8. toukokuuta 2010

Lämpimikseni kirjoitan


Taas sataa. Ulkona on jääkaappilämpötila. On kuin olisi jokin välivuodenaika. Pihat on kuitenkin haravoitu, vaikka varjopaikoin on vielä jäätä ja routaa. Krookukset eivät ole jaksaneet kasvaa vartta, vaikka osa on avannut nuppunsa. Tietenkin vain aurinkopaikoissa. Piskuisia väriläiskiä muuten ruskanvärisessä lähimaastossa. Muuten vihreä väri on hakusessa.

Orvokit kestävät sentään päivien koleutta ja yöpakkasta. Muutama scilla on avannut kukkansa pihassa. Kevätkaihonkukalle näyttää olevan liian kylmää. Ikkunalaudalla kukkivat teeruusu ja saintpaulia.

Puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen... Vähäsen tuntuu olevan aika kauan tänä keväänä. Kevät tuoksuu kuitenkin jo. Rannoilla siellä täällä terva. Jos liikauttaa mustaherukkapensaan oksaa, vaikka leikattuakin, tuntee sen voimakkaan tuoksun.

Sulassa vedessä rantaviivan kaislikoiden suojassa uiskentelevat telkät ja sorsat. Uikkuja en ole vielä nähnyt. Luultavasti käy niin, että viikon kuluttua hyppäämme suoraan kesään. Talvikeli tunnetusti yllättää. Miksi ei kesäkin?

Rentouttavaa äitienpäiväviikonloppua! Voin vain kuvitella, millainen kuiske ja kuhina käy huomisaamuna lapsiperheissä. Toivottavasti tarjottimet eivät kaadu.

4 kommenttia:

  1. Muistelivat menneiden vuosien säätilanteita jonkun asiantuntijan kanssa ja tulivat siihen johtopäätökseen, että tämä keli on aika tavallista. Vuonna 1995 satoi luntakin. On tavallista tai ei, niin kylmältä tuntuu! Koivuissa hiirenkorvat sentään ovat melkein aukeamssa ja vuokkoja metsä täynnä. Hyvää äitienpäivää Sinullekin.

    VastaaPoista
  2. Laila,
    Äitienpäiväaamu on täällä sakean usvainen. Pakkasta ei ole ollut ja juuri juuri voin erottaa pieniä hiirenkorvia jo minäkin. Täällä vasta vain sinivuokkoja.

    Näin eläkeläisenä on liikaa aikaa seurata säätä. Ehkä malttamattomuuteni johtuu siitä... :)

    VastaaPoista
  3. Joskus Valtimolla asuessani kuljimme koulun äitienpäiväjuhlaan hankien keskellä. Siitä on noin 100 vuotta aikaa.

    VastaaPoista
  4. a-kh,
    Ilmastotieteilijät sanoisivat tuohon, että mahtuu normaalivaihetlun rajoihin. Mutta luulin sinua hiukan nuoremmaksi.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!