Näin tänä kesänä ensimmäisen kerran pula-ajan paperikengän erään keräilijän aitassa. Olin kyllä kuullut niistä. Tänä iltana tulee muuten viimeinen jakso 4-osaisesta ohjelmasarjasta Pula-aika TV1, 18.30. Kannattaa katsoa. Sarjaa on toivottu taltioitavaksi Elävään arkistoon. Tekijänoikeudellisisista syistä se ei sinne ehkä päädy, mutta kiinnostuneet löytävät sieltä muutamia pula-aikaan liittyviä mielenkiintoisia ohjelmia. Esimerkiksi radio-ohjelma vuodelta 1969: Ostoskierros 1940-luvulla. (Ohjelma kestää hiukan yli 35 minuuttia, ei siis kiireisille lukijoille.)
Tuolta ajalta on kai peräisin meidän suurten ikäluokkien hamstrausmentaliteetti, häpeän tunne jos joutuu heittämään ruokaa roskiin, omavaraisuusihanne ja kyky tulla toimeen todella vähällä jos on tarpeen. Viime viikkoisten myskytuhojen seurauksena monet ovat joutuneet elämään sähköttä, sulaneet pakasteet on jouduttu hilloamaan ja lehmiä on jouduttu lypsämään käsinkin. Kylissä naapuri- ja talkooapu on herännyt yhteisen onnettomuuden kohdatessa. Luonto on näyttänyt voimansa astana, veerana, lahjana ja sylvinä. Jotenkin uutisoinnissa metsätuhot ovat olleet näyttävimmin esillä. Katkenneiden puiden, liikenne- ja viestintäyhteyksien takana on kuitenkin aina tärkein kuitenkin se ihminen.
Itse tyttösenä hienostelin joskus kokeilemalla salaa äidin ainoita korollisia juhlakenkiä. Koska ne olivat aivan liian isot, tein aaltopahvista jalkani kokoiset pohjat, naulasin koroiksi puupalikat ja tein narusta kiinnitysnyörit. Olen myös omin käsin tehnyt esikoiselleni mm. suorat housut käännetystä kankaasta. Äidin opit kantoivat ainakin 70-luvulle asti. Silloin vanhat vaatteet leikattiin matonkuteiksi. Uusia varten tilasimme säkeittäin teollisuuden jämäkankaita. Koskaan ei etukäteen tiennyt, mitä niissä säkeissä oli, mutta melkein kaikelle löytyi hyötykäyttö. Sanottiin, että ompelukone maksoi itse itsensä. Tuollainen Taika-Singer.
Minulla oli samanlainen kone. Lähdin Luhdalla töihin konerahoja tienaamaan, vaikka entinen poikaystävä ei siitä kauheesti tykännytkään. Ehdin ostaa kolme konetta, sen työuran aikana. minulla on selaliset paperikengät, niissä on puupohjat.
VastaaPoistaAmalia,
VastaaPoistaTuo konemalli taisi olla uusinta mallia tuolloin. Siinä oli paljon erilaisia mahdollisuuksia. Koruompeleita en käyttänyt koskaan. Vähän liikavarusteltu kuten nykyiset kännykät.
Sellaiset paperikengät ovat melkoisia harvinaisuusia nykyään. Sinulla on keräilijän aarre. :)
Katsahdin kuvaa ja ihmettelin mites tuo nyt noin tutulta näyttää. Samanlainen on taikasingeri on meillä ollut käytössä ainakin kolmekymmentä vuotta. On varmaan hintansa tienannut, vaikka en mikään ompelija olekaan. Verhoja, pöytäliinoja, lakanoita sun muuta liinavaatetta on ommeltu. Viimeksi pari viikkoa sitten lyhensin jotain hametta ja yhdet farkunlahkeet. Farkkujen lahkeet aikoinaan pojilla aina rispaantuivat ja uusien ostoa sai lykättyä ompelemalla uuden käänteen niin, että rispaantunut osa jäi lahkeen sisälle näkymättömiin. Samalla konstilla siistiytyivät puvun housujenkin lahkeet. Lähinnä siitä olen käyttänyt siksakkeja ja suoraa ommelta.
VastaaPoistaNaseva otsikko, niin totta! Samoin hamstrausmentaliteetti, olen huomannut kun olen vanhempieni taloa siivonnut ja tehnyt erinomaisia löytöjä.. kaikki on tallessa jos vaikka joku vielä joskus sattuisi tarvitsemaan.
VastaaPoistaMeillekin tuotiin aina finlaysonilta sirosäkki, jonka kankaista sai vaikka mitä. Vanhojen vaatteiden uusiokäyttökin on tuttua.. kulutuksella oli ennen vähän toisenlainen merkitys kuin nykyään.
Ellinoora,
VastaaPoistaKo. konemalli on ollut siis melko suosittu. Siksakki ja suoraommel olivat minunkin tavallisimman käyttämäni. Oma koneeni on mennyt vaihdossa. Tämä vanha oli sataman puistossa erään taideteoksen osana.
Jousto-ommel on myös hyvä housujen takasaumassa. Paidankauluksia on myös tullut käännetyksi. Lasten vaatteita tein enimmäkseen.
Sirokko,
VastaaPoistaSirosäkki on minulle ihan uusi sana. Hauska.
Kulutus oli ennen "oikeaa kulutusta". Siis kulutimme vaatteet loppuun emmekä kuluttaneet edistääksemme kansantaloutta. Nykyään kai kokepesu kuluttaa vaatteita enemmän kuin niiden käyttö.
Puuvillatehtaalla käytettiin kankaiden jätepaloista nimeä siro, yleensä olivat pitkiä suikaleita eri levyisinä, niitä sitten myytiin säkeittäin tehtaankaupassa, paremmista paloista sai ommeltua vaatteita, huonommat leikattiin matonkuteiksi.
VastaaPoistaOlet. Liisa, ollut näppärä jo lapsena. Mikä aarre tekemäsi nirunarukengät olisivatkaan, jos olisivat säästyneet näihin päiviin muistona! Minäkin muistan hakeneeni tehtaanmyymälästä kangaspalasäkin, taisin saada jonkun henkilökuntakortin lainaksi, kun he saivat valita parhaimmat päältä. Säkissä oli isojakin paloja ja lapsille niistä jotain syntyi. Nykyään on ompelu jäänyt, vaikka paljon säästäisi, kun edes yksinkertaisia puseroita, hameita ja housuja saisi aikaiseksi.
VastaaPoistaLaila,
VastaaPoistaKyllä ne kengäntekeleet ovat menneet hellan sytykkeeksi. Yksi kankainen säilynyt muisto on koulussa punavalkoruudullisesta kankaasta tehty käsityöpussi. Olisin mieluusti tallettanut myös kotitalousesiliinan ja -hilkan, koska niihin piti tehdä aika vaativa reikäommelkoriste.
Eipä tule nykyään juuri ommelluksi minunkaan. Joskus jotakin pientä.