oikein viitsi vaivautua.

Juuri nyt on sen kauneimman hennon vihreyden aika. Viipyisivät vielä helteet, jotta tämä jakso saisi kestää pitempään. Toisaalta mustikkakin jo kukkii...

Radiossa soi entisten nuorten sävellahja. Laitan kuitenkin kuunneltavaksi uudempaa. Sama kappale on soinut täällä ennenkin.