Eniro XXX... Miten voin auttaa?

On kulunut vuosia siitä, kun olen aurinkoaikaa aamukahdeksalta lähtenyt autolla liikkeelle 24 asteen lämmössä. Se tapahtui lauantaiaamuna. Ihana ilmastointi! Kaikki tavarat kasassa, eniron ohjeet printattuina ihan kartan kera. Varmasti löytäisimme perille. Ja löysimmehän me. Eväänä meillä oli kaksi litraa vettä, koska määränpäässä olisi ruokaa tarjolla.

Kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Minä olin ratissa, koska kuskin penkki on selälleni parempi ja itse ajaessa tulee vähemmän ylimääräisiä nykäisyjä, liian kovaa ajettuja kaarteita. Ajamiseen keskittyminen työntää kipua pois, varsinkin jos ei juuri puhu. Melkein tuppisuuna sitä sitten matkustettiin. Jossakin vaiheessa kysäisin kuitenkin, kannattaisiko tankata. Nykyautoissa on sellainen outo ominaisuus, että ne muka tietävät etukäteen miten pitkälle milläkin polttoainemäärällä pääsee. Ei tarvitse, reilusti riittää.

Reissumme osoitti kuitenkin, ettei mittareihin ole luottamista. Eniron printti ohjasi meidät suorinta tietä (?) määränpäähän. Tie alkoi kapeutua, oli kuoppainen ja mutkikas. Kun näin liikennemerkin, jossa luki Piha!, huolestuin ihan pikkuisen. Huutomerkistä en ole varma, mutta jossakin vaiheessa kyllä päädyimme jonkin autiotalon pihaan. Portailla oli kuitenkin kumisaappaat, kertoivat. Siitä vain läpi, jos tie vaikka jatkuisi. Minähän en niitä saappaita nähnyt, koska tien keskellä kasvoi vajaa puolimetristä heinää ja oli varottava, jos vaikka kiviä siinä.

Yleinen tie päättyy-merkki ohitettiin myös, tuli puomikin vastaan ja ohje kehotti ajanmaan suoraan. Käännyimme vasempaan, jonne ei ollut puomia. Seuraavaksi maasto muuttui yhä jyrkkäpiirteisemmäksi, jyrkkiä laskuja ja nousuja, pehmeitä ojanreunoja, olipa puupinokin. Seurasin bensan hupenemista. Pääsisimme enää 20 kilometriä. Siis ilman lisäbensaa emme pääsisi takaisin, jos sittenkin löytäisimme määränpään.

Ehdotin jossakin vaiheessa takaisin kääntymistä. Ei, me ajaisimme niin pitkälle kuin polttoainetta riittäisi. Ja olihan meillä kännykät, joilla voisimme ehkämahdollisestitarvittaessa kysyä vaikka neuvoa ja lopulta apua. Ihme ja kumma, kapea ajoväylänen, jossa ykkönenkin oli liian iso vaihde, alkoi levetä. Olimme sittenkin oikealla tiellä. Muutama muukin oli "joutunut" samalle reitille navigaattoreineen. Karttaohjelmat ovat varmaankin joskus ihan ookoo, mutta ne voisivat varoittaa tien kunnosta. Onneksi ei kukaan tullut vastaan. (sic!)

Paluumatka oli kuin leikkiä edelliseen verrattuna. Saimme muutaman litran polttoainetta ja pääsimme, voi niin paljon helpommin, pois toista reittiä. Jyrkkiä kaarteita ja mäkiä sielläkin, mutta sentään jatkuvassa käytössä oleva tie. Ukkossaderintama vei helteen mennessään. Paluumatkalla sää selkeni ja kotona helteisen päivän päätteeksi mittari näytti jo kahtakymmentä astetta. Ja yö oli kaunis! Vasta eilen ukkonen huispautti puita tällä kohtaa, Ylä-Savossa todella pahasti.

___

PS. Aloitin kirjoittamisen eilen, mutta jatkoin nyt maanantaiaamuna. En nyt osaa muuttaa tuota julkaisupäivää, mutta haitanneeko tuo mittää?