8. elokuuta 2010

Näin tänään

33 astetta, vähäistä pilvisyyttä, näkyvyys 8 km, tuulee etelästä nopeudella 7m/s.

8 kommenttia:

  1. Eipä näy juuri mitään. Huh, lupasivat tuulien kääntyvän, toivotaan niin.

    VastaaPoista
  2. Saman laista on meilläkin. Onneks ei kuitenkaan haise savulle.

    VastaaPoista
  3. SusuPetal,
    Lämpötila virallisten mittareiden mukaan kuuluu olleen 33,5. Viime yönä kolmelta ei aistinut vielä mitään eroa sisä-ja ulkolämpötilan välillä. Sateet ovat toistaiseksi kiertäneet.

    Amalia,
    Kun ei ole tottunut "hellemaisemiin" Suomessa, ei oikein voi tietää, onko tuo auerta vai savusumua. Joka tapauksessa liikkeellä oli helteeseen väsyneitä ihmisiä.

    VastaaPoista
  4. Näitä ukkosmyrskyjä, helteitä ja myrskytuulia on riittänyt tänä kesänä. Nytkin ilma on kosteaa ja lämmintä, kuin kasvihuoneessa oltaisiin. Onko tämä poikkeuskesä, vai toistuvatkohan kesät tällaisina tulevaisuudessakin? Venäjän metsäpalojen savuja ei nenäni ole näillä seuduin huomannut. Ehkä hajuaistini ei enää ole parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  5. Laila,
    Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa. Metereologit tuntuvat aina pitävän näitä normaalina vaihteluna. Liikenne ja viestintäyhteydet ovat sekaisin. Paikoin tulvii, paikoin ei sada lainkaan (kuten täällä toistaiseksi). Ei tämä ihan tavanomaiselta enää vaikuta. Liian monta myrskyä peräkkäin. Kouluissa on tukalaa, ellei helle helpota.

    VastaaPoista
  6. Yhtenä päivänä olin haistavani siinä autereessa mahorkan hajun.
    Saattoi tulla Heinolasta, tai sitten Lappeenrannasta. Olisikohan tuullut Imatralta päin.

    Iisi

    VastaaPoista
  7. Savuinen on kaakon kulma. Ainakin tulta ennustaa.

    VastaaPoista
  8. Iisi,
    Koko sunnuntain ilmoittivat savusumua olleen etelässä ja kaakossa. Eilisestä lehdestä sitten luin, että kyllä niitä pienhiukkasia oli täälläkin ihan runsain määrin. Varmaankin sieltä Ala-Novgorodista tulivat. Tukaluuden huippu oli hissimatka torniin ja takaisin.

    a-kh,
    Kuvat Moskovasta ovat monin verroin pahempia. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lähteä kaupungista, kuten on suositeltu.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!