Ihan lähipiirissä ei ole tällä erää koulukkaita, jotka joutuisivat pitämään koulussa esitelmiä. Minulle esitelmän pitäminen oli melko pelottavaa kouluaikana. Hankalaakin sikäli, että jo aiheen keksiminen oli vaikeaa, koska minulla ei ollut mitään erityisharrastusta lapsena. Yhden esitelmän muistan pitäneeni pirtanauhan valmistamisesta. Kotona oli vanha pirta, aloitin siinä nauhan ja vein sen keskentekoisen työn demonstraatiovälineeksi luokkaan. Olisiko ollut oppikoulun kolmannella tai neljännellä luokalla. Tästä esitelmästä ei ole jäänyt ikävää muistikuvaa, koska aihe oli hyvin konkreettinen ja samalla sai tehdä käsilläänkin jotakin.
Lukiossa osalleni sattui esitelmä Mikael Agricolasta. Ehkä minulla ei ollut esittää omaa aihetta. Nykyisin Agricola-esitelmän saisi helposti vaikka tuolta Wikipediasta. Ennen oli toisin. Ei ollut edes kirjoituskonetta. Äidinkielen opettaja antoi minulle kotilainaksi joko omansa tai koulukirjaston ison tietosanakirjan, jonka artikkelin pohjalta sitten väsäsin oman versioni. Itse esityksenkin muistan jollakin tavalla.
Vielä opiskeluaikana kaikenlaisten seminaariesitelmien pitäminen oli jännittävää touhua. Tarkoitus on varmaankin hyvä, mutta monen esitelmän kohdalla heikkouksien esiin nostaminen tuntui olevan tärkeämpää kuin rohkaisu. Onneksi koulumaailmassa siirryttiin arvioimaan oppilaiden edistymistä plus-pistein. Pelko oli suurin este oppimiselle. On edelleenkin.
Kuva on Kotilieden vuoden 1947 jostakin numerosta. Toivottavasti leipää riittää kauppujen hyllyillä hamstrauksesta huolimatta.
Minullekin on osunut Agricola esitelmän aiheeksi, taisi olla yksi opettajien suosikkiaiheista. Omista valinnoistani muistan vain Picasson.Ja kaikista sen, että oli todella pelottavaa esiintyä luokan edessä.Pahimpia oli ex-temporet..
VastaaPoistaLeipäpula...hm..kestäneekö tuo kauaa...ilman leipääkin kyllä elää vallan hyvin.
Minä kun olen laholatva, niin ei ole mitään tuollaisia muistoja, vaikka kauheen ujo olinkin lapsena.
VastaaPoistaJos loppuu leipä kaupasta, niin leivotaan iste. Sillähän se on ratkaistu ja niin kun Sirokko sanoi pärjää kyllä ilmankin.
Sirokko,
VastaaPoistaTuo muisto palasi mieleen eilisenä liputuspäivänä. siis M. Agricolan päivänä, joka nykyään näkyy olevan myös suomen kielen päivä. Lukujärkestyksessä luki minulla ainakin suomi eikä äidinkieli.
Moni muukin on saanut varmaan tuon aiheen. Hauska sattuma, että sinäkin.
Nyt muistan, että oli niitä ex tempore-esitelmiäkin. Vaikkapa aiheesta kello. Maksimi viisi minuuttia. Olisipa mukava jos jossakin olisi säilynyt kuvanauhoitteita niistä tilanteista. :)
Amalia,
VastaaPoistaUjous oli ja on varmasti ihan tavallista. Osasyynsä kai oli sillä, että luokat olivat isoja. Jos sai käydä koulunsa alusta loppuun samassa tutussa luokassa, oli ehkä helpompaa. Siis ehkä.
Joo, leivotaan itse. Teemme sitä usein muutenkin.
Nykyajan lapsilla lienee vähemmän esiintymispelkoa kuin vaikkapa 50- ja 60-lukujen lapsilla. Siihen aikaan lapset kasvatettiin vaikenemaan; suu avattiin etenkin vanhempien ihmisten seurassa vain kysyttäessä. Siksi kai tuntui jännittävältä puhua edes silloin, kun olisi ollut lupa. Muistan pitäneeni esitelmän Saima Harmajasta. Olin saanut ystävältäni Saiman päiväkirjan ja runot syntymäpäivälahjaksi. Siinä herkässä iässä (15) Saiman sairaus, rakkaudenkaipuu ja kuolema koskettivat syvästi. Luokan edessä seistessä melkein unohti pitävänsä esitelmää, vaikka etukäteen sitä oli kovasti jännittänyt. Ei ollut vaikeaa kertoa Saimasta ja siteerata häntä. Äidinkielenopettajamme piti aihevalinnasta ja palkitsi esitelmän kiitoksin.
VastaaPoistaInternet on muuttanut tiedonhakua valtavasti. Ihan vain blogiakin kirjottaessani tarkistelen monia juttuja hakuohjelmilla: oikeinkirjoitusta, sanarakenteita ja varsinaisia tietoja.
VastaaPoistaSilti vähän surettaa. Se mitä WIki ei tunne, ei tunnu koskaan olleen olemassa...
Laila,
VastaaPoistaSellaista se oli. Kyläänkin mennessä piti istua tuppisuuna ja vastata vain jos kysytään.
Sinulla on ollut hyvä opettaja, joka varmaankin osasi kannustaa oppilaitaan. Ja itse valittu mieluinen aihe teki tehtävän helpommaksi.
mm,
Valtavan tietoarsenaalin äärellä jotenkin lakkaa uskomasta itseensä. Tulee tarkistaneeksi asioita turhaankin. Ennen wikiaikaa olleiden asioiden hyviä tietolähteitä ovat vanhat sanakirjat. Vanhemmat kuin Spectrum, joka sekin tuli ostetuksi osamaksulla lasten ollessa kouluikäisiä.
Meillekin ostettiin Spectrum, ihan samalla tavalla. Se on television yläpuolella ja vieläkin sitäå käytetään, kun ei jakseta mennä nettiin...
VastaaPoistaOma ensimmäinen esitelmäni oli kirjailijaesitelmä, Minna Canthista. Meillä oli kotona Pieni tietosanakirja -sarja, oliko siinä kolme vai neljä osaa - en muista - mutta siitä sain tiedot kirjailijasta. Muistan ottaneeni kirjasta termin "tendenssikirjailija", josta opettaja sitten kiitteli, että kyllä oli tarkka esitelmä. Muista esitelmistä ei ole pienintäkään muistikuvaa ennen yliopiston lukuisia esityksiä.
VastaaPoistaOmassa työssäni jouduin päivittäin kiusaamaan oppilaitani äidinkielen ja puheilmaisun esitelmillä ja esityksillä. Täytyy mainita, että kivahan niitä oli seurata, sillä esitelmät olivat useimmiten loistavia. Se mitä jännittää, siihen valmentautuu tavallista paremmin.
Iines,
VastaaPoistaOlitkohan jo tuolloin suuntautumassa tulevalle alallesi? Hieno sana tuo "tendenssikirjailija". En lainkaan ihmettele, että opettajasi kiittele. Minulla on myös jonkinlainen muistikuva jostakin kouaineestasi. Sekin oli erinomainen.
Puolessa vuosisadassa on tapahtunut valtava muutos koululaisten suullisessa esitysvalmiudessa. Eihän sitä muinoin mitenkään opetettu. Jokainen oppilas joutui kylmiltään kehään. :)
Opiskeluaikaiset esitelmät ja varsinkin harjoitustunnit nousee aiheestasi mieleen. Totisesti voisin kadehtia tämänpäiväisen tiedonhaun helppoutta! Eipä enää juuri tarvi tietoa päässänsä säilyttää, kun se on heti löydettävissä... Toivottavasti jääkin enemmän tilaa ymmärrykselle :)
VastaaPoistaMarjattah,
VastaaPoistaKommenttisi taas palautti harjoitustunnit minun mieleeni. :)
Ei ole kauaakaan siitä, kun heitin roskiin niitä "käsikirjoituksia", jotka ohjaava opettaja vaati etukäteen ja joiden mukaan sitten piti edetä. Tuntuu hassulta ajatella nyt sitä, että piti osata ennakoida oppilaan vastaus. :)