14. lokakuuta 2009

Oppia ikä kaikki

Naamakirjassa on tiettävästi tykkään-nappi, jota voi klikata ilmaistakseen mielipiteensä. Sitten näin vastaavan Bloggerissa, mutta olin ihan pihalla miten sellaisen voisi tekstin jälkeen laittaa. Apu löytyi Marjattah:n K50:stä.

Laitoin eilen illalla valittaviksi vaihtoehdoiksi: Tykkään, En tykkää, Kävin. Yön yli nukuttuani totesin, että keskimmäistä en taida haluta tietääkään. Enkä välttämättä ensimmäistäkään. Siispä nyt tuolla tekstin alareunassa on kaksi neutraalimpaa mahdollisuutta reagoida ao. postaukseen kommenttia jättämättä. Eri versioina tämä ominaisuus saattaisi toimia varsinaisissa kuvablogeissa ja ns. yhden asian blogeissa.

Siivosin lukijaani (siis tuo sivupalkissa oleva jaettujen otsikkojen lähde) ja totesin, että kymmenkunta tilauksistani oli joko lopettanut bloginsa tai rajoittanut niiden lukijakuntaa. Itsekin olen väsähtänyt kirjoittamiseen monistakin syistä. Ja mitä harvemmin kirjoitan, sitä korkeammaksi kirjoituskynnys nousee. Se ei ole enää blogiriippuvuutta.

"Mikset sä liity Naamakirjaan, että mä saisin uuden ystävän?"-kysymys on tragikoominen. Olen toki iloinen jokaisesta lukijastani l. blogiystävästäni. Netti tarjoaa mahdollisuuksia vaikka minkälaiseen kanssakäymiseen ja satoja "ystäviä", mutta loppupeleissä jäljelle jää vain kysymys, montako ystävää jää jäljelle kun suljet koneen. Sanotaan, että kuusi ystävää on kyllin. Nykyään täytyy jo perustella, miksi ei kuulu Facebookiin. Toki monta muutakin arkaaista ominaisuuttaan ja omituisuuttaan joutuu perustelemaan.

Viimeöinen pakkanen lannisti ensimmäisen kerran vuorenkilvet ja kuvan ruskan kirkkaus on katoamassa, koska tänään lehdet ovat tipahdelleet puista jo melko reipasta tahtia.

10 kommenttia:

  1. Joo, kyllähän sitä saa joskus aina selitellä, miksi ei ole naamakirjassa, mutta toistaiseksi on kyllä selviytynyt ihan hyvin liittymättäkin sinne.

    Verkostoituminen blogeissa riittää virtuaalisen nälän tyydyttämiseen. Reaalissa haluaa kohdata tutut/ystävät eri tavalla.

    VastaaPoista
  2. Minäkin innostuin, polultasi löysin Marjattah:n vinkit, niin selkeät, että tajusin ja istutin blogiini.

    Kuopio siintää aina mielessä nyt kun saari on paketoitu talviteloille ja on pakko talvehtia täällä 'etelän mailla'. Kaihoa, kaihoa sinne päin :). Ja paljon toipumista!

    VastaaPoista
  3. Susupetal,
    Samoin. Kertovat, että ainakin alussa facebookkaaminen vei aiheet kahvitaukokeskusteluilta. Ne oli jo käyty virtuaalisesti.

    Lastu,
    Kiitos toivotuksistasi.

    Eikö olekin hyvä, että jotkut osaavat täällä blogimaailmassa vääntää rautalangasta näitä asioita?

    Saaresi kietoutui tänä aamuna sakeaan usvaan. Hyvässä tallessa on.

    VastaaPoista
  4. Painaisin tykkään-nappia, jos sellainen olisi. Jos blogin kirjoittaja kyllästyisi totaalisesti ja pistäisi viimeisen pisteen, tuntuisi se lukijasta kuin menettäisi ystävän. Ja heitähän ei ole liikaa tässä maailmassa. Kirjoitusjaksamista ja -iloa toivotellen Laila

    VastaaPoista
  5. Blogikirjoitusvasymysta nayttaa olevan liikkeella.
    Olet oikeassa tuosta koneen kiinni laittamisesta. Ei ymparilla olekaan ketaan oikeaa ihmista.

    Varsinkin silloin jos on pitkaan pyorinyt eri blogeissa sita ajautuu taysin omaan maailmaansa.

    Mina olen vahentanyt kommentointia niihin blogeihin joista en koskaan saa (ekan kerran jalkeen) vuorovaikutusta.
    Tietysti myos postauksen sisalto vaikuttaa.
    Joskus ei ole mitaan sanottavaa.

    Mukavaa bloggailua vaikka valilla happi loppuiskin! :)

    VastaaPoista
  6. Laila,
    Kiitos kauniista sanoistasi.

    BLOGitse,
    Tällaiselle suurimman ajan kotona olevalle toipilaalle blogimaailma on tavallaan ikkuna elämään. En sano normaaliin elämään, koska mitään normielämää ei ole olemassa.

    En kommentoi kovinkaan paljon, koska juuri tuo mainitsemasi vuorovaikutteisuus vaatisi koneella olemista. Siihen ei minusta nyt ole.

    Hauskasti sanot hapen puutteesta. Täällä on nyt hyvin hapekas sää, sataa räntää. :)

    VastaaPoista
  7. Olikin hauska painaa nappeja :) Mutta olisi se 'tykkään'-vaihtoehto ollut ihan mukava.
    (Apropos, numerot näyttää nollautuvan, jos käy muokkaamassa toimintoja. Ainakin mun selaimilla)

    Tietokone ja blogit on syytä laittaa kiinni välillä. Itselläni on kausia, jolloin asetan aikarajat, ja se on oikein terveellistä. Älä tykkänään luovuta, varsinkin kirjoittaminen on hyväksi mielelle!

    VastaaPoista
  8. Kuva voisi olla Koivumäen kartanon kohdalta, mutta ei taida olla.

    VastaaPoista
  9. Marjattah,
    Niin nollautuvat eivätkä tilastoidu mihinkään käsittääkseni.

    Olen ollut täällä blogimaailmassa aika pitkään. Välillä ei vain ole mitään mielekästä sanottavaa, vaikka tiedän, että kirjoittamiseen keskittyminen tekisi hyvää - varsinkin nyt hämäräaikaan. Jospa...

    Kalevi,
    Tuossa vasemmalle jää Harjula. Edessä häämöttää kaunisruskainen Särkilahti.

    VastaaPoista
  10. Jeps, niinpä onkin. Olen tuosta tuhat kertaa pyöräillyt, vaan en enää muistanut.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!