Kääntyy se

Tuolla aiemmin kerroin hetkeksi kyllästyneeni Mazzarellan pohdiskeluun sisäisestä vanhuksestamme tietokirjassaan (Kyllä, ko. teos näkyy olleen ehdokkaana Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi v. 2001, mitä en muistanut.) Kun kesä kääntyy. Kerronta nappasi minut uudelleen otteeseensa ja koin monta hykerryttävää hetkeä kirjailijan tarkka-aistisesta vanhusanalyysistä. Lukemattomat viittaukset saattoivat mennä ohi, mutta kirjailijan omat henkilökohtaiset terävät huomiot jättivät jälkensä. Pidän kirjailijoista ja toimittajista, jotka pukevat sanoiksi sen mitä itsekin olen ajatellut.

Minähän olen aika paljon surrut kohdalleni osuneita menetyksiä, varsinkin niitä jotka pakottivat jättämään työn ennenaikaisesti ja siinä samassa kapeuttivat sosiaalisen elämän. Elämä seisahtui kuin seinään ja tätä räpiköimistä on riittänyt. Sain ainakin yhden uuden ajattelumallin luopumisiin, mitä ikääntyminen on. Jos jokin asia on jäänyt tekemättä ja kokematta, voin ajatella että eipähän tarvitse ainakaan siitä nimenomaisesta asiasta luopua.

Toissapäivänä kapusin hissukseen rinnettä ylös. Tekisi mieli alkaa kävellä metsässä, paossa liikenteen melua. Ylämäki- ja alamäkikävely ei kuitenkaan ollut vielä hyväksi, mutta sainpahan kuulla ja nähdä käpytikan yhden keloutuvan männyn latvassa. Se on paljon se, kun tässä pihapiirissä lentelee päivittäin yleensä vain harakoita ja variksia. On toki näkynyt jokunen tilhi ja tiaisia.

Kuvassa räpiköi tietään ulos viime kesänä yhden lapsenlapseni haavilla pyydystämä pörriäinen. Se oli heinäkuuta se. Kohta pääsemme normaaliaikaan. Kesä kääntyy.