7. toukokuuta 2009

Ihan pihalla

Maijamuru lähetti minulle ihanan kiiltokuvan. Kiitos! Heti ensi silmäyksellä se toi mieleen wanhan ajan muistovihkot. Lapsena saimme joskus kiiltokuvia, yleensä kukka-aiheisia. Niitä sitten liimattiin muistovihkon tai peräti kovakantisen muistokirjan sivuille ja kirjoitutettiin ystävillä muistovärssyjä. Täällä on monta minunkin muistamaani lorunpätkää. Olisi mukava, jos edes yksi vihkonen olisi säilynyt. Eipä ole.

Ole hyvä ja ota tunnustus matkaasi. Ellet ole blogiystäväni, tuskin luet tätä postausta. Google jääköön paitsi, vaikka onkin ollut ahkerin lukijani hakusanoilla ´liisa´ja´liisan jutut´ .

****

Olen jo pitkään aikonut muuttaa blogini nimen. Nyt tein sen. Aikoinaan ex tempore-pystytetty sivustoni sai ex tempore-nimen. Olin ihan pihalla koko blogimaailmasta. En ymmärtänyt, miten tärkeää olisi ollut edes hetki harkita blogin nimeä. Nyt olen tunnustellut mielessäni erilaisia nimiä ja päätynyt tähän. Olen nyt ainakin jonkin aikaa ihan pihalla.

Olen ihan pihalla mm. tietokoneiden kanssa. Hain nimittäin kannettavan koneeni tänään kotiin. Asiantuntija selitti minulle, että kiinni leikannut kovalevy (auton moottoritkin tekevät niin) on taas vaihdettu (meni takuuseen) ja pitää nyt ensimmäiseksi tehdä se ja se asia. Kuuntelin sujuvasti ja suoralta kädeltä myönsin olevani taitamaton tällä saralla. Kun tulin kotiin ja avasin koneen, osasin vain saada selville, etten pääse edes verkkoon, koska langaton yhteytemme on suojattu eikä minulla ole harmainta aavistusta, mikä wyziwig-rimpsu siihen pitäisi kirjoittaa... Onneksi mies pääsee kotiin viikonlopuksi. Kyllä ne salasanat jostakin löytyvät. Ja se vempele jolla kuvat siirretään koneelle on myös kadoksissa.

Omasta mielestäni olen pihalla suuren osan ajasta jutuissanikin, vaikka joudunkin olemaan paljon sisällä. Niin pihalla en sentään ole, etten osaisi käyttää jollakin tapaa mieheni konetta siihen saakka kun omani saadaan kuntoon.

5 kommenttia:

  1. No just noin se on! Jos ei nappula toimi, met oomma pihalla pellolla, ojassa, jamassa, jämässä, mutta ei sentään vielä hunningolla. Aiotko olla Pihalla kauankin?

    VastaaPoista
  2. Utukka,
    Ojassa ja allikossa. Ei hunningolla sentään. Nyt kesää vasten ainakin on hyvä olla pihalla. Kurkistelemssa mitä mullasta nousee. Jos ei selkä taivu, niin zuumaan kameralla.

    "Ojasta allikkoon" olisi ehkä ollut eilisten tapahtumien (Murphy kävi meillä) mukaan sattuvampi nimi.

    VastaaPoista
  3. Ei tämä ihan niin hurja ole kuin leonooran blogillen antama epiteetti itsestään.

    VastaaPoista
  4. Kuv vanhuus tullee
    ja muisti pettää
    ja ystävistäs
    et tunne kettää,
    nii muistokirjan
    ku tämän avvaat,
    nii miunkii nimmein
    sie siellä havvaat.

    VastaaPoista
  5. A-K.H,
    Kiitos. Saanen lainata tätä kaunista runoasi?

    Joillakin näkyy olevan blogiensa sivupalkeissa ns. ystäväkirjoja. Ne saattavat olla nykyajan muistovihkoja.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!