Olohuoneen laipion puiden syitä muistuttavien toistuvien kuvioiden katseleminen alkaa kyllästyttää. Takapihan riippakoivun oksat tanssivat pikkulintujen etsiessä syötävää. Tuulen tuiverrus laantuu iltaa kohti hallaa enteillen. Syksynkeltaista muuten jo koivussakin. Vajaa parikymmentä vuotta sitten katselin saman puun latvaa makkarin ikkunasta. Nyt seuraan olohuoneen puolelta eri suunnasta puun alaoksia. Aikamoinen aikamittari. Monta kertaa päivässä orava taiteilee sähköjohtoa pitkin omille asioilleen. Västäräkkejä näkyy olevan paljon.Tekemiseni rajat ovat tiukat. Istumista ei ole kokonaan kielletty, mutta kroppa kieltäytyy kyllä kieltämättäkin. Vain muutamia sallittuja voimisteluliikkeitä saisi tehdä, mikä on hankalaa ja kärsivällisyyttä koettelevaa, koska olin tottunut venyttelemään ja oikomaan oikkulihaksia ja jänteitä pitkin päivää. Nyt on suostuttava odottamaan tietty varoaika. Ärsyynnyn helposti ja mitättömistä asioista. Kuvien ja tekstien kanssa leikkiminen oli lääkärin kivunhallintaresepti minulle. Nyt sekin on oikeastaan pois arjesta. Mitä tilalle?
Nukahtelen äänikirjoja kuunnellessa. Kenkien saaminen jalkaan on hankalaa. Yritän kuitenkin itse. Jos tekee liian tiukkaa, tungen jalkani seinästä tukea ottaen sinisiin haisaappaisiin. Ja käyn kävelemässä sallitut metrit kerran pari päivässä. Henki ei tahdo muistaa kulkea, kun on samalla puristettava keskivartalokorsettia ja vielä symmetrisesti. Vaatii tuhansia ja taas tuhansia toistoja, että vanhat lihakseni oppivat uusille tavoille. Olen vasta alkeissa.
Metsä, luonto on ollut kirkkoni vuosikymmenet ja siellä ja soilla samoaminen latautumispaikkani. Nyt en voi valita itse mitä teen, vaan olen kuin uittotukki, jota vängätään johonkin tuntemattomaan. Vielä sentään pinnalla.
Onneksi et ole hukkunut. Kyllä se siitä varmasti iloksi muuttuu. Helppo sanoa, kun itsellä ei mitää vikaa, pait vähän päässä, mutta luotan että sitä ei niin huomaa.
VastaaPoistaAmalia,
VastaaPoistaTämä on kamppailulaji, pitkään harjoiteltu. Kisa on kovaa kuin Berliinissä. Kipeänäkin pitää mennä heittämään keihästä. :)
Ei sitä huomaa, ei.
Pääset kuitenkin ulos. Tilaa netistä lussukkakengät jonkinlaiset, joihin astuu kuin tohveliin. Hanki sanelukone, joka kirjoittaa kaiken blogiin ja ala sanella muistojasi, joita sinulla on niin runsaasti. Noh, sanotaan, että ilmainen neuvo on hintansa väärti . . . Paranemista kuitenkin tapahtuu koko ajan, sellainen kones on ihminen.
VastaaPoistaUtukka,
VastaaPoistaUlos pääseminen on suuremmoista. Lussukkakengät eivät valitettavasti käy, koska oikea nilkka on tukea tarvitseva. Mutta mitä noita kaikkia vaivojansa luettelemaan, kaikillahan ne lisivät vuosien karttuessa.
Sanelukoneideasi on hieno. Olen toistaiseksi parhaan kykyni mukaan yrittänyt välttää kaikkia apuvälineitä. Sitä kun tahtoisi olla kuin silloin ennen.
Varsinainen valitusvirsiblogini on Vuodatuksessa. Laitan sen nyt tuohon sivupalkkiin niillekin, jotka eivät ole sitä vielä hoksanneet. Moni on. :)
Hyvää viikonloppua!
Laittelen vanhoja Kuopio-kuvia osoitteeseen http://hotanenkale.blogspot.com
VastaaPoistaKiitos, Kalevi! Tilaan sen heti.
VastaaPoistaHeips Liisa! Tulin vain sanomaan "hei!" Ja toivon että voit paremmin! Hengessä mukana.
VastaaPoistaLiisa, pikaista paranemista Sinulle!
VastaaPoistaTulisi ikävä kotoisia ja rauhoittavia kirjoituksiasi.
Uskon sanotaan siirtävän vuoria.
Minä ainakin haluan uskoa: paranemiseesi!
Utukka,
VastaaPoistaHeips! Hitaasti mennään, mutta joka päivä käyn ulkona. Kohta taas!
Leonoora,
Kiitos toivotuksistasi! Aurinkoista on, joten lähden taas lyhyelle kävelylenkille.
Tervehdykseni, Sinulle, Liisa :).
VastaaPoistaKun hyvä tahto on parantavaa energiaa, lähetän sitä Sinulle roppakaupalla :)
PS
Kun menet kävelylle, kerro Kuopiolle terveisiä kaimaltasi joka sinne ikävöi aina vaan enemmän ja enemmän.