Laulukynällä piirrettyä

Meillä on valikoiva ovikello. Se kyllä soi jos painaa nappia kyllin voimakkaasti. Lapset osaavat. Huoltomiehet eivät välttämättä. Ovi on yleensä lukossa, koska minua varoitettiin, että tällä alueella liikkuu epämääräisiä, tosin omakotitalojen, tutkijoita ja yöllisiä huppupäisiä. Heitä on tavattu hämäräpuuhissa ja kutsuttu poliisit paikalle. Olivat päässeet pakoon.

Eiliset rimpauttajat olivat odotettuja. Tasapeli kahdelle ensimmäiselle. Sutjakkaaasti villahaalarit ehtivät pois päältä, ennen kuin kolmas ilmoittautuu ja kertoo, että isä ja äiti ovat tulossa neljännen kanssa, kunhan ehtivät. Nuorimmainen on vierastamisiässä, mutta ennen kuin tunti on kulunut, hyppelehtii ja kieppuu sylissäni pöydän ääressä niin, että saamme aikaan sokerikeon. Sokerikkohanhi keikahtaa kevyesti. En pysy vauhdissa mukana.

On matkalla syöty rinkeleitä ja eväitä eikä ole nälkä, kun tahtoo paperia ja piirtää kilpaa kaikenlaisilla kynillä ja leikata koristesakseilla väritettäviä kuvia ja tietenkin teipillä teipata kuviot sohvapöydän reunaan riippumaan. On ehdittävä selostaa, missä on minun ja kenenkin huone ja kattoon asti tavaroita täynnä oleva varasto ja työhuoneeseen on laitettava se varasänky, että mummukin joskus voisi olla yötä, jos sattuu jaksamaan tulla olemaan ja leikkimään. Ja huomaa, että tämä onkin laulukynä, jolla minä piirrän, koska siinä on nuotteja.

Ja sitten einälkä onkin kymmenen prinssinakin nälkä ja karjalanpiirakannälkä ja maitojano ja kaikille yhtä monta. Ja piirustuksista on otettava kopiot, että mummullekin jää, kun tahtoo omat mukaansa ja ei ainakaan uusi kännykkä unohdu. Siitä pidetään huoli. Ja kiire on jatkaa matkaa yömummolaan, että aamulla taas jaksaa eteenpäin. Sitten puetaan taas, kunhan on näytetty miten nopeasti oman nimen jo osaa kirjoittaa. Mummukin näyttää. Aika nopeasti. Kinderyllätysmunat läpinäkymättömään muovipussiin, jos vaikka virpovat sitten siellä mihin menevät.

Ja sitten on ihan hiljaista ja tavarat taas paikoillaan eivätkä ne isosti ehtineetkään levitä niin lyhyessä, mutta tärkeässä ajassa. Ja koko yön odottaa, milloin ne lumet lähtevät luisuun ja äsken ne lähtivät kuuden asteen lämmössä ensin pohjoisen puolelle. Kohta etelän. Miksen virittänyt kameraani? Ja puhelin soi ja huomenna tulee pienin ja sitä ennen haen vannan ja vien lähimmille ne yllätyskinderit ja pyydän, että virpovat minut terveeksi. Jos vielä muistaisi sammuttaa ne valot tunniksi. Sitä tahtoo osallistua edes sen verran Earth Hour 2010:neen.