2. toukokuuta 2010

Tiirailuja


Oli mennä koko vapunseutu tiirailuksi ulos ikkunasta. Läppärin näyttöä en osaa vielä oikein laskea ikkunaksi todellisuuteen, vaikka se kai nykyään siksi jo määritelläänkin. Aattona sentään näimme pari ilmapalloa ja vappuviuhkaa tavallista aikaisemmin koulusta vapaalle päästetyillä koululaisilla. Osa näytti ottaneen todesta pukeutumispäivän. Bongasimme ainakin kolme jättioravaa.

Kotitekoista simaa on kuitenkin juotu ja ne jokavappuiset munkit syöty. Aloitimme jo aatonaattona. Yritin siirtää kotisimaperinnettä lastenlapsille. Oli se hyvää, mutta en ota enempää, kiitos. Ei se mitään. Sellaista sokerilientähän se vain on. Mukavampaa oli pelata Mustaa Pekkaa. Varsinkin kun minä voitin aivan ylivoimaisesti. Viisi perhettä!

Tänä aamuna jäi sääennuste tarkistamatta ennen spontaanille luontoretkelle lähtöä. Alkoi sataa hiljalleen melkein heti. Sade yltyi, mutta matka jatkui. Keskimmäisen lintutorni oli täynnä harrastajia. Pitkospuut olivat sateen liukastamat, maisema sateenharmaa. Piiskaavassa tuulessa ei kukaan viitsinyt viipyä pitkään. Toppatakkikeli. Aamu oli kuulemma ollut hyvä. Minun olisi pitänyt valita toinen asu, koska en pysty kantamaan sateenvarjoa.

Mennessä näimme etäältä kaksi joutsenta rantasulassa. Ilmeisesti kaksikko lensi ylitsemme, koska palatessa emme sitä enää havainneet. Peltoaukealta nousi kuovi siivilleen. Vähäiseksi jäi vesisateella näkemämme lajikirjo. Kevät näyttäisi olevan myöhässä. Kosteikolla olivat pajunkissat pörheimmillään.

Tulevana viikonloppuna on Tornien taisto. Kääntyisi jo kesään. Toukokuuta jo. Perunansiemenen nostoaikaa. Kovin on huhtikuista. Vuoroin sataa, vuoroin paistaa.

11 kommenttia:

  1. En tullut koskaan käyneeksi Keskimmäisellä, mutta siinä Maaningan kupeessa kyllä. Korkeakoski taitaa olla parhaimmillaan, jollei jo hiljakseen hiipumassa. Se oli nielaista kamerani, josta ei sen jälkeen ollutkaan kuin verkonpainoksi. Keskimmäisen ohi kyllä menin monesti Hiidenlahdelle pyöräillessäni.

    VastaaPoista
  2. Ihmeekseni kuulin meteorologin sanovan, että kevät on kuukauden
    e t u a j a s s a, Lapissa ainakin. Muistelen, että joskus on jo huhtikuussa ollut ihan kesälämpimiä. Vappunahan perinteisesti on kylmää :)
    - Niin tai näin, kyllä se kesä sieltä tulee vaikka vitkastelisikin.

    VastaaPoista
  3. a-kh,
    Korkeakoski on hankalampi paikka jyrkkine portaineen, joten valinta osui Keskimmäiseen. Kävin siellä ensimmäisen kerran. Paikkaa voi suositella myös lapsiperheille, joita nytkin oli liikkeellä.

    Ellinoora,
    Kai ne ajoitukset ovat pitkän aikajakson keskiarvoja. Huhtikuun alkupuolen lämpö tänä vuonna kai harhauttaa ja antoi lupauksia aikaisesta suvesta. Metereologit katsovat lämpökäyriä, minä kukkapenkkiä ja vertaan viime vuosiin.

    Hyvä näin. Jospa mustikka säästyisi hallalta. :)

    VastaaPoista
  4. Tämä otsikkosi oli varsin sopiva. Täällä Porissa kuuluisin lintubongari on sokea pappi Hannes Tiira, jolla on todella se paljon mainostettu "ilmiömäinen" kyky kuulla. On totta, että me näkevätkään emme osaa nähdä, mitä voisimme. Taritsemme opastajaa...

    VastaaPoista
  5. mm,
    Otin tuon otsikon Tiira-lehdestä (BirdLife), jonka helmikuun numeroa tornin päivystäjä jakoi kävijöille.

    Kuulon herkkyys ehkä kompensoi toisen aistin puuttumista. Mitä näkemiseemme tulee, valokuvaus on hiukan avannut silmiä näkemään pieniäkin asioita.

    Retkiopas ja tarkka kartta ovat tarpeen. Silti yllätyksiä riittää.

    VastaaPoista
  6. Sekä Korkeakoski että Keskimmäinen ovat muistoja kuusikymmentäluvulta. Teimme noille paikoille luokkaretken - ja nehän säilyvät elämyksinä mielessä. Jahka muutamme taas Savoon, on aika uusinnan. Kiitos muistuttamisesta :).

    Vappuna todella satoi Savossa mutta yllätys, yllätys, pidän sateesta. En tiedä mistä se mieltymys kertoo.

    VastaaPoista
  7. Lastu,
    Tämä oli helppo kohde kävellä. Siellä oli lapsiperheitäkin tuulessa ja sateessa. Kannattaa käydä.

    En minäkään sokerista ole, mutta kunnon varusteet kylmässä vesisateessa ovat paikallaan. Kesäpisarat ovat asia erikseen. :)

    VastaaPoista
  8. Saisi lämminkin jo tulla! On niin kylmä auringonpaisteesta huolimatta, että ulos lähteissään pukee ylle mieluiten ohuen tikkipuseron ja pitkät housut. Ennen muinoin vapusta alettiin jo kulkea kesävaatteissa. Ja lapsena taidettiin tarjeta nilkkasukissa, jopa paljain jaloin. Niin, ainakin täällä etelämmässä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Liisa taas kivoista tarinoista. Nyt on taas tuo nettitikku toiminut sen verran hyvin, että blogikierros on onnistunut joten kuten.

    Tuo bannerisi on muuten todella hieno.

    VastaaPoista
  10. Laila,
    Sama mieltä kanssasi. Outoa on, että aurinko paistaa, mutta ei jaksa lämmittää. Olisikohan sitä vulkaanista tuhkaa kerros välissä?

    Nyt ei ole vielä edes se terminen kevät, kesästä puhumattakaan. Monilla on vielä talvirenkaat autoissa, eikä turhaan.

    VastaaPoista
  11. KooTee,
    Kiitos itsellesi. Kuvassa ryntäillään kunnolla. Se on viime kesältä.

    Asiasta toiseen. Kokeilin kuvablogin puolelle isompaa kuvakokoa, mutta jostakin syystä kuvien hakeminen omalta koneelta ei tuntunut toimivan, niin jätin sikseen. Flickristä sain kyllä URL-osoitteella sen hyvinkin onnistumaan.
    **

    Olet siis mobiilibloggaaja. Lämpenevää kevättä sinne reissun päälle!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!