11. maaliskuuta 2010

Kolme lehtisellerin vartta

Mitä tänään syötäisiin? Pitäisikö käydä kaupassa? Otetaanko pakkasesta? Kävisikö keitto? kyselee meistä se parempikuntoinen. Tulee niin monta kysymystä peräkkäin, että en tiedä mihin niistä vastaisin. Netti ja lehdet ovat pullollaan ruokaohjeita. Itse olen yksinkertaisen, selkeän ja helpon ruuan ystävä. Niin oli oltavakin, koska lasten ollessa kotona pyöritin tätä huushollia melkein yksin miehen matkatyön takia. Puoliso aloitti kokata harrastuksekseen jäätyään eläkkeelle. Siitä lähtien meillä on syöty eri tavalla kuin ennen. Sattui vielä tämä toipilasaika tähän. Kahta ei meidän keittiöön tahdo mahtua kerrallaan.

Miltä kuullostavat esimerkiksi taze ezmesi tai karides guvec? Näiden ja monien muiden makuyllätysten jälkeen olen alkanut kaivata purjoperunasosekeittoa, ruispuolukkapuuroa, kalakeittoa (vanhaan malliin), lihapullia ja perunoita sellaisenaan. Suomalaista arkiruokaa. En ole siis mikään kulinaristi enkä varsinkaan mikään gourmet-kokki. Syön sitä mitä sattuu olemaan ja keitoksista tulemaan. Sytohoitojen aikana kadonnut ruokahalu ei ole koskaan palannut, mikä on vaikea asia ymmärtää.

Tänään kaikki alkoi siitä, että jääkaapissa oli jäljellä Ahdin lohisoppaa varten hankittua lehtiselleriä. Lapsena ei ruokaa ollut liiaksi, tosin nälässäkään ei tarvinnut olla kuin opiskeluaikana. Kotona pientilalla oli omavaraisuutta sen verran, että äidin taikakauha taikoi aina ruokaa. Tuo Ahdin lohisoppa oli muuten ensimmäinen sellainen kalasoppa, joka ei maistunut lainkaan kalalle, vaikka siinä oli kalaa ja kalalientä. Sipuli, valkosipuli, lehtiselleri, tomaattimurska, basilika, timjami, sitruunapippuri, valkosipulinen tuorejuusto sen tekivät, siis veivät kalan maun mennessään. Jos kiinnostaa, voin antaa koko reseptin.

Mutta takaisin tähän päivään. Mihin käyttäisimme loput lehtisellerin varret? Netistä löytyi Meksikolaisen lihapadan ohje. Kovin oli mausteinen sekin minun makuuni. Vaari taas pitää voimakkaasti maustetusta ruuasta ja tekee niitä aina niin isoja annoksia, että niillä ruokkisi kokonaisen perheen. Eli niitä mausteisia riittää ja riittää pakastettuina. Pitäisi löytää se kultainen keskitie, ettei tarvitse eri eväisiin siirtyä.

8 kommenttia:

  1. Onneksi minuun ei iskenyt kokkausvimma eikä iske. Pysyn valokuvaamisessa. Puolisko kyllä sitä aina hartaasti yrittää vihjailla, siis kokkitouhuja minulle.
    Siispä pysymme perusmuonassa ja sekin mahdollisimman nopeasti valmistuttava.
    =D

    VastaaPoista
  2. Meilläkin mies kokkaa omasta halustaan,leipominen on minun hommaani. Keitetyn perunan maku voittaa röstiperunat ja muut hienoudet. Mies joskus nauraa, kun laitan aterialta jääneiden perunoiden viipaleita leivän päälle. Lapsena tehtiin siskon kanssa nappavettä ja kastettiin keitettyä perunaa siihen. Onko Sinulle tuttu herkku? Madekeittoa haluaisin joskus kotona, mutta sitä ei mies suostu tekemään. Lohikeitto on hyvää, mutta noita lapsuudenherkkuja ei voita mikään. Antavatko niille aika ja muistot lisämausteensa?

    VastaaPoista
  3. KooTee,
    Suutari pysyköön lestissään. Koskaan ai kannata sanoa koskaan. :) Toisaalta melkein kaikki nuo telkkarin kokit näyttävät olevan miespuolisia.

    Laila,
    Perunoiden pitää olla ensiluokkaisia. Kaupasta niitä ei aina saa.

    En ole kuullutkaan nappavedestä. Mitä siihen laitettiin?

    Joo, muistatko sen vanhan laulun, jossa jossa äiti laittoi keittoon "perunaa ja vähän lientä ja me maistoimme siinä piparjuurta ja porkkanaa" tai jotakin sinnepäin. Olisi kiva saada siihen sanat. En löytänyt YouTubestakaan.

    VastaaPoista
  4. Tuota vanhaa laulua en tunne. Tässä uudemman "juureslaulun" sanat:
    Ihana lapsuuden laulu:

    Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu
    kellarin pimeässä nurkassa.
    Hiiri se tuli ja puraisi.
    Pikkulanttu naurista potkaisi.

    Nauris se parkas ja nurkkahan karkas,
    porkkana paineli perässä.
    Sipuli se itkeä pillitti,
    peruna se tilliä lohdutti.

    Kaalikin suuttui ja punaiseksi muuttui,
    punajuuri punotti vieressä.
    Retiisi ja kukkakaali kikatti,
    salaatti vain yksinänsä mökötti.

    Suut meni tukkoon, kun avain kävi lukkoon,
    tarhuri kurkisti ovesta.
    "Ollaan me ihan kiltisti",
    kasvikset yhdessä vakuutti!
    -----
    Nappavesi tehtiin kaatamalla asetille maitoa, johon sekoitettiin ripaus suolaa ja joskus sipulisilppuakin. Peruna siihen kastettuna maistui ihanalta.

    VastaaPoista
  5. Peikkokin tykkää mustikoista ja piirakasta :)

    VastaaPoista
  6. Samaisesti sujuu täälläkin, mies enimmäkseen kokkailee ja minä uneksin ruispuolukukkapuurosta.. se olisi vaan niin hyvää! Perunapuuroakin on ruvennut tekemään mieli, sitä en ole saanut kymmeniin vuosiin, onko tuttu ruoka? Mahtaakohan makuaistikin palata iän mukana taaksepäin niin kuin muistikin..

    VastaaPoista
  7. ak-h,
    Heti kohta kun kerkiän.

    Isopeikko,
    Viime kesän mustikat olivat vetisiä. :(

    Sirokko,
    Kyllä perunapuuro kuului lapsuuden arkiruokiin. Nyt sitä sanotaan täällä perinneruuaksi. Eihän siihen tarvita muuta kuin jauhoisia perunoita, ohrajauhoja, rippunen suolaa. Voisilmän ja maidon kanssa sitä söimme. Hyvää oli.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!