Voi meitä

Katselin äskettäin televisiosta ohjelmaa kiinalaisesta omenatarhasta, jossa pölyttäminen jouduttiin suorittamaan ihmiskäsin. Se oli taidokasta, mutta toivottoman hidasta työtä. Ohjelma kiinnosti minua kovasti, koska olen nähnyt tänä keväänä todella vähän hyönteisiä.

Eilen kävin Marikossa. Sain siellä pariin kuvaan osumaan kukkakärpäsen, mutta en nähnyt ensimmäistäkään mehiläistä. Omenan kukkiessa pölyttäjien puute, tuuli ja myrsky ovat kohtalokkaita satoa ajatellen. Ei tämä ole uutta asiaa. Olen aiemmin maininnut monelle tutun teoksen Äänetön kevät. Se oli lintuinfluenssa-aikaa se.

Viime kesänä kohistiin Amerikan ja Kanadan mehiläiskadoista, mutta en tiennytkään, että Kiinassa on sama ongelma ollut jo pitempään. Ihminen on olevinaan niin kaikkiviisas ja kaukonäköinen tuholaismyrkkyineen. Tappaa siinä sivussa hyötyhyönteisetkin. Itse asiassa luulen, että jokaisella eläin- ja kasvilajilla on merkityksensä Telluksemme hyvinvoinnissa ja ihmisen puuttuminen luonnon kiertokulkuun tuppaa aiheuttamaan väliaikaisen luullun hyödyn ohella ikäviä yllätyksiä.

On tehty arvioita, miten paljon mehiläiset tekevätkään työtä. Kuvaavaa on, että rahassa se tämäkin asia on mitattu. Money, money, honey, honey.