Koulujen alettua Newsweek hämmästytti ja ihastutti, ehkä vihastuttikin, ihmisiä eri puolilla maailmaa asettamalla maat paremmuusjärjestykseen tietyin kriteerein. Olin jo kuvitellut, että maassamme kaikki hyvä olisi revitty irti Pisa-tutkimuksesta. En ole tällä viikolla seurannut uutisia tavanomaiseen tapaan. Kuulin jossakin vaiheessa, että tässä vertailussa koulutusosiosta Suomi olisi saanut 102 pistettä 100 mahdollisesta.
Sanotaan, että laki on niinkuin se luetaan (tai on laadittu) . Niin ovat tilastotkin. Aikoinaan oppilaat piti saada ryhmässään arvioitua siten, että lopputulos muistutti kaunista Gaussin käyrää. Keskiarvon piti osua seitsemän ja kahdeksan väliin. Ellei näin tapahtunut, silloisen kouluhallituksen tarkastaja kyllä kirjoitti muistutuslauseen raporttiinsa ainekohtaisesti.
70-luvun alkuvuosina siirryttiin luokattomaan lukioon. Tähän on kyllä heti lisättävä kurssimuotoiseen, ettei tuo luokaton-sana alkaisi kummitella monimerkityksellisyydellään. Tehokkuus ja kiire astuivat koulun kynnyksen yli samalla hetkellä. Tulivat opsit, popsit ja hopsit. Palaverit, kokoukset, koulutukset. Arvioinnit kuuden tai viiden viikon välein.
Johonkin järjestykseen oppijat kurseilla aina asettuivat. Minäkin opin sujuvasti painottamaan kielen osaamisen eri osa-alueita sopivilla kertoimilla. Puhuminen, harrastuneisuus, tekstin tuottaminen, kiepioppi ja rakenteet jne. Objektiivisuutta ei ole olemassakaan, koska henkilökemia ( l. kansanomaisesti pärstäkerroin) ja sosiaaliluokka tulivat mukaan, tahtoi opettaja sitä tai ei.
Onko Suomi valmis tällaiseen? Olemmeko me todella onnistuneet hoitamaan asiamme niin hyvin, että ansaitsemme tuon ykköstilan? Hyvinvointiyhteiskunta on murenemassa monin tavoin, vaikka kulissit ovat komeat ja maantavat erikoiset. Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Mielikuvilla ei elä.
___
PS. Jotenkin Blogger näkyy sieppaavan tekstin ennen aikojaan julkaistavaksi. Tässä ainakin kävi niin.
Joku käyrä kai tässä kansainvälisessäkin vertailussa on olemassa - ei kai tuo 102 tarkoittane ylivertaista osaamista yleensä vaan hyvää sijoitusta vertailuseurassa. Voihan siitä olla ylpeä tai ainakin tyytyväinen, vai mitä.
VastaaPoistaSanoit, että objektiivisuutta ei ole olemassakaan. Miten pärstäkerroin ja sosiaaliluokka vaikuttivat sinun arvioinneissasi?
Ellinoora,
VastaaPoistaTyytyväinen toki voi olla, mutta kai tulokset ovat kognitiiviselta alueelta. Vuorovaikutustaidot vaatisivat skarppausta, samoin empatia.
Tulin kai kärjistäneeksi tuossa objektiivisuus-asiassa. Havaitsin vuosien vieriessä, miten ankarahkahkosta, vaativasta opettajanplantusta kehittyi vähitellen ymmärtävä, armahtava ja virheitä sietävä ihminen oppilaidensa joukkoon. Ikävintä oli tuo jatkuva arviointi. Vaikka pyrin arvioimaan kannustavasti ja tasapuolisesti, tiedän mainitsemieni asioiden vaikuttaneen. Kukapa niille olisi immuuni. Yleensä hilasin numerot mahdollisimman ylös antamatta kuitenkaan "väärää todistusta". Onneksi päättökokeet mittasivat sitten oman arviointini osumatarkkuuden. :)
Kiitos, kun kerroit, kuulosti hyvältä, mitä sanoit arvioinneistasi. On aihetta siis uskoa ja toivoa, että opettajat nykyään suhtautuvat lapsen yrityksiin kannustavasti ja positiivisesti. Omat muistoni oppikoulun alaluokilta olivat varsin toisenlaiset. Lukiossa tilanne oli jo toinen, mutta silloin itsekään ei enää ollut niin herkillä.
VastaaPoista