Entäpä jos?

Rachel Carsonin Hiljainen kevät (Silent Spring, 1962) tuli illalla mieleeni katsellessani lintutautiohjelmaa telkkarista. Olemme niin tottuneet kaikenlaiseen meluun, peräti joskus melusaasteeseen, ympäristössämme, että yhtäkkinen syvä hiljaisuus saattaa saada jopa oman sydämen sykkeen kuulumaan. Tuo mainitsemani romaanihan liittyi ympäristömyrkkyihin. Nyt oli kyse muusta. Mutta lopputulema voisi osittain olla sama. Pidämme itsestäänselvyyksinä keväisiä lintukonsertteja, teeren kukerruksia, laulurastaan soitantaa. Laittoi vain miettimään, entäpä jos.

Kukonlaulun aikaan H:n piti käydä verikokeissa ja minulla oli puolilta päivin nyt jo kertaviikkoiseksi muutettu fysioterapia. Siellä on useimmiten todella hauskaa. Kuvittelemme kynnyksettömän oven alle "kipukynnyksen", jonka yli on aina astuttava puolin ja toisin. Ja kyseistä kipukynnystä on suunnitelmissa vielä koko ajan korottaa. Ja sain vihdoin yhteyden TK:n kuntoutusosastoonkin ja tiedon, että huhtikuussa alkaa allasryhmä, johon lähete on odottanut jo muistaakseni marras- tai joulukuusta asti. Priorisointiako?

Kuvassa aurinko yrittää katsoa aidan raosta, olisiko naapurin puolella lumi valkoisempaa.